Sananlaskujen 26
1 Niinkuin lumi suvella ja sede elonaikana, niin ei sovi tyhmälle kunnia.
Kā sniegs vasarai un lietus pļaujamam laikam, tā ģeķim nepieder gods.
2 Niinkuin lintu menee pois, ja pääskynen lentää, niin ei sovi salvaa kirous ilman syytä.
Kā putns nolidinājās, kā bezdelīga aizskrien, tā nenopelnīti lāsti neaizņem.
3 Hevoselle ruoska ja aasille ohjat, ja hullulle vitsa selkään.
Zirgam pātaga, ēzelim iemaukti un ģeķa mugurai rīkste.
4 Älä vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettes myös sinä hänen kaltaiseksensa tulisi.
Neatbildi ģeķim pēc viņa ģeķības, ka tu viņam līdzi netopi.
5 Vastaa tyhmää hänen tyhmyytensä jälkeen, ettei hän näkyisi viisaaksi silmissänsä.
Atbildi ģeķim pēc viņa ģeķības, ka viņš pats neturās par gudru.
6 Joka tyhmäin sanansaattajain kautta asian toimittaa, hän on niinkuin rampa jaloista, ja saa vahingon.
Darbu uzticēt nelgam rokā, ir nocirst kājas un izbaudīt briesmas.
7 Niinkuin nilkku voi hypätä, niin tyhmä taitaa puhua viisaudesta.
Kā klibam karājās kājas, tā ģeķa mutē gudrības vārdi.
8 Joka tyhmälle taritsee kunniaa, on niinkuin joku heittäisi kalliin kiven kiviroukkioon.
Kas ģeķim dod godu, ir kā kas akmeni piesien pie lingas.
9 Sananlasku on tyhmäin suussa niinkuin orjantappura, joka juopuneen käsiin pistelee.
Kā ērkšķi, kas tikuši piedzēruša rokā, tāds ir sakāms vārds ģeķu mutē.
10 Taitava ihminen tekee kappaleen oikein; vaan joka taitamattoman palkkaa, hän sen turmelee.
Manīgs visu izdara; bet kas nelgu der, sader tekuli.
11 Niinkuin koira syö oksennuksensa, niin on hullu joka hulluutensa kertoo.
Kā suns atiet pie saviem vēmekļiem, tā pat ģeķis atgriežas atpakaļ pie savas ģeķības.
12 Koskas näet jonkun, joka luulee itsensä viisaaksi, enempi on silloin toivoa tyhmästä kuin hänestä.
Kad tu redzi vīru, kas savās acīs gudrs, tad no muļķa vairāk cerības, nekā no tāda.
13 Laiska sanoo: nuori jalopeura on tiellä, ja jalopeura kujalla.
Sliņķis saka: „Jauns lauva uz ceļa, lauva uz ielām!“
14 Laiska kääntelee itsiänsä vuoteella niinkuin ovi saranassa.
Durvis grozās eņģēs, un sliņķis savā gultā.
15 Laiska panee kätensä poveensa: ja se tulee hänelle työlääksi saattaa suuhunsa jälleen.
Sliņķis slēpj savu roku azotē, un tam grūti to atkal pie mutes likt.
16 Laiska luulee itsensä viisaammaksi kuin seitsemän, jotka hyviä tapoja opettavat.
Sliņķis savā prātā gudrāks nekā septiņi, kas runā prātīgi.
17 Joka käy ohitse ja sekoittaa itsensä muiden riitoihin, hän on senkaltainen, joka koiraa korvista vetää.
Kas garām ejot iejaucās citu ķildā, ir kā kas suni ņem aiz ausīm.
18 Niinkuin se, joka salaa ampuu, tarkoittaa joutsella ja tappaa,
Tā kā, kad (ārprātīgs) par smieklu šautu ar šķēpiem un nāvīgām bultām,
19 Niin on petollinen ihminen hänen lähimmäisillensä, ja sanoo: leikillä minä sen tein.
Tā pat ir, kas savu tuvāko pievīlis saka: Vai to par smieklu vien nedarīju?
20 Kuin halot loppuvat, niin tuli sammuu, ja kuin kielikellot pannaan pois, niin riidat lakkaavat.
Kad malkas nav, tad uguns izdziest, un kad lišķa nav, tad ķilda rimst.
21 Niinkuin hiilet tuleen, ja puut liekkiin, niin riitainen ihminen saattaa metelin.
Kā ogles liesmu un malka uguni, tā rējējs cilvēks saceļ ķildu.
22 Panettelian sanat ovat niinkuin haavat, ja käyvät läpi sydämen.
Lišķa vārdi ir kā saldi kumosi un iet visai pie sirds.
23 Viekas kieli ja paha sydän on niinkuin saviastia hopian savulla juotettu.
Dedzīgi vārdi, bet neganta sirds ir poda gabals pārvilkts ar netīru sudrabu.
24 Vihamien teeskelee itsensä toisin puheellansa; mutta petos on hänen sydämessänsä.
Kas tevi ienīst, ir ar muti draugs, bet savā sirdī viņš domā uz viltu.
25 Kuin hän liehakoitsee makeilla puheillansa, niin älä usko häntä; sillä seitsemän kauhistusta on hänen sydämessänsä.
Kad tas mīlīgi runā, tad netici viņam, jo septiņas negantības viņa sirdī.
26 Joka pitää salavihaa, tehdäksensä vahinkoa, hänen pahuutensa tulee ilmi kokouksissa.
Lai gan ienaidu aizsedz ar viltu, tomēr viņa niknums ļaužu priekšā nāks gaismā.
27 Joka kuopan kaivaa, hän lankee siihen, ja joka kiven vierittää, se kierittää sen itse päällensä.
Kas bedri rok, tas tanī iekritīs, un kas akmeni veļ uz to tas atvelsies.
28 Petollinen kieli vihaa rangaistusta, ja suu, joka myötäkielin puhuu, saattaa kadotukseen.
Viltus mēle ienīst to, kam pati dzēlusi, un mīksta mute padara nelaimi.
