Aionian Verses
Ja kaikki hänen poikansa ja tyttärensä nousivat häntä lohduttamaan; vaan ei hän tahtonut antaa itsiänsä lohdutettaa, mutta sanoi: minä menen murehtien alas poikani tykö hautaan. Ja hänen isänsä itki häntä. (Sheol )
(parallel missing)
Hän sanoi: ei minun poikani pidä menemän alas teidän kanssanne: sillä hänen veljensä on kuollut, ja hän on jäänyt yksin, ja jos hänelle tapahtuis jotakin pahaa tiellä, jota te vaellatte, niin te saatatte minun harmaat karvani murheella hautaan. (Sheol )
(parallel missing)
Jos te tämän myös minulta viette pois, ja hänelle tapahtuis jotakin pahaa, niin te saattaisitte minun harmaat karvani murheella hautaan. (Sheol )
(parallel missing)
Niin tapahtuis, koska hän näkis, ettei nuorukainen kanssa olisi, että hän kuolis; niin me sinun palvelias saattaisimme sinun palvelias meidän isämme harmaat karvat murheella hautaan. (Sheol )
(parallel missing)
Mutta jos Herra tässä jotakin uutta tekee, niin että maa avaa suunsa ja nielee heidät kaikkein kanssa, mitä heillä on, niin että he elävinä menevät helvettiin, niin teidän pitää tietämän, että nämät miehet pilkkasivat Herraa. (Sheol )
(parallel missing)
Ja he menivät elävänä helvettiin, kaikkinensa kuin heillä oli, ja maa peitti heidät, ja he hukkuivat kansan seasta. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä tuli on syttynyt minun vihassani, ja polttaa hamaan alimaiseen helvettiin, ja kuluttaa maan, ynnä hänen hedelmänsä kanssa, ja polttaa vuorten perustukset. (Sheol )
(parallel missing)
Herra kuolettaa ja virvoittaa, vie suureen ahdistukseen ja siitä ulos jälleen. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetin siteet kietoivat minun, ja kuoleman paulat ennättivät minun. (Sheol )
(parallel missing)
Tee toimes jälkeen, niin ettes anna hänen harmaita karvojansa rauhassa tulla hautaan. (Sheol )
(parallel missing)
Mutta älä sinä anna hänen viatoinna olla, sillä sinä olet toimellinen mies ja tiedät, mitäs teet hänelle, ettäs lähetät hänen harmaat karvansa verissä hautaan. (Sheol )
(parallel missing)
Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol )
(parallel missing)
Hän on korkiampi kuin taivas, mitäs tahdot tehdä? syvempi kuin helvetti, kuinkas taidat tuta? (Sheol )
(parallel missing)
O jospa sinä minun hautaan kätkisit ja peittäisit minun, niinkauvan kuin vihas menis pois, ja asettaisit minulle määrän muistaakses minua. (Sheol )
(parallel missing)
Ja ehkä minä kauvan odottaisin, niin on kuitenkin hauta minun huoneeni, ja minä olen vuoteeni pimeydessä tehnyt. (Sheol )
(parallel missing)
Hautaan se menee, ja makaa minun kanssani mullassa. (Sheol )
(parallel missing)
He vanhenevat hyvissä päivissä, ja menevät silmänräpäyksessä helvettiin. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetti ottaa syntiset pois niinkuin pouta, ja niinkuin kuivuus kuluttaa lumisen veden. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetti on avoinna hänen edessänsä, ja kadotuksella ei ole peitettä. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä ei kuolemassa kenkään muista sinua, kuka kiittää sinua tuonelassa? (Sheol )
(parallel missing)
Jospa jumalattomat palajaisivat helvettiin, ja kaikki pakanat, jotka Jumalan unohtavat. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä et sinä hyljää sieluani helvetissä, etkä salli sinun pyhäs näkevän turmelusta. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetin siteet kietoivat minun: kuoleman paulat ennättivät minun. (Sheol )
(parallel missing)
Herra, sinä veit sieluni ulos helvetistä: sinä olet minun elävänä pitänyt niiden mennessä kuoppaan. (Sheol )
(parallel missing)
Herra, älä minun anna häpiään tulla; sillä sinua minä avuksi huudan: jumalattomat tulkoon häpiään, vaijetkoon helvetissä. (Sheol )
(parallel missing)
He makaavat helvetissä niinkuin lampaat, kuolema heitä kalvaa; mutta hurskasten pitää varhain heitä hallitseman, ja heidän öykkäyksensä pitää hukkuman, ja heidän täytyy jäädä helvettiin. (Sheol )
(parallel missing)
Kuitenkin vapahtaa Jumala minun sieluni helvetin vallasta; sillä hän korjasi minun, (Sela) (Sheol )
(parallel missing)
Langetkoon kuolema heidän päällensä, ja he menkään elävänä alas helvettiin; sillä sula pahuus on heidän asuinsioissansa heidän keskellänsä. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä sinun hyvyytes on suuri minussa, ja sinä olet pelastanut sieluni syvimmästä helvetistä. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä minun sieluni on surkeutta täynnä, ja minun elämäni on juuri liki helvettiä. (Sheol )
(parallel missing)
Kuka elää, ja ei näe kuolemaa? kuka sielunsa tuonelan käsistä pelastaa? (Sela) (Sheol )
(parallel missing)
Kuoleman paulat ovat minun piirittäneet, ja helvetin ahdistukset ovat minun löytäneet: minä tulin vaivaan ja tuskaan. (Sheol )
(parallel missing)
Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet. (Sheol )
(parallel missing)
Meidän luumme ovat hajoitetut haudan reunalle, niinkuin joku maan repis ja kaivais. (Sheol )
(parallel missing)
Me nielemme hänen, niinkuin helvetti elävältä, ja hurskaan niinkuin hautaan pudotamme; (Sheol )
(parallel missing)
Hänen jalkansa menevät alas kuolemaan, ja hänen askeleensa joutuvat helvettiin. (Sheol )
(parallel missing)
Hänen huoneensa ovat helvetin tiet, jotka menevät alas kuoleman kammioihin. (Sheol )
(parallel missing)
Vaan ei hän tiedä, että siellä kuolleet ovat: hänen vieraansa ovat helvetin syvyydessä. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetti ja kadotus on Herran edessä: kunka paljon enemmin ihmisten lasten sydämet. (Sheol )
(parallel missing)
Elämän tie johdattaa viisaan ylöspäin, välttämään helvettiä, joka alhaalla on. (Sheol )
(parallel missing)
Sinä lyöt häntä vitsalla, vaan sinä vapahdat hänen sielunsa helvetistä. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetti ja kadotus ei tule ikänä täyteen, ja ihmisen silmät ovat tyytymättömät. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetti, vaimon suljettu kohtu, maa, joka ei vedellä täytetä: ja tuli ei sano: jo kyllä on. (Sheol )
(parallel missing)
Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä. (Sheol )
(parallel missing)
Pane minua niinkuin sinetti sydämees, ja niinkuin sinetti käsivartees; sillä rakkaus on väkevä niinkuin kuolema, ja kiivaus on vahva niinkuin helvetti: hänen hiilensä hehkuvat ja ovat Herran tuli; (Sheol )
(parallel missing)
Sitä varten on helvetti sielunsa lavialta avannut, ja hänen kitansa on ammollansa ilman määrää, mennä sinne alas sekä heidän kunniallisensa että yhteisen kansansa, sekä heidän rikkaansa että riemullisensa; (Sheol )
(parallel missing)
Pyydä siunulles merkkiä Herralta sinun Jumalaltas, taikka alhaalle syvyyteen, eli ylhäälle korkeuteen. (Sheol )
(parallel missing)
Helvetti vapisi alhaalla sinua, sinun tulemisestas; se herättää sinulle kuolleet, kaiken maailman päämiehet, ja käski kaikkia pakanain kuninkaita nousta heidän istuimiltansa. (Sheol )
(parallel missing)
Sinun ylpeytes on joutunut helvettiin alas, sinun kanteleis kilisemisellä; koin pitää oleman sinun vuotees, ja madot sinun peittees. (Sheol )
(parallel missing)
Kuitenkin sinä sysätään helvettiin, luolan puolelle. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä te sanotte: me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja sovinnon helvetin kanssa. Kuin rangaistuksen virta tulee, ei hänen pidä meitä kohtaaman; sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme, ja petoksen varjelukseksemme. (Sheol )
(parallel missing)
Että teidän liittonne kuoleman kanssa pitää tyhjäksi tuleman, ja teidän sovintonne helvetin kanssa ei pidä vahva oleman; ja koska rangaistuksen virta tulee, pitää sen tallaaman teitä. (Sheol )
(parallel missing)
Minä sanoin minun päiviäni lyhennettäissä: nyt minun täytyy mennä haudan ovelle, ja vuoteni lopettaa. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä ei helvetti sinua kiitä, eikä kuolema sinua ylistä; ei myös ne sinun totuuttas odota, jotka alas kuoppaan menevät. (Sheol )
(parallel missing)
Sinä menet kuninkaan tykö öljyllä, ja sinulla on moninaiset voiteet: ja lähetät sanas saattajat kauvas, ja olet alennettu hamaan helvettiin. (Sheol )
(parallel missing)
Näin sanoo Herra, Herra: siihen aikaan, kuin hän meni alas helvettiin, tein minä murheen, ja annoin syvyyden peittää hänen, ja hänen virtansa piti oleman alallansa, ja ne suuret vedet ei taitaneet juosta, ja tein, että Libanon murehti hänen tähtensä, ja kaikki puut kedolla kuivettuivat hänen tähtensä. (Sheol )
(parallel missing)
Minä peljätin pakanat, kuin he kuulivat hänen langenneeksi, ja että minä syöksin hänen alas helvettiin niiden sekaan, jotka kuoppaan menevät; ja kaikki ihanaiset puut maassa, parhaat ja jaloimmat Libanonissa, ja kaikki, jotka olivat seisoneet veden tykönä, saivat siitä lohdutuksen. (Sheol )
(parallel missing)
Sillä heidän piti myös alas menemän heidän kanssansa helvettiin miekalla tapettuin tykö, että he hänen käsivartensa varjon alla pakanain seassa asuneet olivat. (Sheol )
