Jobin 7

1 Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?

“¿No es la vida de los seres humanos como una condena a trabajos forzados? ¿No pasan sus días como los de un jornalero?

2 Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,

Como un esclavo que anhela un poco de sombra, como un obrero que espera ansiosamente el día de la paga,

3 Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.

me han tocado meses de vacío y noches de miseria.

4 Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.

Cuando me acuesto me pregunto: ‘¿Cuándo me levantaré?’ Pero la noche sigue y sigue, y doy vueltas en la cama hasta el amanecer.

5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.

Mi cuerpo está cubierto de gusanos y sucio; mi piel está agrietada, con llagas que supuran.

6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.

Mis días pasan más rápido que la lanzadera de un tejedor y llegan a su fin sin esperanza.

7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.

Recuerda que mi vida es sólo un soplo; no volveré a ver la felicidad.

8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.

Los que me miran ya no me verán; sus ojos me buscarán, pero yo me habré ido.

9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)

Cuando una nube desaparece, se va, al igual que quien baja al Seol no vuelve a subir. (Sheol h7585)

10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.

Nunca volverán a casa, y la gente que conocían los olvidará.

11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.

“Entonces no, no me callaré; hablaré en la agonía de mi espíritu; me quejaré en la amargura de mi alma.

12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?

¿Acaso soy el mar, o soy un monstruo marino para que ustedes tengan que cuidarme?

13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;

Si me digo a mí mismo: ‘Me sentiré mejor si me acuesto en mi cama’, o ‘me servirá recostarme en mi sofá’,

14 Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,

entonces me asustas tanto con sueños y con visiones

15 Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.

que prefiero ser estrangulado; prefiero morir antes que convertirme en un simple saco de huesos.

16 Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.

“¡Odio mi vida! Sé que no viviré mucho tiempo. Déjame en paz porque mi vida es sólo un soplo.

17 Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?

¿Por qué los seres humanos son tan importantes para ti? ¿Por qué te preocupas tanto por ellos

18 Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.

que los vigilas cada mañana y los examinas a cada momento? ¿No dejarás nunca de mirarme?

19 Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?

¿No me dejarás nunca en paz el tiempo suficiente para recuperar el aliento?

20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?

¿Qué he hecho mal? ¿Qué te he hecho, Vigilante de la Humanidad? ¿Por qué me has convertido en tu objetivo, de tal modo que soy una carga hasta para mí mismo?

21 Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.

Si es así, ¿por qué no perdonas mis pecados y quitas mi culpa? Ahora mismo voy a tumbarme en el polvo, y aunque me busques, me habré ido”.