Valitusvirret 3
1 Minä olen mies, jonka viheliäisyyttä nähdä täytyy hänen hirmuisuutensa vitsan kautta.
Jag är en elände man, den hans grymhets ris se måste.
2 Hän johdatti minua ja vei pimeyteen ja ei valkeuteen.
Han hafver ledt mig, och låtit mig gå i mörkrena, och icke i ljusena.
3 Hän on kätensä kääntänyt minua vastaan, ja toimittaa toisin aina minun kanssani.
Han hafver vändt sina hand emot mig, och handlar fast annorlunda med mig alltid.
4 Hän on tehnyt lihani ja nahkani vanhaksi, ja luuni musertanut.
Han hafver gjort mitt kött och mina hud gammal, och sönderslagit min ben.
5 Hän rakensi minua vastaan, ja sapella ja vaivalla hän minua kääri.
Han hafver byggt emot mig, och bevefvat mig uti galla och mödo.
6 Hän on minut pannut pimeyteen, niinkuin aikaa kuolleet.
Han hafver lagt mig uti mörkret, lika som de döda i verldene.
7 Hän on minut muurannut sisälle, etten minä pääse ulos, ja minut kovaan jalkapuuhun pannut.
Han hafver innemurat mig, så att jag icke utkomma kan, och satt mig uti hårda fjettrar.
8 Ja vaikka minä huudan ja parun, niin hän kuitenkin korvansa tukitsee minun rukouksestani.
Och om jag än ropade och både, så stoppar han öronen till för mina bön.
9 Hän on muurannut tieni kiinni vuojonkivillä, ja polkuni sulkenut.
Han hafver igenmurat min väg med huggen sten, och mina stigar igentäppt.
10 Hän on väijynyt minua niinkuin karhu, niinkuin jalopeura salaisuudessa.
Han hafver vaktat efter mig lika som en björn, lika som ett lejon i lönlig rum.
11 Hän on minun antanut tieltä eksyä, ja minut repinyt säpäleiksi, ja minut autioksi tehnyt.
Han hafver låtit mig fela om vägen; han hafver rifvit mig i stycken sönder, och tillintetgjort.
12 Hän on joutsensa jännittänyt, ja asettanut minun nuolella tarkoitettavaksi.
Han hafver spänt sin båga, och satt mig; såsom ett mål för pilenom.
13 Hän ampui minun munaskuihini viinensä nuolet.
Han hafver utaf kogret låtit skjuta mig i mina njurar.
14 Minä olen kaiken minun kansani nauru, ja heidän jokapäiväinen virtensä.
Jag är vorden till spott allo mino folke, och deras dagliga visa.
15 Hän on haikeudella minut ravinnut, ja koiruoholla juovuttanut.
Han hafver måttat mig med bitterhet, och gifvit mig malört dricka.
16 Hän on hampaani somerolla rikki musertanut, hän kieritti minun tuhassa.
Han hafver slagit mina tänder sönder i små stycke, och vältrat mig uti asko.
17 Minun sieluni on ajettu pois rauhasta, minun täytyy hyvän unohtaa.
Min själ är fördrifven ifrå fridenom; goda, dagar måste jag förgäta.
18 Minä sanoin: minun voimani ja minun toivoni Herran päälle on kadonnut.
Jag sade: Mitt hopp är ute, att jag någon tid mer skall vara när Herranom.
19 Muista siis, kuinka minä niin raadollinen ja hyljätty, koiruoholla ja sapella juotettu olen.
Kom dock ihåg, huru jag är elände och öfvergifven, och malört och galla druckit hafver.
20 Minun sieluni sen kyllä muistaa, ja sitä itsellensä tutkistelee.
Du varder ju deruppå tänkandes; ty min själ säger mig det.
21 Minä panen sen sydämeeni; sentähden minä vielä nyt toivon.
Det lägger jag på hjertat, derföre hoppas mig ännu.
