Psalmien 102
1 Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
Orazione dell'afflitto, essendo angosciato, e spandendo il suo lamento davanti a Dio SIGNORE, ascolta la mia orazione, E venga il mio grido infino a te.
2 Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
Non nasconder la tua faccia da me; Nel giorno che io sono in distretta, inchina a me il tuo orecchio; Nel giorno che io grido, affrettati a rispondermi.
3 Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
Perciocchè i miei giorni son venuti meno come fumo, E le mie ossa sono arse come un tizzone.
4 Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
Il mio cuore è stato percosso come erba, Ed è seccato; Perciocchè io ho dimenticato di mangiare il mio pane.
5 Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
Le mie ossa sono attaccate alla mia carne, Per la voce de' miei gemiti.
6 Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
Io son divenuto simile al pellicano del deserto; E son come il gufo delle solitudini.
7 Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
Io vegghio, e sono Come il passero solitario sopra il tetto. I miei nemici mi fanno vituperio tuttodì;
8 Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
Quelli che sono infuriati contro a me fanno delle esecrazioni di me.
9 Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
Perciocchè io ho mangiata la cenere come pane, Ed ho temperata la mia bevanda con lagrime.
10 Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
Per la tua indegnazione, e per lo tuo cruccio; Perciocchè, avendomi levato ad alto, tu mi hai gettato [a basso].
11 Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
I miei giorni [son] come l'ombra che dichina; Ed io son secco come erba.
12 Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
Ma tu, Signore, dimori in eterno E la tua memoria [è] per ogni età.
13 Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
Tu ti leverai, tu avrai compassione di Sion; Perciocchè [egli è] tempo di averne pietà; Perciocchè il termine è giunto.
14 Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
Imperocchè i tuoi servitori hanno affezione alle pietre di essa, Ed hanno pietà della sua polvere.
15 Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
E le genti temeranno il Nome del Signore, E tutti i re della terra la tua gloria,
16 Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
Quando il Signore avrà riedificata Sion, [Quando] egli sarà apparito nella sua gloria,
17 Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
Ed avrà volto lo sguardo all'orazione de' desolati, E non avrà sprezzata la lor preghiera.
18 Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
Ciò sarà scritto all'età a venire; E il popolo che sarà creato loderà il Signore.
19 Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
Perciocchè egli avrà riguardato dall'alto luogo della sua santità; Perciocchè il Signore avrà mirato dal cielo verso la terra;
20 Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
Per udire i gemiti de' prigioni; Per isciogliere quelli ch'erano condannati a morte;
21 Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
Acciocchè si narri in Sion il Nome del Signore, E la sua lode in Gerusalemme.
22 Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
Quando i popoli e i regni saranno raunati insieme, Per servire al Signore.
23 Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
Egli ha tra via abbattute le mie forze; Egli ha scorciati i miei giorni.
24 Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
Io dirò: O Dio mio, non farmi trapassare al mezzo de' miei dì; I tuoi anni [durano] per ogni età.
25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
Tu fondasti già la terra; E i cieli [son] l'opera delle tue mani;
26 Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
Queste cose periranno, ma tu dimorerai; Ed esse invecchieranno tutte, come un vestimento; Tu le muterai come una vesta, e trapasseranno.
27 Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
Ma tu [sei sempre] lo stesso, E gli anni tuoi non finiranno giammai.
28 Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
I figliuoli de' tuoi servitori abiteranno, E la progenie loro sarà stabilita nel tuo cospetto.
