Psalmien 129

1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani, sanokaan nyt Israel;

En visa i högre choren. De hafva ofta trängt mig, allt ifrå min ungdom; så säge Israel;

2 He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani; mutta ei he minua voittaneet.

De hafva ofta trängt mig, allt ifrå min ungdom; men de vordo mig icke öfvermägtige.

3 Kyntäjät ovat minun selkäni päällä kyntäneet, ja vakonsa pitkäksi vetäneet.

De plöjare hafva plöjt på min rygg, och dragit sina fårar långa.

4 Herra, joka vanhurskas on, on jumalattomain köydet katkonut.

Herren, som rättfärdig är, hafver de ogudaktigas rep afhuggit.

5 Tulkoon häpiään ja kääntyköön takaperin kaikki, jotka Zionia vihaavat.

Ack! att på skam komma måtte och tillbakavända, alle de som Zion hätske äro.

6 Olkoon niinkuin ruoho kattojen päällä, joka kuivettuu ennen kuin se reväistään ylös,

Ack! att de måtte vara såsom gräs på taken, hvilket förtorkas, förr än det uppskärs;

7 Joista niittäjä ei kättänsä täytä, eikä lyhteensitoja syliänsä;

Af hvilkom skördemannen icke uppfyller sina hand, ej heller han, som binder kärfvarna, sin famn;

8 Eikä yksikään ohitsekäypä sano: olkoon Herran siunaus teidän päällänne: me siunaamme teitä Herran nimeen.

Och de, som framom gå icke säga: Herrans välsignelse vare öfver eder; vi välsigne eder i Herrans Namn.