(parallel missing)
Siitä puhuvat väkevät sankarit helvetissä apulaistensa kanssa, jotka kaikki ovat menneet alas, ja makaavat siellä ympärileikkaamattomain miekalla tapettuin kanssa. (Sheol )
(parallel missing)
Ja ei heidän pidä makaaman sankarien kanssa, jotka ympärileikkaamattomista kaatuneet ovat, jotka sota-aseinensa menivät alas helvettiin, ja panivat miekkansa päänsä alle, ja heidän pahantekonsa oli heidän luissansa, sillä he olivat voimallisten pelko koko maailmassa. (Sheol )
(parallel missing)
Mutta minä tahdon heitä päästää helvetin vallasta, ja vapahtaa heitä kuolemasta. Kuolema, minä tahdon olla sinulle myrkky, helvetti, minä tahdon olla sinulle surma! Kuitenkin on se lohdutus minun silmäini edestä peitetty. (Sheol )
(parallel missing)
Ja vaikka he itsiänsä hamaan helvettiin kaivaisivat, niin minun käteni on kuitenkin heitä sieltäkin hakeva; ja jos he astuisivat ylös taivaaseen, niin minä kuitenkin tahdon syöstä heidät sieltä alas. (Sheol )
(parallel missing)
Ja sanoi: minä huusin Herraa minun ahdistuksessani, ja hän vastasi minua; minä paruin helvetin vatsasta, ja sinä kuulit minun ääneni. (Sheol )
(parallel missing)
Mutta viina tekee ylpiän miehen petolliseksi, ettei hän taida pysyä siassansa; joka sielunsa levittää niinkuin helvetti, ja on niinkuin kuolema, joka tyytymätöin on; hän tempaa puoleensa kaikki pakanat, ja kokoo tykönsä kaikki kansat. (Sheol )
(parallel missing)
Mutta minä sanon teille: että jokainen, joka tyhmästi vihastuu veljellensä, hänen pitää tuomioon vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo veljellensä: raka, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo: sinä tyhmä, hänen pitää helvetin tuleen vikapää oleman. (Geenna )
But I say to you, That every one who is angry with his brother rashly, is obnoxious to judgment: and every one that saith to his brother, Raka! is obnoxious to the council: and every one that shall say, Fool is obnoxious to hell-fire. (Geenna )
Jos oikia silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis heitettämän helvettiin. (Geenna )
If therefore thy right eye make thee offend, pluck it out, and cast it from thee; because it is better for thee that thy one member perish, than that thy whole body fall into hell. (Geenna )
Ja jos oikia kätes pahentaa sinun, niin hakkaa se poikki, ja heitä pois tyköäs! sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis helvettiin heitettämän. (Geenna )
And if thy right hand make thee offend, cut it off, and cast it from thee; because it is better for thee that one of thy members perish, than that thy whole body fall into hell. (Geenna )
Ja älkäät peljätkö niitä, jotka ruumiin tappavat, ja ei voi sielua tappaa; mutta peljätkäät enemmin sitä, joka voi sekä sielun että ruumiin helvetissä hukuttaa. (Geenna )
And be not afraid of them that kill the body, but cannot kill the soul; but be afraid rather of Him who can destroy both soul and body in hell. (Geenna )
Ja sinä Kapernaum, joka olet korotettu taivaaseen asti! sinä pitää hamaan helvettiin sysättämän; sillä jos Sodomassa olisivat senkaltaiset väkevät työt tehdyt kuin sinussa, niin he vielä tänäpänä seisoisivat. (Hadēs )
And thou, Capernaum, which hast been lifted up to heaven, shalt be brought down to the grave. For if those deeds of power which were done in thee, had been done in Sodom, it would have stood to this day. (Hadēs )
Ja kuka ikänä sanoo jonkun sanan Ihmisen Poikaa vastaan, se hänelle anteeksi annetaan; mutta joka sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, ei sitä hänelle anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevaisessa maailmassa. (aiōn )
And whoever shall speak a word against the Son of man, it will be forgiven him: but whoever shall speak against the Holy Spirit, it will not be forgiven him; not in this world, and not in the world to come. (aiōn )
Mutta orjantappurain sekaan kylvetty on se, joka sanan kuulee; ja tämän mailman suru ja rikkauden petos tukahuttaa sanan, ja hän tulee hedelmättömäksi. (aiōn )
And that which was sowed among thorns, is he that heareth the word; and care for this world and the deceptiveness of riches, choke the word; and he is without fruits. (aiōn )
Vihollinen, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu; mutta elomiehet ovat enkelit. (aiōn )
The enemy that sowed them, is Satan. The harvest is the end of the world: and the reapers are the angels. (aiōn )
Niinkuin siis ohdakkeet haetaan kokoon ja tulella poltetaan, niin pitää myös tämän maailman lopulla oleman. (aiōn )
As therefore the tares are gathered and burned in the fire; so will it be in the end of the world. (aiōn )
Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä, (aiōn )
So will it be in the end of the world. The angels will go forth, and will sever the wicked from among the just; (aiōn )
Mutta minä myös sanon sinulle: sinä ole Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman. (Hadēs )
Also I say to thee, that thou art Cephas: and upon this rock, I will build my church: and the gates of death shall not triumph over it. (Hadēs )
Mutta jos kätes taikka jalkas pahentaa sinun, niin leikkaa ne pois, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun elämään sisälle mennä ontuvana taikka raajarikkona, kuin että sinulla olis kaksi kättä eli kaksi jalkaa, ja sinä heitettäisiin ijankaikkiseen tuleen. (aiōnios )
If then thy hand or thy foot make thee stumble, cut it off and cast it from thee: for it is good for thee to enter into life lame or mutilated, and not that, with two hands or two feet, thou fall into eternal fire. (aiōnios )
Ja jos silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun silmäpuolena elämään sisälle mennä, kuin että sinulla olis kaksi silmää, ja sinä heitettäisiin helvetin tuleen. (Geenna )
And if thine eye make thee stumble, pluck it out and cast it from thee: for it is good for thee to enter into life with one eye, and not that, with two eyes, thou fall into the hell of fire. (Geenna )
Ja katso, yksi tuli ja sanoi hänelle: hyvä Mestari! mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin ijankaikkisen elämän? (aiōnios )
And one came, drew near, and said to him: Good Teacher, what good thing must I do, that eternal life may be mine? (aiōnios )
Ja jokainen, joka luopui huoneista, taikka veljistä, taikka sisarista, taikka isästä, taikka äidistä, taikka emännästä, taikka lapsista, taikka pellosta, minun nimeni tähden, hänen pitää satakertaisesti saaman, ja ijankaikkisen elämän perimän. (aiōnios )
And every man that relinquisheth houses, or brothers or sisters, or father or mother, or wife or children, or lands, for my name's sake, shall receive an hundredfold, and shall inherit eternal life. (aiōnios )
Ja kuin hän näki fikunapuun tien ohessa, meni hän sen tykö, ja ei löytänyt siinä mitään muuta kuin lehdet ainoastaan; ja hän sanoi sille: älköön ikänä tästäkään edes sinusta hedelmää kasvako. Ja fikunapuu kohta kuivettui. (aiōn )
And he saw a fig-tree by the way, and came to it and found nothing on it, except leaves only. And he said to it: There shall no more be fruit on thee for ever. And immediately the fig-tree withered. (aiōn )
Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne yhtä uutta Juudalaista; ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksikertaa enemmän helvetin lapsen kuin te itse olette. (Geenna )
Woe to you, Scribes and Pharisees, hypocrites: for ye traverse sea and land to make one proselyte; and when he is gained, ye make him a child of hell twofold more than yourselves. (Geenna )
Te kärmeet, te kyykärmetten sikiät! kuinka te vältätte helvetin kadotuksen? (Geenna )
Ye serpents, ye race of vipers: how can ye escape the condemnation of hell? (Geenna )
Mutta kuin hän istui Öljymäellä, menivät opetuslapset hänen tykönsä erinänsä ja sanoivat: sano meille: koska tämä tapahtuu, ja mikä sinun tulemises ja maailman lopun merkki ollee? (aiōn )
And as Jesus sat on the mount of Olives, his disciples came, and said between themselves and him: Tell us when these things are to be; and what will be the sign of thy coming, and of the consummation of the world. (aiōn )
Silloin hän myös sanoo niille, jotka vasemmalla ovat: menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, ijankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä. (aiōnios )
Then will he say also to them on his left hand: Go from me, ye accursed, into everlasting fire, which was prepared for the Calumniator and his angels, (aiōnios )
Ja niiden pitää menemän ijankaikkiseen vaivaan, mutta vanhurskaat ijankaikkiseen elämään. (aiōnios )
And these will go into everlasting torment, and the righteous into everlasting life. (aiōnios )
Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen! (aiōn )
And teach them to observe all that I have commanded you. And, behold, I am with you always, unto the consummation of the worlds Amen. Completion of the Holy Gospel as published by Matthew; and which he published in Hebrew, in the land of the Palestineans. (aiōn )
