Psalmien 109
1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.
En Psalm Davids, till att föresjunga. Gud, mitt lof, tig icke;
2 Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,
Ty de hafva upplåtit sin ogudaktiga och falska mun emot mig, och tala emot mig med falska tungor.
3 Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.
Och de tala hätskeliga emot mig allestäds, och strida emot mig utan sak.
4 Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.
Derföre, att jag älskar dem, äro de emot mig; men jag beder.
5 He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.
De bevisa mig ondt för godt, och hat för min kärlek.
6 Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.
Sätt ogudaktiga öfver honom, och Satan stånde på hans högra hand.
7 Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.
Den som sig af honom lära låter, hans lefverne vare ogudaktigt, och hans bön vare synd.
8 Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.
Varde hans dagar få, och hans ämbete tage en annar.
9 Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.
Varde hans barn faderlös, och hans hustru enka.
10 Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.
Hans barn gånge husvill och tigge, och söke, såsom de der förderfvade äro.
11 Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.
De ockrare utsuge allt det han hafver, och de främmande bortröfve hans gods.
12 Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.
Och ingen bevise honom godt, och ingen förbarme sig öfver hans faderlösa.
13 Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.
Hans efterkommande varde utrotade; deras namn varde i androm led utplånad.
14 Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.
På hans fäders missgerning varde tänkt för Herranom, och hans moders synd varde intet utplånad.
15 Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,
Herren låte dem aldrig komma utu sin ögnasyn, och deras åminnelse varde utrotad på jordene;
16 Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.
Derföre att han så platt ingen barmhertighet hade; utan förföljde den elända och fattiga, och den bedröfvada, till att dräpa honom.
17 Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.
Och han ville hafva förbannelse, den skall ock komma honom; han ville icke välsignelse, så skall hon ock vara långt ifrå honom.
18 Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
Och han drog förbannelse uppå sig, såsom sina skjorto; och hon är ingången i hans inelfver, såsom vatten, och såsom olja uti hans ben.
19 Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.
Hon varde honom såsom en klädnad, den han uppå sig hafver, och såsom ett bälte, der han allestädes omgjordar sig med.
20 Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.
Alltså ske dem af Herranom, som mig emot äro, och tala ondt emot mina själ.
21 Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.
Men du, Herre, Herre, var du med mig för ditt Namns skull; ty din nåd är min tröst, fräls mig.
22 Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.
Ty jag är fattig och elände; mitt hjerta är bedröfvadt i mig.
23 Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.
Jag går bort såsom en skugge, den fördrifven varder, och varder förjagad såsom gräshoppor.
24 Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.
Min knä äro svage af fasto, och mitt kött är magert, och hafver ingen fetma.
25 Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.
Och jag måste vara deras begabberi; när de se mig, rista de sitt hufvud.
26 Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,
Gör mig bistånd, Herre, min Gud; hjelp mig efter dina nåd;
27 Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.
Att de måga förnimma, att det är din hand; att du, Herre, detta gör.
28 Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.
Förbanna de, så välsigna du; sätta de sig emot mig, så varde de till skam; men din tjenare glädje sig.
29 Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.
Mine motståndare varde med försmädelse beklädde, och varde med sine skam öfvertäckte, såsom med en kjortel.
30 Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.
Jag vill mycket tacka Herranom med min mun, och lofva honom ibland många.
31 Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.
Ty han står dem fattiga på högra handene, att han skall hjelpa honom ifrå dem som hans lif fördöma.
