< Sananlaskujen 1 >
1 Salomon, Davidin pojan, Israelin kuninkaan sananlaskut;
Spreuken van Salomon, den zoon van David, Den koning van Israël:
2 Oppia viisautta ja kuritusta, ymmärtää tiedon puhetta,
Ze leren u kennen wijsheid en tucht, Ze geven u begrip voor verstandige woorden;
3 Vastaanottaa ymmärryksen neuvoa, vanhurskautta, oikeutta ja siveyttä;
Ze voeden u op tot heilzame tucht, Rechtschapenheid, plichtsbesef en oprechtheid.
4 Että tyhmät viisaaksi tulisivat ja nuorukaiset taidon ja ymmärryksen saisivat.
Aan de onnozelen schenken ze ervaring, Aan jonge mensen doordachte kennis.
5 Joka viisas on, se kuulkaan, että jän viisaammaksi tulis; ja joka toimellinen on, se ottakoon neuvon,
Als een wijze ze hoort, zal hij zijn inzicht verdiepen, Een verstandig mens zal er ideeën door krijgen;
6 Että hän ymmärtäis sananlaskut ja niiden selityksen, viisasten opin ja heidän tapauksensa.
Spreuk en strikvraag zal hij doorzien, De woorden der wijzen en hun problemen.
7 Herran pelko on viisauden alku; tyhmät hylkäävät viisauden ja opin.
Het ontzag voor Jahweh is de grondslag der wijsheid; Maar ongelovigen lachen om wijsheid en tucht.
8 Poikani kuule isäs kuritusta, ja älä hylkää äitis käskyä!
Mijn zoon, luister dus naar de wenken van uw vader, Sla niet in de wind, wat uw moeder u leerde;
9 Sillä se on sinun sinun pääs päällä otollinen kaunistus, ja käädyt kaulassas.
Want het siert uw hoofd als een krans, Uw hals als een snoer.
10 Poikani! jos pahanjuoniset sinua sinua houkuttelevat, niin älä heihin suostu.
Mijn zoon, als zondaars u willen verleiden, stem niet toe,
11 Jos he sanovat: käy meidän kanssamme: me väijymme verta, ja viritämme pauloja nuhteettoman eteen ilman syytä;
Als ze u zeggen: Ga met ons mee, Laat ons loeren op bloed, Laat ons zo maar onschuldigen belagen,
12 Me nielemme hänen, niinkuin helvetti elävältä, ja hurskaan niinkuin hautaan pudotamme; (Sheol )
Gelijk de onderwereld hen levend verslinden, Als zij, die ten grave dalen, geheel en al; (Sheol )
13 Me löydämme kaikellaista kallista tavaraa, ja täytämme huoneemme saaliista;
Allerlei kostbare schatten zullen we vinden, Onze huizen vullen met buit;
14 Koettele meidän kanssamme: meillä kaikilla pitää yksi kukkaro oleman:
Ge moogt meeloten in onze kring, Eén buidel zullen we samen delen!
15 Poikani! älä vaella heidän kanssansa: estä jalkas heidän retkiltänsä.
Mijn zoon, ga dan niet met hen mee, En houd uw voet af van hun pad;
16 Sillä heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, ja he kiiruhtavat verta vuodattamaan.
Want hun voeten ijlen naar het kwade, En haasten zich, om bloed te vergieten.
17 Sillä turhaan verkot viritetään lintuin silmäin edessä.
Maar zoals het niet geeft, of het net wordt gespannen, Terwijl alle vogels het zien:
18 Itse he myös väijyvät toinen toisensa verta, ja petoksella seisovat toinen toisensa hengen perään.
Zo loeren ze slechts op hun eigen bloed, En belagen ze hun eigen leven!
19 Niin kaikki ahneet tekevät, ja ahneus on isännillensä surmaksi.
Zo gaat het allen, die uit zijn op oneerlijke winst: Deze beneemt zijn bezitters het leven.
20 Viisaus ulkona valittaa, ja kadulla äänensä ilmoittaa.
De wijsheid roept luid in de straten, Op de pleinen verheft ze haar stem;
21 Hän huutaa kansan edessä portissa, ja tuottaa sanansa edes kaupungissa, sanoen:
Ze roept op de tinne der muren, En spreekt aan de ingang der poorten:
22 Kuinka kauvan te tyhmät tahdotte olla taitamattomat, ja pilkkakirveet rakastaa naurua? ja te hullut vihata opetusta?
Hoe lang nog, dommen, blijft gij liever onnozel, Blijven de eigenwijzen verwaand, Willen de dwazen van geen wijsheid horen?
23 Kääntäkäät itsenne minun kuritukseni puoleen: katso, ja minä tuon teille henkeni edes, ja ilmoitan teille sanani;
Keert u tot mijn vermaning; Dan stort ik mijn geest over u uit, En maak u mijn woorden bekend.
24 Että minä kutsuin teitä, ja te estelitte teitänne: minä kokotin käteni, ja ei yksikään ottanut siitä vaaria,
Maar zo ge weigert, als ik roep, En niemand er op let, als ik mijn hand verhef;
25 Te hylkäsitte kaiken neuvoni, ja ette tahtoneet kuritustani;
Zo ge mijn raad geheel en al in de wind slaat, En van mijn vermaning niet wilt weten:
26 Niin minä myös nauran teidän vahinkoanne, ja pilkkaan teitä, kuin teidän päällenne tulee se, jota te pelkäätte,
Zal ik lachen, wanneer het u slecht gaat, Zal ik spotten, wanneer uw verschrikking komt als een onweer;
27 Kuin se tulee, jota te pelkäätte, niinkuin rajuilma, ja tuska niinkuin tuulispää; kuin teidän päällenne tulee ahdistus ja vaiva.
Wanneer uw ongeluk nadert als een orkaan, Wanneer benauwdheid en angst u overvallen!
28 Silloin he minua avuksensa huutavat, ja en minä kuule heitä: varhain he etsivät minua, ja ei löydä minua.
Dan zal men mij roepen, maar zal ik niet antwoorden, Zal men mij zoeken, maar mij niet vinden!
29 Että he vihasivat opetusta, ja ei ottaneet vastaan Herran pelkoa,
Omdat ze van wijsheid niets wilden weten, En het ontzag voor Jahweh niet hebben verkozen,
30 Eikä tyytyneet minun neuvooni, mutta laittivat kaiken kuritukseni;
Van mijn raad niets moesten hebben, En al mijn vermaan in de wind hebben geslagen:
31 Niin pitää heidän syömän tiensä hedelmästä, ja neuvostansa ravituksi tuleman.
Zullen ze eten de vrucht van hun wandel, Verzadigd worden met wat ze beraamden.
32 Sillä tyhmäin himo tappaa heidät, ja hulluin onni kadottaa heidät.
Want de onnozelen komen door hun onverschilligheid om, De dwazen storten door hun lichtzinnigheid in het verderf;
33 Mutta joka minua kuulee, hän asuu turvallisesti, ja ei mitään pahaa pelkää.
Maar die naar mij luistert, zal in veiligheid wonen, Bevrijd van de vrees voor de rampen!