Jobin 7
1 Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
Не искушение ли житие человеку на земли, и якоже наемника повседневнаго жизнь его?
2 Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
Или якоже раб бояйся господа своего и улучив сень? Или якоже наемник ждый мзды своея?
3 Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
Такожде и аз ждах месяцы тщы, нощи же болезней даны ми суть.
4 Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
Аще усну, глаголю: когда день? Егда же востану, паки: когда вечер? Исполнен же бываю болезней от вечера до утра.
5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
Месится же мое тело в гнои червей, обливаю же грудие земли, гной стружа.
6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
Житие же мое есть скоряе беседы, погибе же во тщей надежди.
7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
Помяни убо, яко дух мой живот, и ктому не возвратится око мое видети благая.
8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
Не узрит мене око видящаго мя: очи Твои на мне, и ктому несмь,
9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
якоже облак очищен от небесе: аще бо человек снидет во ад, ктому не взыдет, (Sheol h7585)
10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
ни возвратится во свой дом, ниже имать его познати ктому место его.
11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
Убо ниже аз пощажу уст моих, возглаголю в нужди сый, отверзу уста моя горестию души моея сотеснен.
12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
Еда море есмь, или змий, яко учинил еси на мя хранение?
13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
Рекох, яко утешит мя одр мой, произнесу же ко мне на едине слово на ложи моем:
14 Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
устрашаеши мя сониями и видениями ужасаеши мя:
15 Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
свободиши от духа моего душу мою, от смерти же кости моя.
16 Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
Не поживу бо во век, да долготерплю: отступи от мене, тще бо житие мое.
17 Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
Что бо есть человек, яко возвеличил еси его? Или яко внимаеши умом к нему?
18 Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
Или посещение твориши ему по всяко утро и в покои судити его имаши?
19 Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
Доколе не оставиши мене, ниже отпускаеши мя, дондеже поглощу слины моя в болезни?
20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
Аще аз согреших, что Тебе возмогу соделати, сведый ум человечь? Почто мя еси положил прекословна Тебе, и есмь Тебе бременем?
21 Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
Почто неси сотворил беззаконию моему забвения, и очищения греха моего? Ныне же в землю отиду, утренюяй же несмь ктому.
