Jobin 7
1 Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
¿No es el destino del hombre en la tierra una lucha? ¿No son sus días como los de un jornalero,
2 Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
Como el esclavo que anhela la sombra o como un jornalero que espera su pago?
3 Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
Así yo heredé meses sin provecho y me fueron asignadas noches de aflicción.
4 Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
Cuando estoy acostado digo: ¿Cuándo me levantaré? Y la noche se alarga, y me lleno de inquietudes hasta el alba.
5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
Mi carne está cubierta de gusanos y de costras de polvo. Mi piel se agrieta y supura.
6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
Mis días se me van más veloces que la lanzadera y se me acaban sin esperanza.
7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
Acuérdate que mi vida es un soplo. Mis ojos no volverán a ver el bien.
8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
El ojo del que me ve ya no me verán. Tus ojos se fijarán en mí, pero no existiré.
9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
Como la nube se deshace y se va, así el que baja al Seol no subirá. (Sheol h7585)
10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
No regresa a su vivienda y ya no lo reconoce su lugar.
11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
Por tanto, no refrenaré mi boca. Hablaré en la angustia de mi espíritu. Me quejaré en la amargura de mi alma.
12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
¿Soy yo el mar o el monstruo marino para que asignes guardia sobre mí?
13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
Si digo: Me consolará mi lecho, mi cama aliviará mi queja,
14 Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
entonces me aterras con sueños y me turbas con visiones.
15 Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
De manera que mi alma prefiere la asfixia, la muerte más bien que mis huesos.
16 Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
Repugno la vida. No voy a vivir para siempre. Déjame, mis días son vanidad.
17 Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
¿Qué es el hombre para que lo engrandezcas, para que te preocupes por él,
18 Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
para que lo examines cada mañana y lo pruebes en todo momento?
19 Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
¿Hasta cuándo no apartarás tu mirada de mí, ni me soltarás para que trague saliva?
20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
Si pequé, ¿cuál [daño] te hago a Ti, oh Guardián de los hombres? ¿Por qué me pones como blanco tuyo hasta convertirme en una carga para mí mismo?
21 Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
¿Por qué no quitas mi rebelión y perdonas mi iniquidad? Porque ahora me acostaré en el polvo. Tú me buscarás, pero no estaré.