Mutta joka puhuu pilkkaa Pyhää Henkeä vastaan, ei hän saa ijankaikkisesti anteeksi, vaan hän on vikapää ijankaikkiseen tuomioon. (aiōn , aiōnios )
but whoever shall blaspheme against the Holy Spirit, to him for ever there is no forgiveness; but he is obnoxious to eternal judgment. (aiōn , aiōnios )
Ja tämän maailman suru, ja rikkauden viettelys ja muut himot tulevat ja tukahuttavat sanan, ja saatetaan hedelmättömäksi. (aiōn )
and the cares of this world, and the deceitfulness of riches, and the residue of other lusts enter in and choke the word, and it is without fruits. (aiōn )
Jos kätes on sinulle pahennukseksi, niin hakkaa se pois: parempi on sinun käsipuolena elämään mennä, kuin jos sinulla olis kaksi kättä ja menisit helvettiin, sammumattomaan tuleen, (Geenna )
And if thy hand make thee offend, cut it off: it is better for thee to enter into life maimed, than, having two hands, to go into hell; (Geenna )
Ja jos jalkas on sinulle pahennukseksi, hakkaa se pois: parempi on sinulle, että ontuvana elämään menet, kuin jos sinulla olis kaksi jalkaa ja heitettäisiin helvettiin, sammumattomaan tuleen, (Geenna )
And if thy foot make thee offend, cut it off: it is better for thee to enter into life lamed, than, having two feet, to fall into hell; (Geenna )
Ja jos silmäs on sinulle pahennukseksi, niin heitä se pois: parempi on sinun silmäpuolena Jumalan valtakuntaan sisälle mennä, kuin jos sinulla olis kaksi silmää ja heitettäisiin helvetin tuleen, (Geenna )
And if thy eye make thee offend, pluck it out: it is better for thee to enter with one eye into the kingdom of God, than, having two eyes, to fall into the hell of fire; (Geenna )
Ja kuin hän oli lähtenyt ulos tielle, tuli yksi juosten, lankesi polvillensa hänen eteensä ja kysyi häneltä: hyvä Mestari! mitä minun pitää tekemän, että minä ijankaikkisen elämän perisin? (aiōnios )
And as he walked in the way, one ran and fell upon his knees, and asked him, and said: Good Teacher, what must I do, to inherit eternal life? (aiōnios )
Ellei hän saa jälleen satakertaisesti nyt tällä ajalla huoneita ja veljiä, ja sisaria, ja äitejä, ja lapsia, ja peltoja vastoinkäymisillä, ja tulevaisessa maailmassa ijankaikkisen elämän. (aiōn , aiōnios )
who will not receive a hundredfold, here in the present time, houses, and brothers and sisters, and mothers and children, and lands, with persecution; and in the world to come eternal life. (aiōn , aiōnios )
Ja Jesus vastaten sanoi hänelle: älköön tästedeskään kenkään sinusta syökö hedelmää ijankaikkisesti. Ja hänen opetuslapsensa kuulivat sen. (aiōn )
And he said to it: Henceforth and for ever, let no man eat fruit from thee: and the disciples heard it. And they came to Jerusalem. (aiōn )
Ja hänen pitää Jakobin huoneen kuningas ijankaikkisesti oleman ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman. (aiōn )
And he will reign over the house of Jacob for ever; and of his reign there will be no end. (aiōn )
(Niinkuin hän on puhunut meidän isillemme, Abrahamille ja hänen siemenellensä) ijankaikkisesti. (aiōn )
(as he spoke with the fathers, ) with Abraham and his seed, for ever. (aiōn )
Niinkuin hän on muinen puhunut pyhäin prophetainsa suun kautta, (aiōn )
as he spake by the mouth of his holy prophets, who were of old, (aiōn )
Ja he rukoilivat häntä, ettei hän käskisi heitä syvyyteen mennä. (Abyssos )
And they besought him, not to command them to depart into the abyss. (Abyssos )
Ja sinä Kapernaum, joka olet taivaasen asti korotettu, sinä pitää hamaan helvettiin alas sysättämän. (Hadēs )
And thou Capernaum, that art lifted up to heaven, shalt be brought down to hell. (Hadēs )
Ja katso, yksi lainoppinut nousi ja kiusasi häntä, sanoen: Mestari, mitä minun pitää tekemän, että minä ijankaikkisen elämän perisin? (aiōnios )
And behold, a Scribe stood up to try him, and said: Teacher, what must I do, to inherit eternal life? (aiōnios )
Mutta minä tahdon osoittaa teille, ketä teidän tulee peljätä: peljätkää sitä, jolla on valta, sittekuin hän tappanut on, myös helvettiin sysätä; totta minä sanon teille: sitä te peljätkäät. (Geenna )
But I will show you, of whom to be afraid: of him who, after he hath killed, hath authority to cast into hell. Yea, say I to you: be afraid of him. (Geenna )
Ja herra kiitti väärää huoneenhaltiata, että hän toimellisesti teki; sillä tämän maailman lapset ovat toimellisemmat kuin valkeuden lapset heidän sukukunnassansa. (aiōn )
And our Lord praised the unrighteous steward, for having acted sagaciously: for the children of this world are more sagacious than the children of light, in this their generation. (aiōn )
Ja minä myös sanon teille: tehkäät teillenne ystäviä väärästä mammonasta, että kuin te tarvitsette, niin he korjaavat teitä ijankaikkisiin majoihin. (aiōnios )
And I also say to you: Make to yourselves friends, with this unrighteous mammon; so that when it is finished, they may receive you to their everlasting tabernacles. (aiōnios )
Ja kuin hän helvetissä vaivassa oli, nosti hän silmänsä ja näki Abrahamin taampana ja Latsaruksen hänen helmassansa. (Hadēs )
And being tormented in hell, he raised his eyes from afar off, and saw Abraham, and Lazarus in his bosom. (Hadēs )
Ja häneltä kysyi yksi päämiehistä ja sanoi: hyvä Mestari, mitä minun pitää tekemän, että minä ijankaikkisen elämän saisin? (aiōnios )
And one of the chiefs asked him, and said to him: Good Teacher, what shall I do, that I may inherit eternal life? (aiōnios )
Joka ei paljoa enempää saa tällä ajalla jällensä, ja tulevaisessa maailmassa ijankaikkisen elämän. (aiōn , aiōnios )
that shall not receive manifold in the present time, and, in the coming world, eternal life. (aiōn , aiōnios )
Ja Jesus vastaten sanoi heille: tämän maailman lapset naivat ja huolevat; (aiōn )
Jesus said to them: The children of this world take wives, and wives are given to husbands. (aiōn )
Mutta ne, jotka otolliseksi tulevat sille maailmalle ja ylösnousemiselle kuolleista, ei he nai eikä huole; (aiōn )
But they who are worthy of that world, and of the resurrection from the dead, do not take wives, nor are wives given to husbands. (aiōn )
Että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman. (aiōnios )
that every one who believeth in him, may not perish, but may have life eternal. (aiōnios )
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman. (aiōnios )
For God so loved the world, that he gave his only begotten Son, that whosoever believeth on him, should not perish, but should have life eternal. (aiōnios )
Joka uskoo Pojan päälle, hänellä on ijankaikkinen elämä; mutta joka ei usko Pojan päälle, ei hänen pidä elämää näkemän, mutta Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. (aiōnios )
He that believeth on the Son, hath life eternal; but he who obeyeth not the Son, shall not see life. but the wrath of God will abide upon him. (aiōnios )
Mutta joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo ijankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu ijankaikkiseen elämään. (aiōn , aiōnios )
but whoever shall drink of the waters which I shall give him, will not thirst for ever; but the waters, which I shall give him, will be in him a fountain of waters, springing up unto life eternal. (aiōn , aiōnios )
Ja joka niittää, hän saa palkan ja kokoo hedelmän ijankaikkiseen elämään: että kylväjä ja niittäjä ynnä iloitsisivat. (aiōnios )
And he that reapeth, receiveth wages, and gathereth fruits unto life eternal; and the sower and the reaper equally rejoice. (aiōnios )
Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo sen, joka minun lähetti, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja ei hän tule tuomioon, vaan menee kuolemasta elämään. (aiōnios )
Verily, verily, I say to you, That he who heareth my word, and believeth on him that sent me, hath life eternal, and will not come into condemnation, but hath passed from death to life. (aiōnios )
Tutkikaat Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta. (aiōnios )
Search the scriptures; for in them, ye think, there is life eternal for you; and they testify of me. (aiōnios )
Älkäät tehkö sitä ruokaa, joka on katoovainen, vaan sitä ruokaa, joka pysyy ijankaikkiseen elämään, jonka Ihmisen Poika teille antava on; sillä Isä Jumala on sen vahvistanut. (aiōnios )
Labor not for the food that perisheth, but for the food that abideth unto life eternal, which the Son of man will give to you; for him hath God the Father sealed. (aiōnios )
Tämä on sen tahto, joka minun lähetti, että jokainen koka näkee Pojan ja uskoo hänen päällensä, hänellä pitää ijankaikkinen elämä oleman, ja minä herätän hänen viimeisenä päivänä. (aiōnios )
For this is the pleasure of my Father, that every one who seeth the Son, and believeth on him, should have life eternal; and I will raise him up at the last day. (aiōnios )
Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka uskoo minun päälleni, hänellä on ijankaikkinen elämä. (aiōnios )
