Psalmien 104
1 Kiitä Herraa, sieluni! Herra, minun Jumalani, sinä olet sangen suuresti kunnioitettu, suurella kunnialla ja kaunistuksella olet sinä puetettu.
Blagoslavljaj Gospoda, oh moja duša. Oh Gospod, moj Bog, ti si tako velik, oblečen si s častjo in veličanstvom.
2 Sinä puetat itses valkeudella niinkuin vaatteella: sinä levität taivaat niinkuin peitteen.
Ki se pokrivaš s svetlobo kakor z obleko, ki razteguješ nebo kakor zaveso.
3 Sinä peität sen päällyksen vedellä: sinä menet pilvissä niinkuin ratasten päällä, ja käyt tuulen siipein päällä.
Ki polagaš bruna svojih sob v vodah, ki delaš oblake [za] svoj bojni voz, ki hodiš na perutih vetra.
4 Sinä teet enkelis hengeksi ja palvelias liekitseväiseksi tuleksi.
Ki svoje angele delaš za duhove, svoje služabnike za goreč ogenj.
5 Sinä joka maan perustit perustuksensa päälle, ettei sen pidä liikkuman ijankaikkisesti.
Ki polagaš temelje zemlji, da na veke ne bo odstranjena.
6 Syvyydellä sinä sen peität niinkuin vaatteella, ja vedet seisovat vuorilla.
Pokrivaš jo z globinami kakor z obleko; vode stojijo nad gorami.
7 Mutta sinun nuhtelemisestas he pakenevat: sinun jylinästäs he menevät pois.
Ob tvojem oštevanju so zbežale, ob glasu tvojega groma so odhitele.
8 Vuoret astuvat ylös, ja laaksot astuvat alas siallensa, johon heidät perustanut olet.
Gredo gor po gorah, gredo dol po dolinah, na kraj, ki si ga ti osnoval zanje.
9 Määrän sinä panit, jota ei he käy ylitse, eikä palaja maata peittämään.
Postavil si mejo, da je ne morejo prečkati, da se ponovno ne obrnejo in ne pokrijejo zemlje.
10 Sinä annat lähteet laaksoissa kuohua, niin että ne vuorten välitse vuotavat;
On izvire pošilja v doline, ki tečejo med hribi.
11 Että kaikki eläimet metsässä joisivat, ja että pedot janonsa sammuttaisivat.
Dajejo piti vsaki poljski živali, divji osli si gasijo žejo.
12 Heidän tykönänsä istuvat taivaan linnut, ja visertävät oksilla.
Poleg njih bo perjad neba, ki žvrgoli med mladikami, imela svoje prebivališče.
13 Sinä liotat vuoret ylhäältä: sinä täytät maan hedelmällä, jonka sinä saatat.
Iz svojih sob namaka hribe; zemlja je nasičena s sadom tvojih del.
14 Sinä kasvatat ruohon karjalle, ja jyvät ihmisten tarpeeksi, tuottaakses leipää maasta.
Travi povzroča, da raste za živino in zelišče za služenje človeku, da lahko obrodi hrano iz zemlje
15 Ja että viina ihmisen sydämen ilahuttaa, ja hänen kasvonsa kaunistuu öljystä: ja leipä vahvistaa ihmisen sydämen.
in vino, da razveseljuje človekovo srce in olje, da njegovemu obrazu stori, da zasveti in kruh, ki utrjuje človekovo srce.
16 Että Herran puut nesteestä täynnä olisivat: Libanonin sedripuut, jotka hän on istuttanut;
Gospodova drevesa so polna soka, libanonske cedre, ki jih je posadil,
17 Siellä linnut pesiä tekevät, ja haikarat hongissa asuvat.
kjer si ptice pletejo svoja gnezda; glede štorklje, so ciprese njena hiša.
18 Korkiat vuoret ovat metsävuohten turva, ja kivirauniot kaninein.
Visoki hribi so zatočišče za divje koze in skale za kunce.
19 Sinä teet kuun aikoja jakamaan, ja aurinko tietää laskemisensa.
Luno je določil za obdobja, sonce pozna svoje zahajanje.
20 Sinä teet pimeyden ja yö tulee: silloin kaikki metsän eläimet tulevat ulos.
Delaš temo in je noč, ko vse gozdne živali lazijo naprej.
21 Nuoret jalopeurat saaliin perään kiljuvat, ja elatustansa Jumalalta etsivät.
Mladi levi rjovejo za svojim plenom in iščejo svojo hrano od Boga.
22 Mutta kuin aurinko koittaa, niin he kokoontuvat, ja luolissansa makaavat.
Sonce vzhaja, zberejo se skupaj in se zleknejo v svoje brloge.
23 Niin menee myös ihminen työhönsä, ja askareillensa ehtoosen asti.
Človek hodi naprej k svojemu delu in k svojemu trudu do večera.
24 Herra, kuinka suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täynnä sinun tavaraas.
Oh Gospod, kako mnogotera so tvoja dela! V modrosti si jih vsa naredil; zemlja je polna tvojih bogastev.
25 Tämä meri, joka niin suuri ja lavia on, siinä epälukuiset liikuvat, sekä pienet että suuret eläimet;
Tako je to veliko in široko morje, v katerem so brezštevilne plazeče stvari, tako majhne kakor velike živali.
26 Siellä haahdet kuljeskelevat: siinä valaskalat ovat, jotkas tehnyt olet, leikitsemään hänessä.
Tam se vozijo ladje, tam je ta leviatán, ki si ga naredil, da se igra v njem.
27 Kaikki odottavat sinua, ettäs heille antaisit ruan ajallansa.
Vsi ti čakajo nate, da jim lahko daš njihovo hrano v pravšnjem obdobju.
28 Koskas heille annat, niin he kokoovat: koskas kätes avaat, niin he hyvyydellä ravitaan.
To jim daješ, pobirajo; odpiraš svojo roko, nasičujejo se z dobrim.
29 Jos sinä kasvos peität, niin he hämmästyvät: koska sinä otat heidän henkensä pois, niin he hukkuvat, ja tomuksi tulevat jälleen.
Skrivaš svoj obraz, preplašijo se; jemlješ njihov dih, poginejo in se vrnejo k svojemu prahu.
30 Sinä lähetät ulos henkes, niin he luoduksi tulevat, ja sinä uudistat maan muodon.
Svojega duha pošiljaš naprej, ustvarjeni so; in obnavljaš obličje zemlje.
31 Herran kunnia pysyy ijankaikkisesti: Herra iloitsee töissänsä.
Gospodova slava bo vztrajala na veke. Gospod se bo veselil v svojih delih.
32 Hän katsahtaa maan päälle, niin se vapisee: hän rupee vuoriin, niin ne suitsevat.
Gleda na zemljo in ta se trese; dotika se hribov in se kadijo.
33 Minä veisaan Herralle minun elinaikanani, ja kiitän minun Jumalaani niinkauvan kuin minä olen.
Dokler živim, bom prepeval Gospodu; dokler imam svoj obstoj, bom prepeval hvalo svojemu Bogu.
34 Minun puheeni kelpaa hänelle, ja minä iloitsen Herrassa.
Moje premišljevanje o njem bo prijetno; veselil se bom v Gospodu.
35 Syntiset maalta lopetetaan, ja jumalattomat ei pidä silleen oleman: kiitä Herraa, sieluni, Halleluja!
Naj bodo grešniki použiti z zemlje in naj zlobnega ne bo več. Blagoslavljaj Gospoda, oh moja duša. Hvalite Gospoda.
