Psalmien 10

1 Miksis Herra niin kaukana seisot, ja tuskan ajalla sinus peität?

Herre, hvi träder du så långt ifrå fördöljer dig i nödenes tid?

2 Ylpeydessänsä jumalatoin vainoo köyhää: käsitettäköön he heidän juonissansa, joita he ajattelevat.

Så länge den ogudaktige öfverhandena hafver, måste den elände lida; de hålla med hvarannan, och upptänka arga list.

3 Sillä jumalatoin itse kerskaa omaa mielivaltaansa: ahne siunailee itsiänsä, ja vihoittaa Herran.

Ty den ogudaktige berömmer sig af sitt sjelfsvåld; och den giruge välsignar sig, och lastar Herran.

4 Jumalatoin on koria ja vihainen, ettei hän ketään tottele: ei hän Jumalaa olevankaan luule.

Den ogudaktige är så stolt och vred, att han frågar efter ingen; uti alla sina tankar håller han Gud för intet.

5 Hänen tiensä menestyvät joka aika, sinun tuomios on kaukana hänestä: hän ylpeilee kaikkein vihollistensa edessä.

Han håller fram med det han förehafver; dine domar äro fjerran ifrå honom; han handlar högmodeliga med alla sina fiendar.

6 Sillä hän puhuu sydämessänsä: en minä ikänä kukisteta, ei sukukunnasta sukukuntaan hätää ole.

Han säger i sitt hjerta: Jag varder aldrig omstött; det skall ingen nöd hafva i evig tid.

7 Jonka suu on täynnä kirouksia, kavaluutta ja viettelystä, hänen kielensä saattaa vaivan ja työn.

Hans mun är full med bannor, falskhet och bedrägeri; hans tunga kommer mödo och arbete åstad.

8 Hän istuu ja väijyy kartanoissa, murhataksensa salaa viatointa; hänen silmänsä palaa köyhän puoleen.

Han sitter i försåt i gårdomen; han dräper de oskyldiga hemliga; hans ögon vakta efter de fattiga.

9 Hän väijyy salaa niinkuin jalopeura luolassansa, hän väijyy raadollista käsittääksensä, ja hän käsittää hänen, kuin hän tempaa sen verkkoihinsa.

Han vaktar i hemlig rum, såsom ett lejon i kulone; han vaktar efter, att han må gripa den elända; och han griper honom, då han drager honom i sitt nät.

10 Hän paiskaa ja polkee alas, ja sysää köyhän väkivallalla maahan.

Han förkrossar och nedertrycker, och till jordena slår den fattiga med våld.

11 Hän sanoo sydämessänsä: Jumala on hänen unhottanut, ja verhonnut kasvonsa, ei hän ikänä näe.

Han säger i sitt hjerta: Gud hafver förgätit det; han hafver bortdolt sitt ansigte, han ser det aldrig.

12 Nouse, Herra! Jumala, ylennä kätes ja älä köyhää unohda.

Statt upp, Herre Gud; upphäf dina hand; förgät icke den elända.

13 Miksi jumalatoin pilkkaa Jumalaa ja sanoo sydämessänsä: et sinä sitä tottele?

Hvi skall den ogudaktige försmäda Gud, och i sitt hjerta säga: Du sköter der intet om?

14 Katso siis; sillä sinä näet tuskat ja surut, se on sinun käsissäs: sinuun köyhä itsensä luottaa, ja sinä olet orpolasten holhoja.

Du ser det ju; förty du skådar vedermödo och jämmer, det står i dina händer; de fattige befalla det dig; du äst de faderlösas hjelpare.

15 Särje jumalattoman käsivarsi, ja etsi pahan jumalattomuutta, niin ettei sitä enää löydettäisi.

Bryt sönder dens ogudaktigas arm, och besök det onda; så skall man hans ogudaktiga väsende intet mer finna.

16 Herra on kuningas aina ja ijankaikkisesti: pakanain pitää häviämän hänen maastansa.

Herren är Konung alltid och evinnerliga; Hedningarna måste förgås utu hans land.

17 Köyhäin halauksen sinä, Herra, kuulet: heidän sydämensä sinä vahvistat, että sinun korvas siitä ottaa vaarin;

De fattigas trängtan hörer du, Herre; deras hjerta är visst, att ditt öra aktar deruppå;

18 Ettäs oikeuden saatat orvoille ja köyhille, ettei ihminen enää ylpeile heitä vastaan maan päällä.

Att du skaffar dem faderlösa och fattiga rätt; att menniskan icke mer skall högmodas på jordene.