Verily, verily, I say to you: That, to him who believeth in me, there is life eternal. (aiōnios )
Minä olen elävä leipä, joka taivaasta tuli alas: se joka tästä leivästä syö, hän elää ijankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, jonka minun pitää antaman maailman elämän edestä. (aiōn )
I am the bread of life, who have come down from heaven: and if a man shall eat of this bread, he will live for ever. And the bread which I shall give, is my body, which I give for the life of the world. (aiōn )
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänellä on ijankaikkinen elämä, ja minä olen herättävä hänen viimeisenä päivänä. (aiōnios )
But he that eateth of my body, and drinketh of my blood, to him is life eternal; and I will raise him up at the last day (aiōnios )
Tämä on se leipä, joka taivaasta tuli alas: ei niinkuin teidän isänne söivät mannaa ja kuolivat: Joka tätä leipää syö, hän saa elää ijankaikkisesti. (aiōn )
This is the bread that came down from heaven: not as your fathers ate the manna, and died; whoever shall eat of this bead, will live for ever. (aiōn )
Simon Pietari vastasi häntä: Herra, kenenkäs tykö me menemme? sinulla on ijankaikkisen elämän sanat, (aiōnios )
Simon Cephas replied, and said: My Lord, to whom shall we go? The words of life eternal are with thee. (aiōnios )
Mutta ei orja pysy ijankaikkisesti huoneessa; vaan Poika pysyy ijankaikkisesti. (aiōn )
And a servant abideth not for ever in the house; but the Son abideth for ever. (aiōn )
Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka tätkee minun sanani, ei hänen pidä näkemän kuolemaa ijankaikkisesti. (aiōn )
Verily, verily, I say to you: He that keepeth my word, will never see death. (aiōn )
Niin Juudalaiset sanoivat hänelle: nyt me ymmärsimme, että sinulla on perkele. Abraham on kuollut ja prophetat, ja sinä sanot: joka kätkee minun sanani, ei hänen pidä maistaman kuolemaa ijankaikkisesti. (aiōn )
The Jews say to him: Now we know, that thou hast a demon. Abraham is dead, and the prophets; yet thou sayest: He that keepeth my word, will never taste death. (aiōn )
Ei ole maailman alusta kuultu, että joku on sen silmät avannut, joka sokiana syntynyt on. (aiōn )
Never hath it been heard, that any one opened the eyes of one born blind. (aiōn )
Ja minä annan heille ijankaikkisen elämän, ja ei heidän pidä hukkuman ijankaikkisesti, eikä pidä yhdenkään repäisemän heitä minun kädestäni. (aiōn , aiōnios )
And I give to them life eternal: and they will never be lost: nor will any one pluck them from my hand. (aiōn , aiōnios )
Ja jokainen, joka elää ja uskoo minun päälleni, ei hänen pidä kuoleman ijankaikkisesti: uskotkos sen? (aiōn )
And every one that liveth, and believeth in me, will not die for ever. Believest thou this? (aiōn )
Joka rakastaa henkeänsä, hän kadottaa sen; mutta joka tässä maailmassa vihaa henkeänsä, hän tuottaa sen ijankaikkiseen elämään. (aiōnios )
He that loveth his life, will lose it; and he that hateth his life, in this world, will preserve it unto life everlasting. (aiōnios )
Niin kansa vastasi häntä ja sanoi: me olemme laista kuulleet Kristuksen pysyvän ijankaikkisesti: ja kuinka sinä sanot, että Ihmisen Poika pitää nostettaman ylös? Kuka on se Ihmisen Poika? (aiōn )
The multitude said to him: We have heard from the law, that the Messiah abideth for ever: and how sayest thou, that the Son of man is to be lifted up? Who is this Son of man? (aiōn )
Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on ijankaikkinen elämä. Sentähden mitä minä puhun, sen minä puhun, niinkuin Isä on minulle sanonut. (aiōnios )
And I know that his commandment is life eternal. Therefore, these things which I speak, as my Father hath said to me, so I speak. (aiōnios )
Pietari sanoi hänelle: ei sinun pidä ikänä pesemän minun jalkojani. Vastasi häntä Jesus: ellen minä sinua pese, niin ei sinulla ole osaa minun kanssani. (aiōn )
Simon Cephas said to him: Never shalt thou wash my feet. Jesus said to him: Unless I wash thee, thou hast no part with me. (aiōn )
Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Lohduttajan, että hän teidän kanssanne olis ijankaikkisesti: (aiōn )
And I will ask of my Father, and he will give you another Comforter, that he may be with you for ever, (aiōn )
Niinkuin sinä annoit hänelle vallan kaiken lihan päälle, antaa ijankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä hänelle annoit. (aiōnios )
As thou hast given him authority over all flesh, that he might give life eternal to as many as thou hast given him. (aiōnios )
Mutta tämä on ijankaikkinen elämä, että he sinun ainoan totisen Jumalan tuntisivat, ja jonkas lähetit, Jesuksen Kristuksen. (aiōnios )
And this is life eternal, that they may know thee, that thou art the only true God, and whom thou hast sent, Jesus Messiah. (aiōnios )
Sillä et sinä anna ylön minun sieluani helvetissä, etkä salli sinun pyhäs näkevän turmelusta. (Hadēs )
For thou wilt not leave my soul in the grave, nor wilt thou give thy pious one to see corruption. (Hadēs )
Näki hän ennen ja puhui Kristuksen ylösnousemisesta, ettei hänen sieluansa annettu ylön helvetissä, eikä hänen lihansa nähnyt turmelusta. (Hadēs )
And he foresaw, and spoke of the resurrection of Messiah, that he was not left in the grave, neither did his body see corruption. (Hadēs )
Jonka tosin tulee omistaa taivas, niihin aikoihin asti kuin ne kaikki jälleen asetetaan, mitkä Jumala on puhunut kaikkein pyhäin prophetainsa suun kautta, hamasta maailman alusta. (aiōn )
whom the heavens must retain, until the completion of the times of those things, which God hath spoken by the mouth of his holy prophets of old. (aiōn )
Niin Paavali ja Barnabas puhuivat rohkiasti ja sanoivat: teille piti ensin Jumalan sanaa puhuttaman; vaan että te sen hylkäätte ja luette itsenne mahdottomaksi ijankaikkiseen elämään, katso, niinme käännymme pakanain tykö. (aiōnios )
And Paul and Barnabas said openly: To you first, ought the word of God to be spoken; but because ye repel it from you, and decide, against yourselves, that ye are not worthy of life eternal, lo, we turn ourselves to the Gentiles. (aiōnios )
Ja kuin pakanat sen kuulivat, iloitsivat he ja kunnioittivat Herran sanaa; ja niin monta uskoi, kuin ijankaikkiseen elämään säädetty oli. (aiōnios )
And when the Gentiles heard this, they rejoiced and glorified God. And those believed, who were appointed to life eternal. (aiōnios )
Jumalalle ovat kaikki hänen työnsä tiettävät maailman alusta. (aiōn )
Known, from of old, are the works of God. (aiōn )
Sillä hänen näkymättömät menonsa, nimittäin, ijankaikkinen voimansa ja jumaluutensa nähdään hamasta maailman luomisesta, jotka ymmärretään niistä, jotka tehdyt ovat: ettei he taitaisi itseänsä syyttömiksi sanoa. (aïdios )
For, from the foundations of the world, the occult things of God are seen, by the intellect, in the things he created, even his eternal power and divinity; so that they might be without excuse; (aïdios )
Jotka Jumalan totuuden ovat valheeksi muuttaneet ja ovat kunnioittaneet ja palvelleet enemmän luontokappaletta kuin Luojaa, joka on siunattu ijankaikkisesti, amen! (aiōn )
And they changed the truth of God into a lie; and worshipped and served the created things, much more than the Creator of them, to whom belong glory and blessing, for ever and ever: Amen. (aiōn )
Niille, jotka pyytävät ylistystä, kunniaa ja katoomatointa menoa kärsiväisyydellä hyvissä töissä, ijankaikkisen elämän; (aiōnios )
to them who, by perseverance in good works, seek for glory and honor and immortality, to them he will give life eternal; (aiōnios )
Että niinkuin synti on vallinnut kuolemaan, niin myös armo on vallitseva vanhurskauden kautta ijankaikkiseen elämään, Jesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. (aiōnios )
So that, as sin had reigned in death, so grace might reign in righteousness unto life eternal, by means of our Lord Jesus Messiah. (aiōnios )
Mutte että te nyt olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelioiksi tulleet, niin teillä on teidän hedelmänne pyhyyteen, mutta lopuksi ijankaikkinen elämä. (aiōnios )
And now, as ye have been emancipated from sin, and have become servants to God, your fruits are holy; and the result thereof is life everlasting. (aiōnios )
Sillä kuolema on synnin palkka, mutta ijankaikkinen elämä on Jumalan lahja Jesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme. (aiōnios )
For the wages of sin is death; but the free gift of God is life eternal, through our Lord Jesus Messiah. (aiōnios )
Joiden myös isät ovat, joista Kristus lihan puolesta syntynyt on, joka on Jumala ylitse kaikkein ylistetty ijankaikkisesti, amen! (aiōn )
and from among whom, Messiah appeared in the flesh, who is God over all; to whom be praises and benediction, for ever and ever; Amen. (aiōn )
Eli kuka tahtoo astua alas syvyyteen: se on: Kristusta kuolleista jälleen tuoda? (Abyssos )
