Jobin 9
1 Job vastasi ja sanoi:
Et respondens Job, ait:
2 Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä.
Vere scio quod ita sit, et quod non justificetur homo compositus Deo.
3 Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen.
Si voluerit contendere cum eo, non poterit ei respondere unum pro mille.
4 Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?
Sapiens corde est, et fortis robore: quis restitit ei, et pacem habuit?
5 Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa.
Qui transtulit montes, et nescierunt hi quos subvertit in furore suo.
6 Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat.
Qui commovet terram de loco suo, et columnæ ejus concutiuntur.
7 Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.
Qui præcipit soli, et non oritur, et stellas claudit quasi sub signaculo.
8 Hän yksin levittää taivaat, ja käy meren aaltoin päällä.
Qui extendit cælos solus, et graditur super fluctus maris.
9 Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset ja ne tähdet etelään päin.
Qui facit Arcturum et Oriona, et Hyadas et interiora austri.
10 Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä.
Qui facit magna, et incomprehensibilia, et mirabilia, quorum non est numerus.
11 Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän.
Si venerit ad me, non videbo eum; si abierit, non intelligam.
12 Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet?
Si repente interroget, quis respondebit ei? vel quis dicere potest: Cur ita facis?
13 Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat.
Deus, cujus iræ nemo resistere potest, et sub quo curvantur qui portant orbem.
14 Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan?
Quantus ergo sum ego, ut respondeam ei, et loquar verbis meis cum eo?
15 Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla.
qui etiam si habuero quippiam justum, non respondebo: sed meum judicem deprecabor.
16 Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni;
Et cum invocantem exaudierit me, non credo quod audierit vocem meam.
17 Sillä hän hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.
In turbine enim conteret me, et multiplicabit vulnera mea, etiam sine causa.
18 Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella.
Non concedit requiescere spiritum meum, et implet me amaritudinibus.
19 Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani?
Si fortitudo quæritur, robustissimus est; si æquitas judicii, nemo audet pro me testimonium dicere.
20 Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi.
Si justificare me voluero, os meum condemnabit me; si innocentem ostendero, pravum me comprobabit.
21 Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun eIämääni.
Etiam si simplex fuero, hoc ipsum ignorabit anima mea, et tædebit me vitæ meæ.
22 Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman.
Unum est quod locutus sum: et innocentem et impium ipse consumit.
23 Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta.
Si flagellat, occidat semel, et non de pœnis innocentum rideat.
24 Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on?
Terra data est in manus impii; vultum judicum ejus operit. Quod si non ille est, quis ergo est?
25 Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet.
Dies mei velociores fuerunt cursore; fugerunt, et non viderunt bonum.
26 Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle.
Pertransierunt quasi naves poma portantes; sicut aquila volans ad escam.
27 Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni:
Cum dixero: Nequaquam ita loquar: commuto faciem meam, et dolore torqueor.
28 Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.
Verebar omnia opera mea, sciens quod non parceres delinquenti.
29 Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan?
Si autem et sic impius sum, quare frustra laboravi?
30 Vaikka minä pesisin itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla,
Si lotus fuero quasi aquis nivis, et fulserint velut mundissimæ manus meæ,
31 Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi.
tamen sordibus intinges me, et abominabuntur me vestimenta mea.
32 Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen.
Neque enim viro qui similis mei est, respondebo; nec qui mecum in judicio ex æquo possit audiri.
33 Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme.
Non est qui utrumque valeat arguere, et ponere manum suam in ambobus.
34 Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua;
Auferat a me virgam suam, et pavor ejus non me terreat.
35 Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä; sillä en minä mitään kanssani tiedä.
Loquar, et non timebo eum; neque enim possum metuens respondere.
