Sananlaskujen 14
1 Viisas vaimo rakentaa huoneensa, vaan hullu kukistaa sen teollansa.
Kvinders Visdom har bygget sit Hus; men Daarskaben bryder det ned med sine Hænder.
2 Joka vaeltaa oikiaa tietä, se pelkää Herraa; mutta se, joka poikkee pois tieltänsä, ylönkatsoo hänen.
Den, som vandrer i sin Oprigtighed, frygter Herren; men den, som gaar paa Krogveje, foragter ham.
3 Tyhmän suussa on ylpeyden vitsa; vaan viisasten huulet varjelevat heitä.
I Daarens Mund er Hovmods Ris; men de vises Læber skulle bevare dem selv.
4 Jossa ei härkiä ole, siinä seimet puhtaana ovat; vaan jossa juhdat työtä tekevät, siinä tuloa kyllä on.
Hvor ingen Øksne ere, der er Krybben ren; men megen Indtægt kommer ved Oksens Kraft.
5 Totinen todistaja välttää valhetta; vaan väärä todistaja rohkiasti valhettelee.
Et trofast Vidne lyver ikke; men et falsk Vidne udblæser Løgne.
6 Pilkkaaja etsii viisautta, ja ei löydä; vaan toimelliset viisauden huokiasti saavat.
Spotteren søger Visdom, og han finder den ikke; men for den forstandige er Kundskab let.
7 Mene pois tyhmän tyköä; sillä et sinä opi mitään häneltä.
Gak bort fra en Mand, som er en Daare; thi du vil ikke have fundet Kundskab paa hans Læber.
8 Toimellisen viisaus on teistänsä ottaa vaarin; vaan tyhmäin hulluus on sula petos.
Den kloges Visdom er, at han forstaar sig paa sin Vej; men Daarers Taabelighed er, at de blive bedragne.
9 Tyhmä nauraa syntiä, mutta hurskasten välillä on hyvä suosio.
Daarerne spottes af deres eget Skyldoffer; men med de oprigtige er Velbehageligheden.
10 Koska sydän on murheellinen, niin ei auta ulkonainen ilo.
Hjertet kender sin Sjæls Bitterhed, og en fremmed skal ikke blande sig i dets Glæde.
11 Jumalattomain huoneet kukistetaan, vaan jumalisten majat viheriöitsevät.
De ugudeliges Hus skal ødelægges; men de retsindiges Telt skal blomstre.
12 Monella on tie mielestänsä oikia, vaan viimeiseltä johdattaa se kuolemaan.
Der er en Vej, som kan synes en Mand ret; men til sidst bliver den Vej til Døden.
13 Naurun jälkeen tulee murhe, ja ilon perästä suru.
Selv under Latteren føler Hjertet Smerte, og til sidst bliver Glæden Bedrøvelse.
14 Tyhmälle tapahtuu laittamisensa jälkeen, vaan hyvä ihminen asetetaan hänen ylitsensä.
Den, hvis Hjerte er afveget, skal mættes ved sine Veje, men den gode Mand ved det, han har i Eje.
15 Taitamatoin uskoo kaikki, mutta ymmärtäväinen ottaa teistänsä vaarin.
Den uerfarne tror alting, men den kloge agter paa sin Gang.
16 Viisas pelkää ja karttaa pahaa, vaan tyhmä päätähavin menee.
Den vise frygter og viger fra ondt; men en Daare er overmodig, og tryg.
17 Äkillinen ihminen tekee hullun töitä, ja kavala ihminen tulee vihattavaksi.
Den, som er hastig til Vrede, gør Daarlighed, og den underfundige Mand hades.
18 Taitamattomat perivät tyhmyyden; vaan se on toimellisten kruunu, että he toimellisesti tekevät.
De uvidende arve Daarlighed; men de kloge favne Kundskab.
19 Häijyn täytyy kumartaa hyviä, ja jumalattomat vanhurskasten porteissa.
De onde maa bøje sig for de godes Ansigt og de ugudelige for den retfærdiges Porte.
20 Köyhää vihaavat hänen lähimmäisensäkin; vaan rikkaalla on monta ystävää.
Selv for sin Ven er den fattige forhadt; men mange ere de, som elske den rige.
21 Joka katsoo lähimmäisensä ylön. hän tekee syntiä; vaan autuas on se, joka viheliäistä armahtaa.
Hvo som foragter sin Næste, synder; men den, som forbarmer sig over de elendige, er lyksalig.
22 Jotka viekkaudessa vaeltavat, niiltä puuttuu; mutta jotka hyvää ajattelevat, niille tapahtuu hyvyys ja uskollisuus.
Fare ikke de vild, som optænke ondt? men de, som optænke godt, finde Miskundhed og Troskab.
23 Jossa työtä tehdään, siinä kyllä on; vaan joka tyhjiin puheisiin tyytyy, siinä on köyhyys.
I alt besværligt Arbejde er der Fordel; men hvor det bliver ved Læbers Ord, fører det kun til Mangel.
24 Viisasten rikkaus on heidän kruununsa, mutta tyhmäin hulluus on hulluus.
De vises Rigdom er deres Krone; men Daarers Taabelighed bliver Taabelighed.
25 Uskollinen todistaja vapahtaa hengen, vaan väärä todistaja pettää.
Et sanddru Vidne redder Sjæle, men den, som udblæser Løgn, er svigefuld.
26 Joka Herraa pelkää, hänellä on vahva linna, ja hänen lapsensa varjellaan.
I Herrens Frygt har en et stærkt Værn, og for hans Børn skal der være en Tilflugt.
27 Herran pelko on elämän lähde, että kuoleman nuora välttää taidetaan.
Herrens Frygt er Livets Kilde, saa at man viger fra Dødens Snarer.
28 Koska kuninkaalla on paljo väkeä, se on hänen kunniansa; vaan koska vähä on väkeä, se tekee päämiehen kehnoksi.
At have meget Folk er en Konges Ære; men hvor Folket er borte, er det en Fyrstes Fordærvelse.
29 Joka on pitkämielinen, se on viisas; vaan joka äkillinen on, se ilmoittaa tyhmyyden.
Den langmodige har megen Forstand; men den, som er hastig i Sindet, forraader Daarskab.
30 Leppyinen sydän on ruumiin elämä; vaan kateus on märkä luissa.
Et blidt Hjerte er Liv for Legemet; men Hidsighed er Raaddenhed for Benene,
31 Joka köyhälle tekee väkivaltaa, hän laittaa hänen luojaansa; vaan joka armahtaa vaivaista, se kunnioittaa Jumalaa.
Hvo som fortrykker den ringe, forhaaner hans Skaber; men hvo som forbarmer sig over den fattige, ærer ham.
32 Pahuutensa tähden jumalatoin kukistetaan; vaan vanhurskas on kuolemassakin rohkia.
Den ugudelige styrtes for sin Ondskab; men den retfærdige har Fortrøstning i sin Død.
33 Toimellisen sydämessä lepää viisaus; mutta mitä tyhmäin mielessä on, se tulee ilmi.
I den forstandiges Hjerte hviler Visdommen; men i Daarers Indre giver den sig til Kende.
34 Vanhurskaus korottaa kansan, vaan synti on kansan häpiä.
Retfærdighed ophøjer et Folk; men Synden er Folkenes Skændsel
35 Toimellinen palvelia on kuninkaalle otollinen; vaan häpiällistä palveliaa ei hän kärsi.
Kongens Velbehag er til en klog Tjener, men hans Vrede er over den, som gør Skam.