Or, Who descendeth to the abyss of the grave, and bringeth up Messiah from the place of the dead? (Abyssos )
Sillä Jumala on kaikki epäuskon alle sulkenut, että hän kaikkia armahtais. (eleēsē )
For God hath shut up all men in disobedience, that upon all men he might have mercy. (eleēsē )
Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja hänessä ovat kaikki: hänelle olkoon kunnia ijankaikkisesti, amen! (aiōn )
Because, all is from him, and all by him, and all through him: to whom be praises and benedictions, for ever and ever: Amen. (aiōn )
Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis. (aiōn )
And be not conformed to this world; but be ye transformed, by the renovation of your minds: and discern ye what is the good and acceptable and perfect pleasure of God. (aiōn )
Mutta hänelle, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jesuksen Kristuksen saarnan jälkeen, sen salaisuuden ilmestyksen jälkeen, joka ijäisiin aikoihin on salattu ollut, (aiōnios )
Now unto God, who is able to establish you, - (according to my gospel, which is proclaimed concerning Jesus Messiah; and according to the revelation of the mystery, which was hidden from the times that are past, (aiōnios )
Mutta nyt ilmoitettu ja tiettäväksi tehty prophetain Raamattuin kautta, ijankaikkisen Jumalan käskyn jälkeen, uskon kuuliaisuudeksi kaikkein pakanain seassa: (aiōnios )
but is at this time revealed, by means of the scriptures of the prophets; and by the command of the eternal God, is made known to all the Gentiles, for the obedience of faith; ) (aiōnios )
Jumalalle, joka yksinänsä viisas on, olkoon kunnia Jesuksen Kristuksen kautta ijankaikkisesti! Amen! (aiōn )
to him who only is wise, be glory, through Jesus Messiah, for ever and ever: Amen. (aiōn )
Kussas on viisas? kussas on kirjanoppinut? kussas tämän maailman tutkia on? Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt? (aiōn )
Where is the wise? Or where is the scribe? Or where is the disputant of this world? Lo, hath not God showed, that the wisdom of this world is folly? (aiōn )
Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä, ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat. (aiōn )
Yet we do speak wisdom, among the perfect; the wisdom not of this world, nor of the potentates of this world, who will come to naught. (aiōn )
Vaan me puhumme siitä salatusta Jumalan viisaudesta, jonka Jumala on ennen maailman alkua säätänyt meidän kunniaksemme, (aiōn )
But we speak the wisdom of God, in a mystery; the wisdom which was hidden, and which God predetermined before the world was, for our glory: (aiōn )
Jota ei yksikään tämän maailman päämiehistä tuntenut; sillä jos he olisivat tunteneet, niin ei he olisi kunnian Herraa ristiinnaulinneet. (aiōn )
which no one of the potentates of this world knew; for had they known it, they would not have crucified the Lord of glory. (aiōn )
Älkään kenkään itseänsä pettäkö: jos joku teistä luulee itsensä viisaaksi tässä maailmassa, se tulkoon tyhmäksi, että hän viisaaksi tulis. (aiōn )
Let no one deceive himself. Whoever among you thinketh that he is wise in this world, let him become a fool, that he may be wise. (aiōn )
Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi. (aiōn )
Wherefore, if food is a stumbling-block to my brother, I will for ever eat no flesh, lest I should be a stumbling-block to my brother. (aiōn )
Mutta kaikki nämä tulivat heidän kohtaansa esikuvaksi; vaan se on kirjoitettu meille karttamiseksi, joidenka päälle maailman loput tulleet ovat. (aiōn )
All these things which befell them, were for an example to us; and they are written for our instruction, on whom the end of the world hath come. (aiōn )
Kuolema, kussa on sinun otas? Helvetti, kussa on sinun voittos? (Hadēs )
Where is thy sting, O death? And where is thy victory, O grave? (Hadēs )
Joissa tämän maailman jumala on uskottomain taidot soaissut, ettei evenkeliumin paiste heille pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman, joka on Jumalan kuva. (aiōn )
to them whose minds the God of this world hath blinded, in order that they might not believe, lest the light of the gospel of the glory of the Messiah (who is the likeness of God) should dawn upon them. (aiōn )
Sillä meidän vaivamme, joka ajallinen ja keviä on, saattaa meille ijankaikkisen ja määrättömän kunnian: (aiōnios )
For the affliction of the present time, though very small and light, prepareth for us great glory, without end, for ever and ever; (aiōnios )
Jotka emme näkyväisiä katso, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajalliset, mutta näkymättömät ijankaikkiset. (aiōnios )
while we look not at these seen things, but at those not seen; for these seen things are temporary, but those not seen are eternal. (aiōnios )
Sillä me tiedämme, että jos tämän majan meidän maallinen huone puretaan, meillä olevan rakennuksen Jumalalta, huoneen, ei käsillä tehdyn, joka on ijankaikkinen taivaissa; (aiōnios )
For we know that, if our house on earth-this of the body, were dissolved, yet we have a building of God, a house not made with hands, eternal in heaven. (aiōnios )
(Niinkuin kirjoitettu on: hän on hajoittanut ja antanut köyhille: hänen vanhurskautensa pysyy ijankaikkisesti. (aiōn )
As it is written, He hath dispersed and given to the poor; and his righteousness is established for ever. (aiōn )
Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, joka olkoon ylistetty ijankaikkisesti! tietää, etten minä valehtele. (aiōn )
God, the Father of our Lord Jesus the Messiah, blessed for ever and ever, he knoweth that I lie not. (aiōn )
Joka itsensä meidän synteimme edestä antanut on, että hän meitä vapahtais tästä nykyisestä pahasta maailmasta, Jumalan ja meidän Isämme tahdon jälkeen, (aiōn )
who gave himself for our sins, that he might deliver us from this evil world, agreeably to the pleasure of God our Father: (aiōn )
Jolle olkoon kiitos ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
to whom be glory for ever and ever. Amen. (aiōn )
Joka lihassansa kylvää, se lihastansa turmeluksen niittää; mutta joka hengessä kylvää, se hengestä ijankaikkisen elämän niittää. (aiōnios )
He who soweth in the flesh, reapeth from the flesh corruption: and he who soweth in the Spirit, will from the Spirit reap life everlasting. (aiōnios )
Kaiken hallituksen ja vallan ja väkevyyden ja herrauden päälle, ja kaiken sen päälle, joka nimittää taidetaan ei ainoastaan tässä maailmassa, mutta myös tulevaisessa, (aiōn )
high above all principalities, and authorities, and powers, and lordships, and above every name that is named, not only in this world but also in that to come: (aiōn )
Joissa te muinen vaelsitte, tämän maailman juoksun jälkeen ja sen pääruhtinaan, jolla tuulessa valta on, nimittäin sen hengen jälkeen, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa, (aiōn )
in the which ye before walked, according to the worldliness of this world, and according to the pleasure of the prince potentate of the air, that spirit which is active in the children of disobedience: (aiōn )
Että hän tulevaisilla ajoilla ylönpalttisen armonsa rikkauden hyvyydestänsä meidän kohtaamme Kristuksessa Jesuksessa osoittais. (aiōn )
that he might show to the coming ages the magnitude of the riches of his grace, and his benignity towards us in Jesus the Messiah. (aiōn )
Ja jokaiselle valkeuteen saattaisin, mikä osallisuus siinä salaisuudessa on, joka ijankaikkisesti on salattu ollut Jumalassa, joka kaikki Jesuksen Kristuksen kautta luonut on: (aiōn )
and should show to all men what is the dispensation of the mystery, which for ages was hid up in God the Creator of all things: (aiōn )
Sen ijankaikkisen aivoituksen jälkeen, jonka hän Kristuksessa Jesuksessa meidän Herrassamme osoittanut on, (aiōn )
which wisdom he arranged ages before, and he hath executed it by Jesus the Messiah our Lord; (aiōn )
Hänelle olkoon kunnia seurakunnassa, joka on Kristuksessa Jesuksessa, kaikkiin aikoihin ijankaikkisesta niin ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
to him be glory, in his church, by Jesus the Messiah, in all generations, for ever and ever. Amen. (aiōn )
Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla. (aiōn )
For our conflict is not with flesh and blood, but with principalities, and with those in authority, and with the possessors of this dark world, and with the evil spirits that are beneath heaven. (aiōn )
Mutta Jumalalle ja meidän Isällemme olkoon kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
And to God our Father, be glory and honor, for ever and ever. Amen. (aiōn )
Sitä salaisuutta, joka ijankaikkisesta ja sukukunnista on salattu ollut, mutta nyt hänen pyhillensä ilmoitettu, (aiōn )
namely, that mystery, which was hidden for ages and generations, but is now revealed to his saints; (aiōn )
Jotka vaivaa kärsimän pitää, ijankaikkisen kadotuksen, Herran kasvoista ja hänen kunniansa väkevyydestä: (aiōnios )
