Sananlaskujen 7
1 Poikani! kätke minun sanani, ja pidä tykönäs minun käskyni.
Mans bērns, sargi manus vārdus un glabā pie sevis manu mācību.
2 Ota vaari minun käskyistäni, niin sinä elää saat, ja minun laistani, niinkuin silmäs terästä.
Sargi manu pamācīšanu, tad tu dzīvosi, un manu mācību kā savu acu raugu.
3 Sido ne sormiis, kirjoita ne sydämes tauluun.
Sien to ap saviem pirkstiem, ieraksti to savas sirds galdiņā.
4 Sano viiisaudelle: sinä olet sisareni, ja kutsu toimi ystäväkses,
Saki uz gudrību: Tu esi mana māsa! un atzīšanu sauc par savu radinieci,
5 Että hän sinua varjelis muukalaisesta vaimosta, ja vieraasta, jonka sanat sileät ovat.
Ka tu sevi pasargi no svešas sievas, no svešinieces ar mīkstiem vārdiem.
6 Sillä minä kurkistelin huoneeni akkunasta läpi häkin.
Jo es skatījos pa sava nama logu, caur saviem skadriņiem,
7 Ja näin tyhmän nuorukaisen taitamattomain seassa, ja äkkäsin hänen poikain joukossa;
Un redzēju nejēgu vidū un ieraudzīju starp zēniem neprātīgu jaunekli.
8 Joka käveli kaduilla hänen nurkkainsa taitse, ja asteli sitä tietä, joka meni hänen huoneeseensa.
Tas gāja pa ielu ap nama stūri, staigāja pa viņas nama ceļu,
9 Hämärissä, kuin päivä ehtoolla oli, ja jo yö ja pimiä tuli:
Pavakarē, krēslā, nakts vidū un tumsā.
10 Ja katso, häntä kohtasi vaimo porton vaatteilla, kavala,
Un redzi, viņu sastapa sieva, maukas apģērbā un viltu sirdī.
11 Tuima ja hillimätöin, jonka jalat ei pysyneet huoneessansa.
Šī bija trakule un palaidne, viņas kājas nemetās mājā;
12 Nyt on hän ulkona, nyt kaduilla, ja väijyy joka nurkassa.
Te viņa ārā, te uz ielām un glūn aiz visiem stūriem.
13 Hän otti hänen kiinni, ja suuta antoi hänen ja sanoi häpeemättä:
Un tā viņu apkampa un skūpstīja kā bezkauņa un uz to sacīja:
14 Minä olen tehnyt kiitosuhrin, ja olen tätäpänä täyttänyt lupaukseni:
„Pateicības upuri man bija jānes; šodien es savu solījumu esmu pildījusi.
15 Sentähden olen minä tullut sinua vastaan, varhain sinua etsimään, ja olen nyt sinut löytänyt.
Tādēļ esmu izgājusi tev pretī, tavu vaigu meklēt un tevi esmu atradusi.
16 Minä olen koreasti valmistanut vuoteeni Egyptin kirjavalla vaatteella,
Ar apsegiem esmu klājusi savu gultu, ar strīpainiem Ēģiptes palagiem.
17 Ja olen hyvänhajuiseksi tehnyt kammioni mirhamilla, aloella ja kanelilla.
Savu gultu esmu izkvēpinājusi ar mirrēm, alvejām un kanēli;
18 Tule, harjoittakaamme kyllin hekumaa aamuun asti, ja huvitelkaammme meitämme keskenämme rakkaudella.
Nāc, lai izbaudām kārības līdz rītam, lai izpriecājamies mīlestībā;
19 Sillä mies ei ole kotona: hän on pitkälle matkalle mennyt.
Jo vīrs nav mājās, viņš aizgājis tālā ceļā,
20 Hän on ottanut rahasäkin myötänsä, ja tulee kotia äsken määrätyllä päivällä.
Viņš naudas maku ņēmis līdz, tik uz svētkiem vēl pārnāks mājās.“
21 Ja niin hän houkutteli monelöla sanalla, ja vaati häntä makialla puheella.
Viņa to pierunāja ar savu vārdu drūzmu, ar savu mīksto mēli tā viņu aizrāva.
22 Hän meni hänen kanssansa nopiasti, niinkuin teurastettava härkä, ja niinkuin jalkapuuhun, jolla tyhmät rangoitaan.
Uz reizi tas viņai gāja pakaļ, kā vērsis iet pie kaušanas un kā nelietis, saistīts uz sodu,
23 Siihenasti kuin hän nuolilla ampuu hänen maksansa lävitse: ja niinkuin lintu itsensä kiiruhtaa paulaan, ja ei tiedä sitä hengellensä vaaralliseksi.
Kamēr bulta viņa aknas pāršķeļ; tā putns skrien sprostā un nezin, ka tas pret viņa dzīvību.
24 Niin kuulkaat siis minua, minun lapseni, ja ottakaat vaari minun suuni sanoista.
Nu tad, bērni, klausiet mani, un ņemiet vērā manas mutes vārdus.
25 Älköön sydämes poiketko hänen tiellensä: älä salli sinuas vietellä hänen retkillensä.
Lai tava sirds nenomaldās uz viņas ceļiem un nenoklīsti uz viņas gaitām;
26 Sillä hän on monta haavoittanut ja langettanut, ja kaikkinaiset voimalliset ovat häneltä tapetut.
Jo daudz ir to nokauto, ko tā gāzusi zemē, un liels pulks, ko viņa nogalinājusi.
