Psalmien 129

1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani, sanokaan nyt Israel;

De trængte mig haardt fra min Ungdom af — saa sige Israel! —

2 He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani; mutta ei he minua voittaneet.

de trængte mig haardt fra min Ungdom af; dog kunde de ikke overvælde mig.

3 Kyntäjät ovat minun selkäni päällä kyntäneet, ja vakonsa pitkäksi vetäneet.

Plovmændene pløjede paa min Ryg, de droge deres Furer lange.

4 Herra, joka vanhurskas on, on jumalattomain köydet katkonut.

Herren er retfærdig, han overhuggede de ugudeliges Reb.

5 Tulkoon häpiään ja kääntyköön takaperin kaikki, jotka Zionia vihaavat.

De skulle beskæmmes og vige tilbage, alle de, som hade Zion.

6 Olkoon niinkuin ruoho kattojen päällä, joka kuivettuu ennen kuin se reväistään ylös,

De skulle blive som Græs paa Tagene, som tørres, førend nogen oprykker det;

7 Joista niittäjä ei kättänsä täytä, eikä lyhteensitoja syliänsä;

af hvilket Høstmanden ikke fylder sin Haand, ej heller den, som binder Neg, sin Arm.

8 Eikä yksikään ohitsekäypä sano: olkoon Herran siunaus teidän päällänne: me siunaamme teitä Herran nimeen.

Og de, som gaa forbi, sige ikke: Herrens Velsignelse være over eder! Vi velsigne eder i Herrens Navn.