For these will be recompensed with the judgment of eternal destruction, from the presence of our Lord, and from the glory of his power; (aiōnios )
Mutta itse meidän Herra Jesus Kristus, ja Jumala ja meidän Isämme, joka meitä rakasti ja antoi meille ijankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon armon kautta, (aiōnios )
And may our Lord Jesus the Messiah himself, and God our Father, who hath loved us, and given us everlasting consolation and a good hope through his grace, (aiōnios )
Mutta sentähden om minulle laupius tapahtunut, että Jesus Kristus minussa ensin osoittais kaiken pitkämielisyyden niille esikuvaksi jotka hänen päällensä pitää uskoman ijankaikkiseen elämään. (aiōnios )
But for this cause had he mercy on me, that in me first Jesus the Messiah might display all his long suffering, for an example to them who were to believe on him unto life eternal. (aiōnios )
Mutta Jumalalle, ijankaikkiselle kuninkaalle, kuolemattomalle ja näkymättömälle, ja ainoalle viisaalle olkoon kunnia ja ylistys ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
And to the king eternal, incorruptible, and invisible, the sole God, be honor and glory for ever and ever! Amen. (aiōn )
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, käsitä ijankaikkinen elämä, johonka sinä kutsuttu olet, ja olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä. (aiōnios )
And contend in the good contest of faith; and lay hold of life eternal, to which thou art called, and of which thou hast confessed a good confession before many witnesses. (aiōnios )
Jolla ainoalla on kuolemattomuus, joka asuu kirkkaudessa, johon ei yksikään tulla taida, jota ei yksikään ihminen nähnyt ole eikä taida nähdä: jolle olkoon kunnia ja ijankaikkinen voima, amen! (aiōnios )
who only is incorruptible, and dwelleth in light to which no one can approach; and whom no man hath seen, or even can see: to him be glory and dominion for ever and ever. Amen. (aiōnios )
Käske niitä, jotka rikkaat tässä maailmassa ovat, ettei he ylpeilisi eikä panisi toivoansa katoovaisen rikkauden, vaan elävän Jumalan päälle, joka meille antaa nautitaksemme runsaasti kaikkinaista: (aiōn )
Charge the rich of this world, that they be not uplifted in their minds; and that they confide not in riches, in which is no security; but in the living God, who giveth us all things abundantly for our comfort: (aiōn )
Joka meitä on autuaaksi tehnyt ja pyhällä kutsumisella kutsunut, ei meidän töidemme perästä, vaan aivoituksensa ja armonsa jälkeen, joka meille Kristuksessa Jesuksessa ennen ijankaikkisia aikoja annettu on, (aiōnios )
who hath vivified us, and called us with a holy calling; not according to our works, but according to his good pleasure, and his grace that was given us in Jesus the Messiah from time before the ages, (aiōnios )
Sentähden minä kärsin kaikki valittuin tähden, että hekin saisivat Jesuksessa Kristuksessa autuuden, ijankaikkisen kunnian kanssa. (aiōnios )
Therefore I endure every thing, for the elect's sake; that they also may obtain life, in Jesus the Messiah, with eternal glory. (aiōnios )
Sillä Demas antoi minun ylön ja halasi tätä maailmaa ja meni Tessalonikaan, Kreskens Galatiaan, Titus Dalmatiaan. (aiōn )
For Demas hath left me; and hath loved this world and gone away to Thessalonica; Crispus to Galatia, Titus to Dalmatia. (aiōn )
Ja Herra pelastaa minun kaikesta pahasta teosta, ja auttaa taivaalliseen valtakuntaansa, jolle olkoon kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
And my Lord will rescue me from every evil work; and will give me life in his heavenly kingdom. To him be glory, for ever and ever. Amen. (aiōn )
Ijankaikkisen elämän toivoon, jonka Jumala, joka ei valehdella taida, ennen ijankaikkisia aikoja luvannut on, (aiōnios )
concerning the hope of eternal life, which the veracious God promised before the times of the world; (aiōnios )
Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään, (aiōn )
and it teacheth us, to deny ungodliness and worldly lusts, and to live in this world in sobriety, and in uprightness, and in the fear of God, (aiōn )
Että me hänen armonsa kautta vanhurskaiksi tulisimme ja ijankaikkisen elämän perillisiksi toivon jälkeen. (aiōnios )
that we might be justified by his grace, and become heirs in the hope of eternal life. (aiōnios )
Sillä sentähden hän hetkeksi sinulta läksi, ettäs hänen ijäksi saisit jällensä, (aiōnios )
And, perhaps, also, he therefore departed from thee for a season, that thou mightest retain him for ever; (aiōnios )
näinä viimeisinä päivinä on hän meille puhunut Poikansa kautta, Jonka on hän kaikkein perilliseksi pannut, ja on myös hänen kauttansa maailman tehnyt; (aiōn )
But in these latter days, he hath conversed with us, by his Son; whom he hath constituted heir of all things, and by whom he made the worlds; (aiōn )
Mutta Pojalle: Jumala! sinun istuimes pysyy ijankaikkisesta ijankaikkiseen: sinun valtakuntas valtikka on oikeuden valtikka. (aiōn )
But of the Son he said: Thy throne, O God, is for ever and ever; a righteous sceptre is the sceptre of thy kingdom. (aiōn )
Niinkuin hän sanoo toisessa paikassa: sinä olet Pappi ijankaikkisesti, Melkisedekin säädyn jälkeen. (aiōn )
As he said also in another place: Thou art a priest for ever, after the likeness of Melchisedec. (aiōn )
Ja kuin hän täydelliseksi tuli, on hän kaikille niille, jotka hänelle kuuliaiset ovat, syy ijankaikkiseen autuuteen, (aiōnios )
And thus he was perfected and became the cause of eternal life to all them who obey him. (aiōnios )
Kasteen oppiin, kätten päällepanemiseen, kuolleitten ylösnousemiseen ja ijankaikkiseen tuomioon. (aiōnios )
and for the doctrine of baptism, and for the laying on of a hand, and for the resurrection from the dead, and for the eternal judgment? (aiōnios )
Ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa, ja tulevaisen maailman voimaa, (aiōn )
and have tasted the good word of God, and the power of the world to come, (aiōn )
Johonka edelläjuoksia on meidän edellämme mennyt sisälle, Jesus, Melkisedekin säädyn jälkeen, ylimmäiseksi Papiksi tehty ijankaikkisesti. (aiōn )
whither Jesus hath previously entered for us, and hath become a priest for ever, after the likeness of Melchisedec. (aiōn )
Sillä näin hän todistaa: sinä olet pappi ijankaikkisesti Melkisedekin säädyn jälkeen. (aiōn )
For he testified of him: Thou art a priest for ever, after the likeness of Melchisedec. (aiōn )
Sillä ne olivat tosin ilman valaa papiksi tulleet, mutta tämä valalla, hänen kauttansa, joka hänelle sanoi: Herra on vannonut ja ei sitä kadu: sinä olet pappi Melkisedekin säädyn jälkeen ijankaikkisesti, ) (aiōn )
For they became priests without an oath; but this man by an oath. As he said to him by David: The Lord hath sworn, and will not lie, Thou art a priest for ever, after the likeness of Melchisedec. (aiōn )
Mutta tällä, että hän pysyy ijankaikkisesti, on katoomatoin pappeus, (aiōn )
but this man, because he standeth up for ever, his priesthood doth not pass away: (aiōn )
Sillä laki asettaa ihmiset ylimmäiseksi papiksi, joilla heikkous on; mutta valan sana, joka lain jälkeen sanottiin, asettaa Pojan ijankaikkisesti täydelliseksi. (aiōn )
For the law constituted feeble men priests; but the word of the oath, which was subsequent to the law constituted the Son perfect for ever. (aiōn )
Eikä kauristen taikka vasikkain veren kautta, vaan hän on kerran oman verensä kautta mennyt pyhään, ja ijankaikkisen lunastuksen löytänyt. (aiōnios )
And he did not enter with the blood of goats and calves; but with the blood of himself, he entered once into the sanctuary, and obtained eternal redemption. (aiōnios )
Kuinka paljoa enemmin Kristuksen veri, joka itsensä ilman kaiketa viata iankaikkisen hengen kautta Jumalalle uhrannut on, on puhdistava omantuntomme kuolevaisista töistä, elävää Jumalaa palvelemaan? (aiōnios )
then how much more will the blood of the Messiah, who by the eternal Spirit offered himself without blemish to God, purge our conscience from dead works, so that we may serve the living God? (aiōnios )
Ja sentähden on hän myös Uuden Testamentin välimies, että ne, jotka kutsutut ovat, sen luvatun ijankaikkisen perimisen saisivat, että hänen kuolemansa siinä välillä kävi niiden ylitsekäymisten lunastukseksi, jotka entisen Testamentin alla olivat. (aiōnios )
And for this reason he became the Mediator of the new covenant, that he might by his death be redemption, to them who had transgressed the first covenant; so that they, who are called to the eternal inheritance, might receive the promise. (aiōnios )
(Muutoin olis hänen useammin tullut jo maailman alusta kärsiä, ) mutta nyt kerran maailman lopulla on hän oman uhrinsa kautta ilmestynyt synnin poispanemiseksi. (aiōn )
otherwise, he must have suffered many times, since the commencement of the world; but now in the end of the world, he hath once offered himself in a self-sacrifice, to abolish sin. (aiōn )
Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt. (aiōn )
For by faith, we understand that the worlds were framed by the word of God; and that things seen, originated from those that are not seen. (aiōn )
Jesus Kristus sama eilen ja tänäpänä ja myös ijankaikkisesti. (aiōn )
Jesus the Messiah is the same, yesterday, to-day, and for ever. (aiōn )
Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista jälleen tuottanut suuren lammaspaimenen, ijankaikkisen Testamentin veren kautta, meidän Herran Jesuksen, (aiōnios )
May the God of peace, who brought up from the dead the great Shepherd of the flock, by the blood of the everlasting covenant, namely Jesus the Messiah, our Lord, (aiōnios )
Saattakoon teidät kaikessa hyvässä työssä toimellisiksi, tekemään hänen tahtoansa jaa tehköön teissä, mitä hänen edessänsä otollinen on, Jesuksen Kristuksen kautta, jolle olkoon kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
make you perfect in every good work, that ye may do his pleasure; and himself operate in you that which is pleasing In his sight, through Jesus the Messiah; to whom be glory for ever and ever. Amen. (aiōn )
Ja kieli on myös tuli, maailma vääryyttä täynnänsä; niin on myös kieli meidän jäsentemme seassa, joka koko ruumiin saastuttaa, ja sytyttää kaiken meidän menomme, koska se helvetistä syttyy. (Geenna )
Now the tongue is a fire, and the world of sin is like a forest. And this tongue, which is one among our members, marreth our whole body; and it inflameth the series of our generations that roll on like a wheel; and it is itself on fire. (Geenna )
Niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy. (aiōn )
like persons born again, not of seed that perisheth, but of that which doth not perish, by the living word of God, who abideth for ever. (aiōn )
Mutta Herran sana pysyy ijankaikkisesti, ja se on se sana, joka teidän seassanne saarnattu on. (aiōn )
but the word of our God abideth for ever: and this is the word that is announced to you. (aiōn )
Jos joku puhuu, hän puhukaan niinkuin Jumalan sanoja: jos jollakin on joku virka, hän tehkään niinkuin siitä voimasta, jonka Jumala antaa, että Jumala kaikissa Jesuksen Kristuksen kautta kunnioitettaisiin, jolla on kunnia ja valta ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
Whoever will speak, let him speak as the word of God: and whoever will minister, as of the ability that God hath given him: so that in all ye do, God may be glorified, through Jesus the Messiah; to whom belongeth glory, and honor, for ever and ever. Amen. (aiōn )
Mutta Jumala, jolta kaikki armo tulee, joka meitä on kutsunut ijankaikkiseen kunniaansa Kristuksessa Jesuksessa, teitä, jotka vähän aikaa kärsitte, valmistaa, vahvistaa, tukee, perustaa, (aiōnios )
Now it is the God of grace, who hath called us to his eternal glory by Jesus the Messiah, that hath given us, while we sustain these light afflictions, to be strengthened, and confirmed, and established by him for ever: (aiōnios )
Sille olkoon kunnia ja väkevyys ijankaikkisesta ijankaikkiseen! amen. (aiōn )
to whom be glory, and power, and honor, for ever and ever. Amen. (aiōn )
Sillä teidän sallitaan alttiisti käydä sisälle meidän Herran ja Vapahtajan Jesuksen Kristuksen ijankaikkiseen valtakuntaan. (aiōnios )
For thus will entrance be given you abundantly, into the everlasting kingdom of our Lord and Redeemer Jesus the Messiah. (aiōnios )
Sillä jos ei Jumala armahtanut niitä enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan on pimeyden kahleilla helvettiin syössyt, ja antoi ylön heidät tuomioon kätkettää, (Tartaroō )
For, if God spared not the angels that sinned, but cast them down to the infernal regions in chains of darkness, and delivered them up to be kept unto the judgment of torture, (Tartaroō )
Vaan kasvakaat meidän Herramme ja Vapahtajan Jesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa: jolle olkoon kunnia sekä nyt että ijankaikkiseen aikaan, amen! (aiōn )
But be ye growing in grace, and in the knowledge of our Lord and Redeemer Jesus the Messiah, and of God the Father: whose is the glory, now, and always, and to the days of eternity. Amen. (aiōn )
(Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet, ja todistamme ja ilmoitamme teille sen elämän, joka ijankaikkinen on, joka oli Isän tykönä, ja on meille ilmestynyt.) (aiōnios )
And the life was manifested, and we have seen and do testify and announce to you, the life which is eternal; which was with the Father, and was revealed to us. (aiōnios )
Ja maailma katoo ja hänen himonsa; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy ijankaikkisesti. (aiōn )
And the world is passing away, both it and the lust thereof; but he that doeth the pleasure of God, abideth for ever. (aiōn )
Ja tämä on se lupaus, jonka hän meille luvannut on, sen ijankaikkisen elämän. (aiōnios )
And this is the promise, which he hath promised us, even life eternal. (aiōnios )
Jokainen, joka veljeänsä vihaa, hän on murhaaja; ja te tiedätte, ettei yhdessäkään murhaajassa ole ijankaikkinen elämä pysyvä. (aiōnios )
For every one that hateth his brother, is a man-slayer; and ye know, that no man-slayer can have eternal life abiding in him. (aiōnios )
Ja tämä on se todistus, että Jumala on meille ijankaikkisen elämän antanut, ja se elämä on hänen Pojassansa. (aiōnios )
And this is the testimony, that God hath given to us life eternal, and this life is in his Son. (aiōnios )
Näitä minä teille kirjoitin, jotka Jumalan Pojan nimen päälle uskotte: että te tietäisitte teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja että te uskoisitte Jumalan Pojan nimen päälle. (aiōnios )
These things have I written to you, that ye may know that ye have life eternal, ye who believe in the name of the Son of God. (aiōnios )
Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä. (aiōnios )
And we know that the Son of God hath come, and hath given us knowledge that we might know the True One; and that we might be in the True One, in his Son Jesus the Messiah. He is the true God, and the life eternal. (aiōnios )
Sen totuuden tähden, joka meissä pysyy ja on meidän kanssamme oleva ijankaikkisesti: (aiōn )
for the sake of the truth, which abideth in us and is with us for ever. (aiōn )
Ja ne enkelit, jotka ei alkuansa pitäneet, vaan antoivat ylön kotonsa, on hän kätkenyt pimeyteen ijankaikkisilla kahleilla suuren päivän tuomioon asti, (aïdios )
And the angels that kept not their primacy, but left their station, he hath reserved in chains unknown, under darkness, unto the judgment of the great day. (aïdios )
Niinkuin Sodoma ja Gomorra ja ne lähikaupungit, jotka sillä muotoa kuin hekin huorin tehneet olivat ja muukalaisen lihan jälkeen menneet, ovat pannut muille opiksi, ijankaikkisen tulen vaivaa kärsimään. (aiōnios )
As Sodom and Gomorrah, and the surrounding cities, which in like manner followed whoredom and went after strange flesh, are placed beneath everlasting fire, being, doomed to judgment. (aiōnios )
Meren julmat aallot, jotka oman häpiänsä vaahtuvat; eksyväiset tähdet, joille pimeyden kauheus on ijankaikkisesti tähdelle pantu. (aiōn )
raging waves of the sea, which, by their foam, manifest their confusion; shootingstars, for which is reserved the blackness of darkness for ever. (aiōn )
Ja odottakaat meidän Herran Jesuksen Kristuksen laupiutta ijankaikkiseen elämään. (aiōnios )
And let us keep ourselves in the love of God, while we wait for the mercy of our Lord Jesus the Messiah unto our eternal life. (aiōnios )
Ainoalle viisaalle Jumalalle, meidän Vapahtajallemme, olkoon kunnia, ja majesteetti, ja valta, ja voima, nyt ja kaikessa ijankaikkisuudessa, amen! (aiōn )
before his majesty, with joy, namely, the only God, our Deliverer, by means of Jesus the Messiah our Lord, be praise, and dominion, and honor, and majesty, both now and in all ages. Amen. (aiōn )
Ja teki meidät kuninkaiksi ja papeiksi Jumalan ja Isänsä edessä: hänelle olkoon kunnia ja valta ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! (aiōn )
and hath made us a kingdom sacerdotal to God and his Father: to whom be glory and power, for ever and ever. Amen. (aiōn )
Ja elävä, ja olin kuollut, ja katso, minä olen elävä ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! Ja minulla on helvetin ja kuoleman avaimet. (aiōn , Hadēs )
and who liveth and was dead; and behold, I am alive for ever and ever. Amen. And I have the keys of death and of the unseen world. (aiōn , Hadēs )
Ja kuin ne eläimet antoivat kiitoksen ja kunnian ja siunauksen sille, joka istuimella istui, joka elää ijankaikkisesta ijankaikkiseen. (aiōn )
And when these Animals give glory and honor and praise to him that sitteth on the throne, to him who liveth for ever and ever, (aiōn )
Niin ne neljäkolmattakymmentä vanhinta lankesivat istuimella istuvaisen eteen, ja kumartaen rukoilivat sitä, joka elää ijankaikkisesta ijankaikkiseen, ja heittivät kruununsa istuimen eteen ja sanoivat: (aiōn )
