Valitusvirret 5
1 Muista, Herra, kuinka meille tapahtui: katso ja näe meidän ylönkatsettamme.
Piemini, Kungs, kas mums noticis, skaties un uzlūko mūsu kaunu.
2 Meidän perintömme on muukalaisten osaksi tullut, ja huoneemme ulkonaisten omaksi.
Mūsu mantas tiesa svešiniekiem kļuvusi, mūsu nami ārzemniekiem.
3 Me olemme orvot ilman isää, ja äitimme ovat niinkuin lesket.
Mēs esam bāriņi bez tēva, mūsu mātes ir kā atraitnes.
4 Vettä, joka meidän omamme oli, me joimme rahalla, omat halot me ostimme hinnalla.
Savu ūdeni mēs dzeram par naudu, savu malku pērkam par maksu.
5 kaulallamme me vaivaa kärsimme; ja ehkä me jo väsyneet olimme, ei kuitenkaan meille lepoa annettu.
Mēs topam vajāti pār kaklu pār galvu, mēs esam noguruši, dusas mums nav.
6 Meidän piti Egyptin ja Assyrian alle meitämme antaman, että me sittekin leipää ravinnoksemme saaneet olisimme.
Mēs esam devušies rokā ēģiptiešiem un Asiriešiem, lai dabūtu maizes paēst.
7 Meidän isämme ovat syntiä tehneet, ja ei enään ole käsissä; ja meidän pitää heidän pahoja tekojansa nautitseman.
Mūsu tēvi apgrēkojušies, un to vairs nav, bet mēs nesam viņu noziegumus.
8 Orjat meitä vallitsevat; ja ei ole kenkään, joka meitä heidän käsistänsä pelastaa.
Kalpi valda pār mums, un neviena nav, kas mūs izglābj no viņu rokām.
9 Meidän pitää hakeman leipämme hengen paolla, miekan edessä korvessa.
Mums sava maize jāatved ar nāves bailēm, tuksneša zobena priekšā.
10 Meidän ihomme on poltettu, niinkuin pätsissä, hirmuisen nälän tähden.
Mūsu āda ir nomelnējusi kā ceplī no tāda briesmīga bada.
11 He ovat vaimot Zionissa raiskanneet ja neitseet Juudan kaupungeissa.
Sievas Ciānā apsmietas, jaunavas Jūda pilsētās.
12 Ruhtinaat he ovat hirttäneet, ja vanhimpia ei he kunnioittaneet.
Lielkungi caur viņu roku ir pakārti, un vecaju vaigs nav turēts godā.
13 Nuorukaiset piti jauhaman, ja piskuisten täytyi puita kantaissansa kompastua.
Jaunekļus dzen pie malšanas, un puiši klūp malku nesdami.
14 Vanhat puuttuivat porteista, ja nuorukaiset ei enään kanteletta soita.
Vecaji atstājās no vārtiem un jaunekļi no savām dziesmām.
15 Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi.
Mūsu sirds līksmība ir pagalam, mūsu diešana palikusi par vaimanām.
16 Meidän päästämme on kruunu pudonnut; voi nyt meitä, että me niin olemme syntiä tehneet!
Mūsu galvas kronis nokritis, - ak vai mums, ka esam grēkojuši!
17 Sentähden on myös sydämemme murheissansa; niiden tähden ovat meidän silmämme pimenneet;
Tādēļ mūsu sirds gurdena, tādēļ mūsu acis palikušas tumšas;
18 Zionin vuoren tähden, että se niin hävitetty on, että ketut hänessä juoksentelevat.
Ciānas kalna dēļ, kas izpostīts, ka lapsas pār to tekā.
19 Mutta sinä Herra, joka ijankaikkisesti olet, ja istuimes ijästä ikään!
Tu, Kungs, paliec mūžīgi, Tavs godības krēsls līdz radu radiem.
20 Miksis meidät ijankaikkisesti unohdat, ja niin kauvan meitä peräti hylkäät?
Kādēļ Tu mūs mūžam gribi aizmirst, kāpēc Tu mūs tik ilgi gribi atstāt?
21 Palauta, Herra, meitä jälleen sinun tykös, että me taas palaisimme; uudista meidän päivämme niinkuin ne alusta olivat.
Kungs, atgriezi mūs pie Tevis, tad atgriezīsimies, atjauno mūsu dienas, tā kā vecos laikos.
22 Oletkos meitä peräti heittänyt pois, ja sangen suuresti vihastunut meidän päällemme?
Jeb vai Tu mūs pavisam esi atmetis un tik ļoti par mums apskaities?
