Valitusvirret 5
1 Muista, Herra, kuinka meille tapahtui: katso ja näe meidän ylönkatsettamme.
Gedenk toch, Jahweh, wat wij verduren, Zie toe, en aanschouw onze smaad:
2 Meidän perintömme on muukalaisten osaksi tullut, ja huoneemme ulkonaisten omaksi.
Ons erfdeel is aan anderen vervallen, Onze huizen aan vreemden.
3 Me olemme orvot ilman isää, ja äitimme ovat niinkuin lesket.
Wezen zijn wij, vaderloos, Als weduwen zijn onze moeders;
4 Vettä, joka meidän omamme oli, me joimme rahalla, omat halot me ostimme hinnalla.
Ons water drinken wij voor geld, Wij moeten ons eigen hout betalen.
5 kaulallamme me vaivaa kärsimme; ja ehkä me jo väsyneet olimme, ei kuitenkaan meille lepoa annettu.
Voortgezweept, met het juk om de hals, Uitgeput, maar men gunt ons geen rust!
6 Meidän piti Egyptin ja Assyrian alle meitämme antaman, että me sittekin leipää ravinnoksemme saaneet olisimme.
Naar Egypte steken wij de handen uit, Naar Assjoer om brood!
7 Meidän isämme ovat syntiä tehneet, ja ei enään ole käsissä; ja meidän pitää heidän pahoja tekojansa nautitseman.
Onze vaderen hebben gezondigd: zij zijn niet meer, Wij dragen hun schuld:
8 Orjat meitä vallitsevat; ja ei ole kenkään, joka meitä heidän käsistänsä pelastaa.
Slaven zijn onze heersers, En niemand, die ons uit hun handen verlost.
9 Meidän pitää hakeman leipämme hengen paolla, miekan edessä korvessa.
Met gevaar voor ons leven halen wij brood, Voor het dreigende zwaard der woestijn;
10 Meidän ihomme on poltettu, niinkuin pätsissä, hirmuisen nälän tähden.
Onze huid is heet als een oven, Door de koorts van de honger.
11 He ovat vaimot Zionissa raiskanneet ja neitseet Juudan kaupungeissa.
De vrouwen worden in Sion onteerd, De maagden in de steden van Juda;
12 Ruhtinaat he ovat hirttäneet, ja vanhimpia ei he kunnioittaneet.
Vorsten door hen opgehangen, Geen oudsten gespaard.
13 Nuorukaiset piti jauhaman, ja piskuisten täytyi puita kantaissansa kompastua.
De jongens moeten de molensteen torsen, De knapen bezwijken onder het hout;
14 Vanhat puuttuivat porteista, ja nuorukaiset ei enään kanteletta soita.
Geen grijsaards meer in de poorten, Geen jonge mannen meer met hun lier.
15 Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi.
Geen blijdschap meer voor ons hart, Onze reidans veranderd in rouw,
16 Meidän päästämme on kruunu pudonnut; voi nyt meitä, että me niin olemme syntiä tehneet!
Gevallen de kroon van ons hoofd: Wee onzer, wij hebben gezondigd!
17 Sentähden on myös sydämemme murheissansa; niiden tähden ovat meidän silmämme pimenneet;
Hierom is ons hart verslagen, Staan onze ogen zo dof:
18 Zionin vuoren tähden, että se niin hävitetty on, että ketut hänessä juoksentelevat.
Om de Sionsberg, die ligt verlaten, Waar enkel jakhalzen lopen.
19 Mutta sinä Herra, joka ijankaikkisesti olet, ja istuimes ijästä ikään!
Maar Gij zetelt in eeuwigheid, Jahweh; Uw troon van geslacht tot geslacht!
20 Miksis meidät ijankaikkisesti unohdat, ja niin kauvan meitä peräti hylkäät?
Waarom zoudt Gij ons dan altijd vergeten, Ten einde toe ons verlaten?
21 Palauta, Herra, meitä jälleen sinun tykös, että me taas palaisimme; uudista meidän päivämme niinkuin ne alusta olivat.
Ach Jahweh, breng ons tot U terug: wij willen bekeren; Maak onze dagen weer als voorheen!
22 Oletkos meitä peräti heittänyt pois, ja sangen suuresti vihastunut meidän päällemme?
Neen, Gij hebt ons niet voor immer verworpen, Gij blijft op ons niet zo hevig verbolgen!