22 Herran laupiudesta se on, ettemme ratki hukkuneet; ei hänen laupiutensa vielä loppunut.
Herrans mildhet är det, att ännu icke är ute med oss; hans barmhertighet hafver än nu icke ända;
23 Vaan joka huomen se on uusi, ja sinun uskollisuutes on suuri.
Utan hon är hvar morgon ny, och din trohet är stor.
24 Herra on minun osani, sanoo minun sieluni; sentähden tahdon minä häneen toivoa.
Herren är min del, säger min själ; derför vill jag hoppas uppå honom.
25 Herra on hyvä niille, jotka häneen toivovat, ja niille sieluille, jotka häntä kysyvät.
Ty Herren är god dem som hoppas uppå honom, och den själ som frågar efter honom.
26 Hyvä on olla kärsivällisenä ja Herralta apua toivoa.
Det är en kostelig ting, att man är tålig, och hoppas uppå Herrans hjelp.
27 Hyvä on ihmiselle ijestä kantaa nuoruudessansa;
Det är en kostelig ting, att man drager oket i ungdomen;
28 Että hän istuu yksinänsä, on vaiti, kuin jotakin hänen päällensä tulee,
Att en, som öfvergifven är, hafver tålamod, när honom något uppåkommer;
29 Ja panee suunsa tomuun, ja odottaa toivoa,
Och sätter sin mun uti stoft, och vänter efter hoppet;
30 Ja antaa löydä poskillensa, ja paljon pilkkaa kärsii.
Och låtter slå sig vid kindbenet, och lägger mycken försmädelse uppå sig.
31 Sillä ei Herra syökse pois ijankaikkisesti.
Ty Herren drifver icke ifrå sig evinnerliga;
32 Vaan hän saattaa murheelliseksi, ja taas armahtaa suuresta laupiudestansa.
Utan han bedröfvar väl; men han förbarmar sig igen, efter sin stora mildhet.
33 Sillä ei hän sydämestänsä ihmisiä kurita eikä murheesen saata,
Ty han plågar och bedröfvar icke menniskona af hjertat;
34 Niinkuin hän tahtois raadolliset maan päällä ratki jalkainsa alla polkea,
Lika som han ville platt undertrycka låta de elända på jordene;
35 Ja antais jonkun miehen oikeuden Ylimmäisen edessä tulla käännetyksi pois,
Och låta deras sak för Gudi orätta vara;
36 Ja ihmistä väärin tuomita asiassansa, niinkuin ei Herra sitä näkisikään.
Och dem falskeliga döma låta, lika som Herren såge det intet.
37 Kuka tohtii siis sanoa: senkaltaiset tapahtuvat ilman Herran käskyä?
Ho tör då säga, att sådant sker utan Herrans befallning;
38 Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta?
Och att hvarken ondt eller godt kommer igenom hans befallning?
39 Miksi siis ihmiset nurisevat eläissänsä? Jokainen nuriskaan syntejänsä vastaan.
Hvi knorra då menniskorna alltså, medan de lefva? Hvar och en knorre emot sina synder.
40 Tutkistelkaamme ja etsikäämme meidän menoamme, ja palatkaamme Herran tykö.
Och låt oss ransaka och söka vårt väsende, och omvända oss till Herran.
41 Nostakaamme meidän sydämemme ja kätemme taivaasen päin, Jumalan tykö.
Låt oss upplyfta vår hjerta, samt med händerna, till Gud i himmelen.
42 Me, me olemme syntiä tehneet ja kovakorvaiset olleet; (sentähden) et sinä säästänytkään.
Vi, vi hafve syndat, och olydige varit; derföre hafver du med rätta intet skonat;
43 Vaan sinä olet vihalla meitä peittänyt ja vainonnut, ja armottomasti surmannut.
Utan du hafver förmörkrat oss med vrede, och förföljt och dräpit utan barmhertighet.
44 Sinä verhoitit itses pilvellä, ettei rukous päässyt sen lävitse.
Du hafver betäckt dig med en sky, att ingen bön derigenom komma kunde.
