Psalmien 102
1 Raadollisen rukous, kuin hän murheissansa on, ja valituksensa Herran eteen vuodattaa. Herra, kuule minun rukoukseni, ja anna minun huutoni tykös tulla!
En elendigs Bøn, naar han forsmægter og udøser sin Klage for Herrens Ansigt.
2 Älä kasvojas minulta peitä hädässä: kallista korvas minun puoleeni; koska minä sinua rukoilen, niin kuule pian minun rukoukseni.
Herre! hør min Bøn og lad mit Raab komme til dig.
3 Sillä minun päiväni ovat kuluneet niinkuin savu, ja minun luuni ovat poltetut niinkuin kekäle.
Skjul ikke dit Ansigt for mig paa den Dag, jeg er i Angest; bøj dit Øre til mig; paa den Dag jeg paakalder, skynd dig og bønhør mig!
4 Minun sydämeni on lyöty ja kuivettunut niinkuin heinä, niin että minä myös unohdan leipäni syödä.
Thi mine Dage ere gaaede op i Røg, og mine Ben ere brændte som et Brandsted.
5 Minun luuni tarttuvat lihaani huokauksestani.
Mit Hjerte er rammet og tørret som en Urt; thi jeg har glemt at æde mit Brød.
6 Minä olen niinkuin ruovonpäristäjä korvessa: minä olen niinkuin hyypiä hävitetyissä kaupungeissa.
Formedelst mine Klageraab hænge mine Ben ved mit Kød.
7 Minä valvon, ja olen niinkuin yksinäinen lintu katon päällä.
Jeg er bleven lig en Rørdrum i Ørken; jeg er bleven som en Ugle i det øde.
8 Joka päivä häpäisevät viholliseni minua, ja jotka minua syljeskelevät, vannovat minun kauttani.
Jeg vaager og er bleven som en enlig Spurv paa Taget.
9 Sillä minä syön tuhkaa niinkuin leipää, ja sekoitan juomani itkulla,
Mine Fjender have haanet mig den ganske Dag, de, som rase imod mig, sværge ved mig.
10 Sinun uhkaukses ja vihas tähden, ettäs minun nostanut olet ja paiskannut maahan.
Thi jeg har tæret Aske som Brød og blandet min Drik med Graad
11 Minun päiväni ovat kuluneet niinkuin varjo, ja minä kuivetun niinkuin ruoho.
for din Vredens og din Fortørnelses Skyld; thi du løftede mig op og kastede mig bort.
12 Mutta sinä, Herra, pysyt ijankaikkisesti, ja sinun muistos sukukunnasta sukukuntaan.
Mine Dage are som en Skygge, der hælder, og jeg tørres som en Urt.
13 Nouse siis ja armahda Zionia; sillä aika on häntä armahtaa, ja aika on tullut.
Men du, Herre! bliver evindelig, og din Ihukommelse fra Slægt til Slægt.
14 Sillä sinun palvelias halajavat sitä rakentaa, ja näkisivät mielellänsä, että hänen kivensä ja kalkkinsa valmiit olisivat,
Du vil gøre dig rede, du vil forbarme dig over Zion; thi det er paa Tide, at du er den naadig; thi den bestemte Tid er kommen.
15 Että pakanat Herran nimeä pelkäisivät, ja kaikki kuninkaat maan päällä sinun kunniaas.
Thi dine Tjenere hænge med Behag ved dens Stene, og de have Medynk med dens Støv.
16 Kuin Herra rakentaa Zionin, niin hän nähdään kunniassansa.
Og Hedningerne skulle frygte Herrens Navn, og alle Kongerne paa Jorden din Ære;
17 Hän kääntää itsensä hyljättyjen rukouksen puoleen, ja ei katso heidän rukoustansa ylön.
thi Herren har bygget Zion og har ladet sig se i sin Herlighed.
18 Se pitää kirjoitettaman tulevaisille sukukunnille, ja se kansa, joka luodaan, pitää kiittämän Herraa.
Han har vendt sit Ansigt til den enliges Bøn og ikke foragtet deres Bøn.
19 Sillä hän katselee pyhästä korkeudestansa: Herra näkee taivaasta maan päälle,
Dette skal skrives for den kommende Slægt; og det Folk, som skabes, skal love Herren.
20 Että hän kuulee vankein huokaukset, ja kirvoittaa kuoleman lapset;
Thi han saa ned fra sin Helligdoms Højsæde; Herren saa fra Himmelen til Jorden
21 Että he saarnaavat Herran nimeä Zionissa, ja hänen kiitostansa Jerusalemissa,
for at høre den bundnes Jamren, for at løse Dødsens Børn,
22 Koska kansat ynnä kokoontuvat, ja valtakunnat, Herraa palvelemaan.
for at de kunde forkynde Herrens Navn i Zion og hans Pris i Jerusalem,
23 Hän nöyryyttää tiellä minun voimani: hän lyhentää minun päiväni.
naar Folkene samles til Hobe og Rigerne til at tjene Herren.
24 Minä sanoin: minun Jumalani, älä minua ota pois keski-ijässäni: sinun ajastaikas pysyvät suvusta sukuun.
Han har ydmyget min Kraft paa Vejen, han har forkortet mine Dage.
25 Sinä olet muinen maan perustanut, ja taivaat ovat sinun käsialas.
Jeg siger: Min Gud! tag mig ikke bort midt i mine Dage, dine Aar vare fra Slægt til Slægt.
26 Ne katoovat, mutta sinä pysyt: ne kaikki vanhenevat niinkuin vaate: ne muuttuvat niinkuin vaate, koska sinä heitä muuttelet.
Du grundfæstede fordum Jorden, og Himlene er dine Hænders Gerning.
27 Mutta sinä pysyt niinkuin sinä olet, ja sinun vuotes ei lopu.
De skulle forgaa; men du bestaar; og de skulle alle blive gamle som et Klædebon; du skal omskifte dem som en Klædning, og de omskiftes.
28 Sinun palveliais lapset pysyvät ja heidän sikiänsä sinun edessäs menestyvät.
Men du er den samme, og dine Aar faa ingen Ende. Dine Tjeneres Børn skulle fæste Bo, og deres Sæd skal stadfæstes for dit Ansigt.
