Sananlaskujen 17
1 Kuiva pala, siinä jossa rauha on, on parempi kuin huone teurasta täynnä riidassa.
Melior est buccella sicca cum gaudio, quam domus plena victimis cum iurgio.
2 Toimellinen palvelia hallitsee häpiällisiä lapsia, ja hän jakaa perintöä veljein välillä.
Servus sapiens dominabitur filiis stultis, et inter fratres hereditatem dividet.
3 Niinkuin tuli koettelee hopian ja ahjo kullan, niin Herra tutkistelee sydämet.
Sicut igne probatur argentum, et aurum camino: ita corda probat Dominus.
4 Paha ottaa pahoista suista vaarin, ja petollinen kuuntelee mielellänsä vahingollista kieltä.
Malus obedit linguæ iniquæ: et fallax obtemperat labiis mendacibus.
5 Joka köyhää syljeskelee, se häpäisee Luojaansa; ja joka iloitsee toisen vahingosta, ei pääse rankaisematta.
Qui despicit pauperem, exprobrat factori eius: et qui ruina lætatur alterius, non erit impunitus.
6 vanhain kruunu ovat lasten lapset, ja lasten kunnia ovat heidän isänsä.
Corona senum filii filiorum: et gloria filiorum patres eorum.
7 Ei sovi tyhmäin puhua korkeista asioista, paljoa vähemmin päämiehen valhetella.
Non decent stultum verba composita: nec principem labium mentiens.
8 Jolla vara on lahja antaa, se on niinkuin kallis kivi: kuhunka hän itsensä kääntää, niin hän viisaana pidetään.
Gemma gratissima, expectatio præstolantis: quocumque se vertit, prudenter intelligit.
9 Joka syntiä peittää, se saattaa itsellensä ystävyyden; vaan joka asian ilmoittaa, se saattaa ruhtinaat eripuraisiksi.
Qui celat delictum, quærit amicitias: qui altero sermone repetit, separat fœderatos.
10 Sanat vaikuttavat enemmän toimellisen tykönä, kuin sata haavaa tyhmän tykönä.
Plus proficit correptio apud prudentem, quam centum plagæ apud stultum.
11 Niskuri tosin etsii vahinkoa, vaan julma enkeli lähetetään häntä vastaan.
Semper iurgia quærit malus: angelus autem crudelis mittetur contra eum.
12 Parempi on kohdata karhua, jolta pojat ovat otetut pois, kuin hullua hulluudessansa.
Expedit magis ursæ occurrere raptis fœtibus, quam fatuo confidenti in stultitia sua.
13 Joka kostaa hyvän pahalla, ei hänen huoneestansa pidä pahuus luopuman.
Qui reddit mala pro bonis, non recedet malum de domo eius.
14 Riidan alku on niinkuin vewsi, joka itsensä leikkaa ulos: lakkaa riidasta ennenkuin sinä siihen sekaannut.
Qui dimittit aquam, caput est iurgiorum: et antequam patiatur contumeliam, iudicium deserit.
15 Joka jumalattoman hurskaaksi sanoo, ja joka vanhurskaan soimaa jumalattomaksi, ne molemmat ovat Herralle kauhistus.
Qui iustificat impium, et qui condemnat iustum, abominabilis est uterque apud Deum.
16 Mitä tyhmä tekee kädessänsä rahalla, ettei hänellä ole sydäntä ostaa viisautta?
Quid prodest stulto habere divitias, cum sapientiam emere non possit? Qui altum facit domum suam, quærit ruinam: et qui evitat discere, incidet in mala.
17 Ystävä rakastaa ainian, ja veli tulee julki hädässä.
Omni tempore diligit qui amicus est: et frater in angustiis comprobatur.
18 Se on tyhmä ihminen, joka kätensä taritsee, ja takaa lähimmäisensä.
Stultus homo plaudet manibus cum spoponderit pro amico suo.
19 Joka toraa rakastaa, se rakastaa syntiä; ja joka ovensa korottaa, se etsii onnettomuutta.
Qui meditatur discordias, diligit rixas: et qui exaltat ostium, quærit ruinam.
20 Häijy sydän ei löydä mitään hyvää; ja jolla paha kieli on, se lankee onnettomuuteen.
Qui perversi cordis est, non inveniet bonum: et qui vertit linguam, incidet in malum.
21 Joka tyhmän synnyttää, hänellä on murhe, ja tyhmän isällä ei ole iloa.
Natus est stultus in ignominiam suam: sed nec pater in fatuo lætabitur.
22 Iloinen sydän tekee elämän suloiseksi, vaan surullinen sydän kaivaa luut.
Animus gaudens ætatem floridam facit: spiritus tristis exiccat ossa.
23 Jumalatoin ottaa mielellänsä salaisesti lahjoja, mutkataksensa lain teitä.
Munera de sinu impius accipit, ut pervertat semitas iudicii.
24 Toimellinen mies laittaa itsensä viisaasti, vaan tyhmä heittelee silmiänsä sinne ja tänne.
In facie prudentis lucet sapientia: oculi stultorum in finibus terræ.
25 Hullu popika on isänsä suru, ja äidillensä murhe, joka hänen synnyttänyt on.
Ira patris, filius stultus: et dolor matris quæ genuit eum.
26 Ei ole se hyvä, että vanhurskalle tehdään väärin, taikka että sitä ruhtinasta lyödään, joka oikein tuomitsee.
Non est bonum, damnum inferre iusto: nec percutere principem, qui recta iudicat.
27 Toimellinen mies taitaa puheensa tallella pitää, ja taitava mies on kallis sielu.
Qui moderatur sermones suos, doctus et prudens est: et pretiosi spiritus vir eruditus.
28 Jos tyhmä vaiti olis, niin hän viisaaksi luettaisiin, ja toimelliseksi, jos hän suunsa pitäis kiinni.
Stultus quoque si tacuerit, sapiens reputabitur: et si compresserit labia sua, intelligens.
