Psalmien 10
1 Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?
Varför, HERRE, står du så långt ifrån och fördöljer dig i nödens tider?
2 Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.
Genom de ogudaktigas övermod måste den arme lida. Må de fångas i de ränker som de hava uttänkt!
3 Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.
Ty den ogudaktige berömmer sig av sin själs lystnad, och den rovgirige talar förgripligt och föraktar HERREN.
4 Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.
Den ogudaktige säger i sitt högmod: »Han frågar icke därefter.» »Det finnes ingen Gud», så äro alla hans tankar.
5 Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.
Trygga äro alltid hans vägar, dina domar gå högt över hans blickar; alla sina ovänner räknar han för intet.
6 Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.
Han säger i sitt hjärta: »Jag skall icke vackla, över mig skall i evighet ingen olycka komma.»
7 Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.
Hans mun är full av förbannelse, av svek och förtryck; hans tunga gömmer olycka och fördärv.
8 Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.
Han lägger sig i försåt vid gårdarna, i lönndom vill han dräpa den oskyldige; hans ögon lura på den olycklige.
9 Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.
Han ligger i försåt på lönnligt ställe, såsom ett lejon i sitt snår, han ligger i försåt för att gripa den arme; han griper den arme, i det han drager honom in i sitt nät.
10 Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.
Han trycker sig ned, han ligger på lur, och de olyckliga falla i hans klor.
11 Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.
Han säger i sitt hjärta: »Gud förgäter det, han har dolt sitt ansikte, han ser det aldrig.»
12 Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.
Stå upp, HERRE; Gud, upplyft din hand, förgät icke de arma.
13 Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?
Varför skall den ogudaktige få förakta Gud och säga i sitt hjärta att du icke frågar därefter?
14 Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.
Du har ju sett det, ty du giver akt på olycka och jämmer, för att taga det i din hand. Åt dig överlämnar den olycklige sin sak; du blev den faderlöses hjälpare.
15 Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.
Bryt sönder den ogudaktiges arm, och hemsök de ondas ogudaktighet, så att du icke mer finner den.
16 Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.
Ja, HERREN är konung alltid och evinnerligen; hedningarna utrotas ur hans land.
17 Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;
De ödmjukas trängtan hör du, HERRE; du gör deras hjärtan ståndaktiga; du låter ditt öra giva akt
18 Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.
för att skaffa den faderlöse och förtryckte rätt, så att människor, komna av jord, ej längre vålla skräck. Delvis alfabetisk psalm; se Poesi i Ordförkl.
