Psalmien 104
1 Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.
Blagoslavljaj, duša moja Gospoda. Gospod, Bog moj, velik si silno, lepoto in veličastvo si oblekel.
2 Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.
Odevaš se z lučjo kakor z obleko; nebesa razpenjaš kakor zagrinjalo;
3 Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.
Kateri stavi v vode gornje hrame svoje; kateri nareja oblake za voz svoj, kateri hodéva po vetrov perotih,
4 Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.
Kateri dela vetrove za poslance svoje, za služabnike svoje ogenj plameneči,
5 Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.
Ustanovil je zemljo na podstave njene, da se ne gane na vedno večne čase.
6 Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.
Z breznom si jo bil odél kakor z odejo, ko so vode stale čez gore.
7 Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.
Na karanje tvoje so pobegnile, pred groma tvojega glasom bežale so urno.
8 Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.
Dvignile so se gore, pogreznile se doline na mesto, katero si jim bil ustanovil.
9 Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.
Mejo si postavil, da ne idejo čez, da se ne povrnejo, pokrit zemljo;
10 Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;
Kateri izpuščaš studence po dolinah, da hodijo med gorami.
11 Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.
Napajajo naj vse poljske živali; žejo svojo gasé divji osli.
12 Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.
Poleg njih prebivajo tice nebeške, glasijo se iz med listja.
13 Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.
Kateri móči goré iz gornjih hramov svojih, da se sè sadom dél tvojih zemlja pase.
14 Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.
Daješ, da seno raste živini, in zelišče človeku za rabo, da jemlje hrano iz zemlje;
15 Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.
Kateri z vinom razveseljuje srce človeku; z oljem svetlo dela čelo, in z jedjo podpira srce človeku.
16 Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;
Siti se drevje Gospodovo; cedre na Libanonu, katere je vsadil;
17 Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.
(Kjer gnezdijo tički), jelke prebivališče štorklji,
18 Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.
Gore previsoke divjim kozlom, skale prebivališče gorskim mišim.
19 Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.
Postavil je mesec za čase gotove, solnce, ki pozna záhod svoj.
20 Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.
Temé narejaš, da je noč, ko prilezejo vse gozdne živali.
21 Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.
Mladi levi rjoveč po plenu, in iskajoč od Boga mogočnega hrane svoje.
22 Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.
O solnčnem vzhodu se poskrijejo in ležé v brlogih svojih.
23 Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.
Človek gre na delo svoje, in na polje svoje do večera.
24 Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.
Kako veličastna so dela tvoja, o Gospod; kako modro si jih naredil vsa; kako polna je zemlja posesti tvoje!
25 Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;
V morji samem velikem in prostornem: tu so lazeče živali, in brez števila živali z velikimi male.
26 Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.
Tod hodijo ladije; som, katerega si ustvaril, igrá se v njem.
27 Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.
Vse tó čaka tebe, da jim daš živeža o svojem času.
28 Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.
Ko jim daješ ti, pobirajo; ko jim odpreš roko svojo sitijo se z dobroto.
29 Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.
Ko jim skriješ obličje svoje, zbegajo se; ko jim vzameš sapo, ginejo in povračajo se v svoj prah.
30 Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.
Ko izpuščaš sapo svojo, oživljajo se, obličje obnavljaš zemlji.
31 Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.
Čast bodi Gospodu vekomaj; raduj se, Gospod, v delih svojih!
32 Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.
Ko pogleda na zemljo, trese se ona; ko se dotakne gorâ, kadé se.
33 Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.
Pel bodem Gospodu v življenji svojem; prepeval Bogu svojemu, dokler bodem.
34 Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.
Prijetno bode o njem premišljevanje moje, radoval se bodem jaz v Gospodu.
35 Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!
Izginejo naj grešniki sè zemlje, in krivičnih več ne bódi; blagoslavljaj, duša moja, Gospoda. Aleluja!
