Psalmien 102
1 Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
Molitev za ubozega, ko je v stiski in pred Gospoda izliva premišljevanje svoje. Gospod, čuj molitev mojo, in vpitje moje pridi do tebe.
2 Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
Ne skrivaj mi obličja svojega, ko sem v stiski; nagni mi uho svoje, ko kličem; naglo me usliši.
3 Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
Ker ginejo kakor dim dnevi moji; in kosti moje se sušé kakor pogorišče.
4 Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
Zadeto vene kakor trava srce moje, ker pozabljam použivati svojo jed.
5 Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
Od glasú zdihovanja mojega drži se kost moja mojega mesa.
6 Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
Podoben sem pelikanu v puščavi; kakor sova sem v podrtinah.
7 Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
Vedno sem podoben samotnemu vrabcu na strehi.
8 Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
Ves dan me sramoté sovražniki moji; zoper mene divjajoč prisezajo pri meni.
9 Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
Ker pepel jem kakor kruh; in pijače svoje mešam z jokom.
10 Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
Zaradi nevolje tvoje in srdite jeze tvoje; ker vzdignil si me in vrgel me na tla.
11 Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
Dnevi moji so podobni senci, ki se je nagnila; in jaz sem se posušil kakor trava.
12 Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
Ti pa, Gospod, ostajaš vekomaj, in spomin tvoj od roda do roda.
13 Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
Ti bodeš vstal in usmilil se Sijona, ker čas je storiti mu milost, ker prišel je čas določeni,
14 Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
Ko se naj hlapci tvoji veselé njegovega kamenja, in milost storé njegovemu prahu;
15 Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
Da česté narodi ime Gospodovo, in vsi kralji zemlje čast tvojo.
16 Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
Ko bode Gospod zidal Sijon in prikazal se v časti svoji,
17 Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
Ozrl se bode v nazega molitev, in ne bode zametal njih molitve.
18 Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
Zapiše se naj to naslednjemu rodu, da ljudstvo poživljeno hvali Gospoda.
19 Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
Ker pogledal bode z višave svetosti svoje Gospod, ozrl se z nebés na zemljo.
20 Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
Da usliši jetnika zdihovanje, da oprosti njé, ki se že izdajajo smrti;
21 Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
Da oznanjajo na Sijonu ime Gospodovo, in hvalo njegovo v Jeruzalemu,
22 Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
Ko se zbirajo ljudstva in kralji čestit Gospoda.
23 Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
Pobija sicer na tem poti moči moje, dnî moje krajša,
24 Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
Ali govorim: Bog moj mogočni, ne vzemi me v sredi mojih dnî; skozi vse rodove so dnevi tvoji,
25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
Predno si ustanovil zemljo, in so bila nebesa delo tvojih rok;
26 Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
Tisto bode prešlo, ti pa ostaneš; tisto, pravim, vse postara se kakor oblačilo; kakor obleko jih izpremeniš in izpremené se.
27 Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
Ti pa si isti, in let tvojih ni konca.
28 Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
Sinovi hlapcev tvojih bodo prebivali, in njih seme se utrdi pred teboj.
