Sananlaskujen 14
1 Viisas vaimo rakentaa huoneensa, vaan hullu kukistaa sen teollansa.
Kvinnevisdom byggjer huset sitt, men dårskap riv det ned med henderne.
2 Joka vaeltaa oikiaa tietä, se pelkää Herraa; mutta se, joka poikkee pois tieltänsä, ylönkatsoo hänen.
Den som ottast Herren, fer ærleg fram, men krokvegar gjeng den som vanvyrder honom.
3 Tyhmän suussa on ylpeyden vitsa; vaan viisasten huulet varjelevat heitä.
I narrens munn er ovmods ris, men dei vise hev lipporne sine til vern.
4 Jossa ei härkiä ole, siinä seimet puhtaana ovat; vaan jossa juhdat työtä tekevät, siinä tuloa kyllä on.
Utan uksar er krubba tom, men når stuten er sterk, vert innkoma stor.
5 Totinen todistaja välttää valhetta; vaan väärä todistaja rohkiasti valhettelee.
Ikkje lyg eit ærlegt vitne, men det falske vitne andar lygn.
6 Pilkkaaja etsii viisautta, ja ei löydä; vaan toimelliset viisauden huokiasti saavat.
Spottaren søkjer visdom, men fåfengt, men lett finn den skynsame kunnskap.
7 Mene pois tyhmän tyköä; sillä et sinä opi mitään häneltä.
Gakk burt frå ein dåre, ei fekk du der merka lippor med kunnskap.
8 Toimellisen viisaus on teistänsä ottaa vaarin; vaan tyhmäin hulluus on sula petos.
Klok manns visdom er: han skynar vegen sin, men dåre-narreskapen er: dei svik seg sjølv.
9 Tyhmä nauraa syntiä, mutta hurskasten välillä on hyvä suosio.
Dårar fær spott av sitt eige skuldoffer, men millom ærlege folk er godhug.
10 Koska sydän on murheellinen, niin ei auta ulkonainen ilo.
Hjarta kjenner si eigi sorg, og gleda legg ingen framand seg uppi.
11 Jumalattomain huoneet kukistetaan, vaan jumalisten majat viheriöitsevät.
Gudlause folk fær sitt hus lagt i øyde, men ærlege folk ser tjeldet sitt bløma.
12 Monella on tie mielestänsä oikia, vaan viimeiseltä johdattaa se kuolemaan.
Mang ein veg tykkjer folk er rett, men enden på honom er vegar til dauden.
13 Naurun jälkeen tulee murhe, ja ilon perästä suru.
Jamvel midt i låtten kjenner hjarta vondt, og enden på gleda er sorg.
14 Tyhmälle tapahtuu laittamisensa jälkeen, vaan hyvä ihminen asetetaan hänen ylitsensä.
Av åtferdi si skal den fråfalne mettast, og ein god mann held seg burte frå han.
15 Taitamatoin uskoo kaikki, mutta ymmärtäväinen ottaa teistänsä vaarin.
Den einfalde trur kvart ordet, men den kloke agtar på sine stig.
16 Viisas pelkää ja karttaa pahaa, vaan tyhmä päätähavin menee.
Den vise ottast og held seg frå vondt, men dåren er brålyndt og trygg.
17 Äkillinen ihminen tekee hullun töitä, ja kavala ihminen tulee vihattavaksi.
Bråsinna mann gjer narreverk, og meinsløg mann vert hata.
18 Taitamattomat perivät tyhmyyden; vaan se on toimellisten kruunu, että he toimellisesti tekevät.
Einfalde erver dårskap, men dei kloke fær kunnskap til krans.
19 Häijyn täytyy kumartaa hyviä, ja jumalattomat vanhurskasten porteissa.
Vonde skal bøygja seg for dei gode, og gudlause ved portarne til den rettferdige.
20 Köyhää vihaavat hänen lähimmäisensäkin; vaan rikkaalla on monta ystävää.
Ein fatig vert hata av venen sin jamvel, men ein rik vert elska av mange.
21 Joka katsoo lähimmäisensä ylön. hän tekee syntiä; vaan autuas on se, joka viheliäistä armahtaa.
Vanvyrder du næsten din, syndar du, men sæl den som ynkast yver armingar.
22 Jotka viekkaudessa vaeltavat, niiltä puuttuu; mutta jotka hyvää ajattelevat, niille tapahtuu hyvyys ja uskollisuus.
Skal ikkje dei fara vilt som finn på vondt, og miskunn og truskap timast deim som finn på godt?
23 Jossa työtä tehdään, siinä kyllä on; vaan joka tyhjiin puheisiin tyytyy, siinä on köyhyys.
Alt stræv fører vinning med seg, men tome ord gjev berre tap.
24 Viisasten rikkaus on heidän kruununsa, mutta tyhmäin hulluus on hulluus.
Rikdomen er for dei vise ei krans, men narreskapen hjå dårar er narreskap.
25 Uskollinen todistaja vapahtaa hengen, vaan väärä todistaja pettää.
Eit sanningsvitne bergar liv, men den som andar lygn, er full av svik.
26 Joka Herraa pelkää, hänellä on vahva linna, ja hänen lapsensa varjellaan.
Den som ottast Herren, hev ei borg so fast, og for hans born det finnast skal ei livd.
27 Herran pelko on elämän lähde, että kuoleman nuora välttää taidetaan.
Otte for Herren er livsens kjelda, so ein slepp undan daudesnaror.
28 Koska kuninkaalla on paljo väkeä, se on hänen kunniansa; vaan koska vähä on väkeä, se tekee päämiehen kehnoksi.
Mykje folk er konungs prydnad, men folkemink er hovdings fall.
29 Joka on pitkämielinen, se on viisas; vaan joka äkillinen on, se ilmoittaa tyhmyyden.
Langmodig mann hev mykje vit, men bråhuga mann syner narreskap.
30 Leppyinen sydän on ruumiin elämä; vaan kateus on märkä luissa.
Spaklyndt hjarta er likamens liv, men ilska er ròt i beini.
31 Joka köyhälle tekee väkivaltaa, hän laittaa hänen luojaansa; vaan joka armahtaa vaivaista, se kunnioittaa Jumalaa.
Trykkjer du armingen, spottar du skaparen hans, men du ærar skaparen når du er mild mot fatigmann.
32 Pahuutensa tähden jumalatoin kukistetaan; vaan vanhurskas on kuolemassakin rohkia.
I ulukka si lyt den gudlause stupa, men den rettferdige hev trygd når han skal døy.
33 Toimellisen sydämessä lepää viisaus; mutta mitä tyhmäin mielessä on, se tulee ilmi.
I hjarta på den vituge held visdomen seg still, men hjå dårar ter han seg fram.
34 Vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpiä.
Rettferd upphøgjer eit folk, men syndi er skam for folki.
35 Toimellinen palvelia on kuninkaalle otollinen; vaan häpiällistä palveliaa ei hän kärsi.
Kongen likar godt den kloke tenar, men harmast på den som skjemmer seg ut.
