Psalmien 109
1 Davidin Psalmi, edelläveisaajalle. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.
“To the chief musician, by David, a psalm.” O God of my praise, do not keep silence.
2 Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,
For the mouth of the wicked and the mouth of deceit are opened against me: they have spoken with me with the tongue of falsehood.
3 Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.
Also with words of hatred have they encompassed me, and they fight against me without a cause.
4 Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.
In recompense for my love are they my accusers, while I have nothing but prayer.
5 He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä ja vihaa rakkauden edestä.
And they impose evil on me in recompense for good, and hatred in lieu of my love.
6 Aseta jumalattomat hänen päällensä, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä.
Appoint thou a wicked man over him: and let an accuser stand at his right hand.
7 Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.
When he is to be judged, let him go forth guilty, and let his prayer become sin.
8 Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.
Let his days be few, and let another take his office.
9 Hänen lapsensa olkoon orvot, ja hänen emäntänsä leski.
Let his children be fatherless, and his wife a widow.
10 Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.
Let his children be continually moving about, and beg, and let them seek [their bread] out of their ruined places.
11 Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.
Let the creditor lay snares after all that he hath, and let strangers plunder his labor.
12 Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.
Let him have none that extendeth kindness, and let there be none that is gracious to his fatherless children.
13 Hänen sukunsa olkoon hävitetty: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.
Let his posterity be cut off: in another generation let their name be blotted out.
14 Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.
Let the iniquity of his fathers be remembered by the Lord, and let the sin of his mother not be blotted out.
15 Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,
Let them be before the Lord continually, that he may cut off from the earth their memory.
16 Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää, ja murheellista tappaaksensa.
For the reason that he remembered not to show kindness; but persecuted the poor and needy man, and the grieved in heart to put him to death.
17 Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.
As he loved cursing, so let it come over him: and as he delighted not in blessing, so let it be far from him.
18 Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
And he clothed himself with cursing as with his garment, and it cometh like water within him, and like oil into his bones.
19 Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.
Let it be unto him as a garment in which he wrappeth himself, and for a girdle let him be continually girded with it.
20 Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.
Let this be the reward of my accusers from the Lord, and of those that speak evil against my soul.
21 Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.
But thou, O Eternal Lord, deal with me for the sake of thy name: because thy kindness is good, deliver thou me.
22 Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.
For poor and needy am I, and my heart is deeply wounded within me.
23 Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.
Like the shadow when it declineth do I hasten away: I am driven suddenly off like the locusts.
24 Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.
My knees stumble through fasting, and my flesh faileth of fatness.
25 Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.
And I am become a reproach unto them: when they see me, they shake their head.
26 Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,
Help me, O Lord my God: O save me according to thy kindness:
27 Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.
That they may know that this is thy hand: that thou, Lord, hast truly done it.
28 Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.
Let them then curse, but do thou bless: when they arise, let them be made ashamed; but let thy servant rejoice.
29 Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.
Let my accusers be clothed with confusion, and let them wrap themselves, as with a mantle, in their own shame.
30 Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.
I will thank the Lord greatly with my mouth, and in the midst of many will I praise him.
31 Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.
For he ever standeth at the right hand of the needy, to save him from those that judge his soul.
