Psalmien 102
1 Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
A Prayer of the afflicted, when he fainteth, and poureth out his complaint before the LORD. O LORD, hear my prayer, and let my cry come unto Thee.
2 Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
Hide not Thy face from me in the day of my distress; incline Thine ear unto me; in the day when I call answer me speedily.
3 Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
For my days are consumed like smoke, and my bones are burned as a hearth.
4 Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
My heart is smitten like grass, and withered; for I forget to eat my bread.
5 Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
By reason of the voice of my sighing my bones cleave to my flesh.
6 Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
I am like a pelican of the wilderness; I am become as an owl of the waste places.
7 Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
I watch, and am become like a sparrow that is alone upon the housetop.
8 Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
Mine enemies taunt me all the day; they that are mad against me do curse by me.
9 Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
For I have eaten ashes like bread, and mingled my drink with weeping,
10 Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
Because of Thine indignation and Thy wrath; for Thou hast taken me up, and cast me away.
11 Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
My days are like a lengthening shadow; and I am withered like grass.
12 Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
But Thou, O LORD, sittest enthroned for ever; and Thy name is unto all generations.
13 Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
Thou wilt arise, and have compassion upon Zion; for it is time to be gracious unto her, for the appointed time is come.
14 Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
For Thy servants take pleasure in her stones, and love her dust.
15 Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
So the nations will fear the name of the LORD, and all the kings of the earth Thy glory;
16 Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
When the LORD hath built up Zion, when He hath appeared in His glory;
17 Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
When He hath regarded the prayer of the destitute, and hath not despised their prayer.
18 Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
This shall be written for the generation to come; and a people which shall be created shall praise the LORD.
19 Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
For He hath looked down from the height of His sanctuary; from heaven did the LORD behold the earth;
20 Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
To hear the groaning of the prisoner; to loose those that are appointed to death;
21 Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
That men may tell of the name of the LORD in Zion, and His praise in Jerusalem;
22 Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
When the peoples are gathered together, and the kingdoms, to serve the LORD.
23 Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
He weakened my strength in the way; He shortened my days.
24 Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
I say: 'O my God, take me not away in the midst of my days, Thou whose years endure throughout all generations.
25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
Of old Thou didst lay the foundation of the earth; and the heavens are the work of Thy hands.
26 Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
They shall perish, but Thou shalt endure; yea, all of them shall wax old like a garment; as a vesture shalt Thou change them, and they shall pass away;
27 Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
But Thou art the selfsame, and Thy years shall have no end.
28 Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
The children of Thy servants shall dwell securely, and their seed shall be established before Thee.'