45 Sinä olet meitä tunkioksi ja saastaisuudeksi kansain seassa tehnyt.
Du hafver gjort oss till träck och slemhet ibland folken.
46 Kaikki meidän vihollisemme ovat suutansa ammottaneet meitä vastaan.
Alle våre fiender gapa med munnen emot oss.
47 Me painetaan alas ja rangaistaan pelvolla ja ahdistuksella.
Vi varde förtryckte och plågade med förskräckelse och ångest.
48 Minun silmäni vuotavat vesi-ojia minun kansani tyttären surkeuden tähden.
Min ögon rinna med vattubäcker, öfver mins folks dotters jämmer.
49 Minun silmäni vuotavat ja ei taida lakata; ei he asetu,
Min ögon flyta, och kunna icke aflåta; ty der är ingen återvända;
50 Siihenasti että Herra katsoo taivaasta alas ja näkee.
Tilldess Herren af himmelen skådar härned, och ser dertill.
51 Minun silmäni kuluttaa minulta elämäni kaikkein minun kaupunkini tytärten tähden.
Mitt öga fräter mig lifvet bort, för alla mins stads döttrars skull.
52 Minun viholliseni ovat minua kovin ajaneet takaa, niinkuin lintua ilman syytä.
Mine fiender hafva besnärt mig, lika som en fågel, utan sak.
53 He ovat minun elämäni kuoppaan salvanneet, ja heittäneet kiven minun päälleni.
De hafva förgjort mitt lif uti ene kulo, och kastat uppå mig stenar.
54 Ovat myös vedet minun pääni ylitse käyneet; niin minä sanoin: nyt minä ratki hukassa olen.
De hafva ock begjutit mitt hufvud med vatten; då sade jag: Nu är det platt ute med mig.
55 Minä huusin avukseni sinun nimeäs, Herra, alhaalta kuopasta;
Men jag åkallade ditt Namn, Herre, nedan utu kulone;
56 Ja sinä kuulit minun ääneni, älä korvias kätke minun huokauksestani ja huudostani.
Och du hörde mina röst: Bortgöm icke din öron för mitt suckande och ropande.
57 Sinä lähenet kuin minä sinua huudan, ja sanot: älä pelkää.
Nalka dig till mig, när jag åkallar dig och säg; Frukta dig intet.
58 Sinä, Herra, ratkaiset minun sieluni asian, ja lunastat minun henkeni.
Uträtta, du Herre, mins själs sak, och förlossa mitt lif.
59 Herra katso, kuinka minulle niin vääryyttä tehdään, ja tuomitse minun oikeuteni.
Herre, se dock till, huru orätt mig sker, och hjelp mig till min rätt.
60 Sinä näet kaikki heidän kostonsa ja kaikki heidän ajatuksensa minusta.
Du ser alla deras hämnd, och alla deras tankar emot mig.
61 Herra, sinä kuulet heidän pilkkansa ja kaikki heidän ajatuksensa minua vastaan,
Herre, du hörer deras försmädelse, och alla deras tankar öfver mig;
62 Minun vainollisteni huulet ja heidän neuvonsa minua vastaan yli päivää.
Mina motståndares läppar, och deras rådslag emot mig dagliga.
63 Katso, kuin he istuvat eli nousevat, niin he minusta virsiä laulavat.
Se dock, ehvad de sig lägga eller uppstå, så qväda de visor om mig.
64 Kosta heille, Herra, niinkuin he ansainneet ovat, heidän kättensä töiden jälkeen.
Vedergäll dem, Herre, såsom de förtjent hafva.
65 Anna heidän sydämensä vavista ja sinun kiroustas tuta.
Låt dem deras hjerta förskräckas och känna dina banno.
66 Vainoo heitä hirmuisuudella, ja hukuta heitä Herran taivaan alta.
Förfölj dem med grymhet, och förgör dem under Herrans himmel.