the twenty and four Elders fall down before him who sitteth on the throne, and they worship him who liveth for ever and ever; and they cast their coronets before the throne, saying, (aiōn )
Ja kaikki luontokappaleet, jotka taivaassa ovat, ja maan päällä, ja maan alla, ja meressä, ja kaikki, jotka niissä ovat, kuulin minä sille sanovan, joka istuimella istui, ja Karitsalle: siunaus ja kunnia, ja ylistys ja voima, ijankaikkisesta ijankaikkiseen. (aiōn )
and to be over every created thing, that is in heaven, or on earth, or under the earth, or in the sea; and all that are in them. And I heard him who sat on the throne say: Unto the Lamb be given, blessing, and honor, and glory, and power, for ever and ever. (aiōn )
Ja minä näin, ja katso, hiirenkarvainen orhi, ja joka sen päällä istui, sen nimi oli kuolema; ja helvetti noudatti häntä. Ja hänelle annettiin voima tappaa neljättä osaa maan päältä miekalla ja nälällä, ja surmalla ja pedoilla maan päällä. (Hadēs )
And I looked, and lo, a pale horse; and the name of him who sat thereon was Death; and Hades followed after him. And there was given him authority over the fourth part of the earth, to slay with the sword, and by famine, and by death, and by the ravenous beast of the earth. (Hadēs )
Sanoen: amen! Siunaus, ja ylistys, ja viisaus, ja kiitos, ja kunnia, ja voima, ja väkevyys olkoon meidän Jumalallemme ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Amen! (aiōn )
saying: Amen. Blessing, and glory, and wisdom, and thanksgiving, and honor, and power, and might, be to our God, for ever and ever: Amen. (aiōn )
Ja viides enkeli soitti basunalla, ja minä näin tähden taivaasta maan päälle putoovan, ja hänelle annettiin syvyyden kaivon avain. (Abyssos )
And the fifth angel sounded; and I saw a star, which fell from heaven upon the earth. And there was given to him the key of the pit of the abyss. (Abyssos )
Ja hän avasi syvyyden kaivon, ja kaivon savu kävi ylös niinkuin suuren pätsin savu, ja aurinko ja ilma pimisi kaivon savusta. (Abyssos )
And he opened the pit of the abyss; and smoke issued from the pit, like the smoke of a furnace that is in blast; and the sun and the air were darkened by the smoke of the pit. (Abyssos )
Ja heidän kuninkaansa on syvyyden enkeli, jonka nimi Hebrean kielellä on Abaddon, ja Grekan kielellä on hänen nimensä Apollyon. (Abyssos )
And they had a king over them, the angel of the abyss; and his name, in Hebrew, is Abaddon; and in Greek, his name is Apollyon. (Abyssos )
Ja vannoi sen kautta, joka elää ijankaikkisesta ijankaikkiseen, joka taivaan luonut oli ja ne, mitkä siinä on, ja maan ja ne, mitkä siinä on, ja meren ja ne, mitkä siinä on, ettei silleen aikaa enempi oleman pidä: (aiōn )
and swore, by him who liveth for ever and ever, who created heaven and the things in it, and the earth and the things in it, and the sea and the things in it, that the time should be no longer; (aiōn )
Ja koska he todistuksensa lopettaneet ovat, niin peto, joka astui ylös syvyydestä, on heidän kanssansa sotiva, ja heitä voittava ja tappava heidät. (Abyssos )
And when they shall have completed their testimony, the beast of prey that came up from the abyss, will make war upon them, and will overcome them. (Abyssos )
Ja seitsemäs enkeli soitti basunalla, ja suuret äänet kuuluivat taivaassa, sanoen: maailman valtakunnat ovat meidän Herrallemme ja hänen Kristuksellensa tulleet, ja hän on hallitseva ijankaikkisesta ijankaikkiseen. (aiōn )
And the seventh angel sounded; and there were voices and thunders, which said: The kingdom of the world hath become the kingdom of our Lord and of his Messiah; and he will reign for ever and ever. (aiōn )
Ja minä näin toisen enkelin lentävän taivaan keskitse, jolla ijankaikkinen evankeliumi oli, jota hänen pitää niille ilmoittaman, jotka maan päällä asuvat, ja kaikille pakanoille ja sukukunnille, ja kielille ja kansoille; (aiōnios )
And I saw another angel flying in heaven: and with blood, he had the everlasting gospel, to proclaim to dwellers on the earth, and to every nation and tribe and tongue and people; (aiōnios )
Ja heidän vaivansa savu astuu ylös ijankaikkisesta ijankaikkiseen, ja ei heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, jotka petoa ja hänen kuvaansa kumartavat, ja jos joku on hänen nimensä merkin ottanut. (aiōn )
And the smoke of their torment ascendeth up for ever and ever; and there is no rest, by day or by night, to those that worship the beast of prey and its image. (aiōn )
Ja yksi neljästä eläimestä antoi seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, täynnänsä Jumalan vihaa, joka elää ijankaikkisesta ijankaikkiseen. (aiōn )
And one of the four Animals gave to those seven angels seven cups of gold, full of the wrath of God who liveth for ever and ever. (aiōn )
Peto, jonkas näit, on ollut ja ei ole, ja se on syvyydestä tuleva ylös ja on kadotukseen menevä: ja ne, jotka maan päällä asuvat, (joidenka nimet ei ole elämän kirjassa maailman alusta kirjoitetut, ) ihmettelevät, kuin he näkevät pedon, joka oli ja ei ole, vaikka hän kuitenkin on. (Abyssos )
The beast of prey which thou sawest, was, and is not; and he will ascend from the abyss and go into perdition: and the dwellers on the earth, whose names are not written in the book of life from the foundation of the world, will wonder when they see the beast of prey, which was, and is not, and approacheth. (Abyssos )
Ja taas he sanoivat: halleluja! Ja sen savu käy ylös ijankaikkisesta ijankaikkiseen. (aiōn )
And again they said: Hallelujah: and her smoke ascendeth up for ever and ever. (aiōn )
Ja peto otettiin kiinni, ja hänen kanssansa väärä propheta, joka ihmeitä hänen edessänsä teki, joilla hän niitä vietteli, jotka pedon merkin ottivat, ja jotka hänen kuvaansa kumarsivat: nämä kaksi ovat elävältä tuliseen järveen heitetyt, joka tulikivestä paloi. (Limnē Pyr )
And the beast of prey was captured, and the false prophet that was with him, who did those prodigies before him, whereby he seduced them who had received the mark of the beast of prey and who worshipped his image. And they were both cast alive into the lake of fire, which burneth with sulphur. (Limnē Pyr )
Ja minä näin enkelin astuvan alas taivaasta, jolla oli syvyyden avain ja suuri kahle hänen kädessänsä. (Abyssos )
And I saw an angel that descended from heaven, having the key of the abyss, and a great chain in his hand. (Abyssos )
Ja heitti hänen syvyyteen, ja sulki hänen, ja lukitsi päältä, ettei hänen enempi pitäisi pakanoita viettelemän, siihenasti kuin tuhannen vuotta kuluu; ja sitte pitää hän vähäksi hetkeksi päästettämän. (Abyssos )
And he cast him into the abyss, and closed and sealed upon him; so that he might deceive the nations no more, until these thousand years shall be completed: but after that, he will be loosed for a little time. (Abyssos )
Ja perkele, joka heitä vietteli, heitettiin tuliseen ja tulikiviseen järveen, jossa sekä peto että väärä propheta oli; ja ne pitää vaivattaman päivää ja yötä ijankaikkisesta ijankaikkiseen. (aiōn , Limnē Pyr )
And the Accuser who seduced them, was cast into the lake of fire and sulphur, where also were the beast of prey and the false prophet: and they shall be tormented, day and night, for ever and ever. (aiōn , Limnē Pyr )
Ja meri antoi ne kuolleet, jotka hänessä olivat, ja kuolema ja helvetti antoi ne kuolleet, jotka heissä olivat: ja ne tuomittiin jokainen töittensä jälkeen. (Hadēs )
And the sea gave up the dead in it; and death and the grave gave up the dead in them. And they were judged, each one according to his deeds. (Hadēs )
Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema. (Hadēs , Limnē Pyr )
And death and the grave were cast into the lake of fire. This is the second death, namely, this lake of fire. (Hadēs , Limnē Pyr )
Ja joka ei löydetty elämän kirjassa kirjoitetuksi, se heitettiin tuliseen järveen. (Limnē Pyr )
And if any one was not found enrolled in the book of life, he was cast into this lake of fire. (Limnē Pyr )
Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelioille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema. (Limnē Pyr )
But to the timid, and the unbelieving, and to the sinful, and polluted, and to manslayers, and whoremongers, and sorcerers, and idolaters, and to all false persons, their portion shall be in the lake that burneth with fire and sulphur, which is the second death. (Limnē Pyr )
Ja yötä ei pidä siellä oleman, eikä he tarvitse kynttilää taikka auringon valkeutta; sillä Herra Jumala valaisee heitä: ja heidän pitää hallitseman ijankaikkisesta ijankaikkiseen. (aiōn )
And there will be no more night; and they have no need of the light of a candle, or of the light of the sun; because the Lord God giveth them light: and they will reign for ever and ever. (aiōn )
Ne ovat vedettömät lähteet ja pilvet, jotka tuulispäältä ympäri ajetaan, joille on kätketty synkiä pimeys ijankaikkisesti. ()