Jobin 7

1 Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?

Non ha forse un duro lavoro l'uomo sulla terra e i suoi giorni non sono come quelli d'un mercenario?

2 Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,

Come lo schiavo sospira l'ombra e come il mercenario aspetta il suo salario,

3 Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.

così a me son toccati mesi d'illusione e notti di dolore mi sono state assegnate.

4 Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.

Se mi corico dico: «Quando mi alzerò?». Si allungano le ombre e sono stanco di rigirarmi fino all'alba.

5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.

Ricoperta di vermi e croste è la mia carne, raggrinzita è la mia pelle e si disfà.

6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.

I miei giorni sono stati più veloci d'una spola, sono finiti senza speranza.

7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.

Ricordati che un soffio è la mia vita: il mio occhio non rivedrà più il bene.

8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.

Non mi scorgerà più l'occhio di chi mi vede: i tuoi occhi saranno su di me e io più non sarò.

9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)

Una nube svanisce e se ne va, così chi scende agl'inferi più non risale; (Sheol h7585)

10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.

non tornerà più nella sua casa, mai più lo rivedrà la sua dimora.

11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.

Ma io non terrò chiusa la mia bocca, parlerò nell'angoscia del mio spirito, mi lamenterò nell'amarezza del mio cuore!

12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?

Son io forse il mare oppure un mostro marino, perché tu mi metta accanto una guardia?

13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;

Quando io dico: «Il mio giaciglio mi darà sollievo, il mio letto allevierà la mia sofferenza»,

14 Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,

tu allora mi spaventi con sogni e con fantasmi tu mi atterrisci.

15 Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.

Preferirei essere soffocato, la morte piuttosto che questi miei dolori!

16 Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.

Io mi disfaccio, non vivrò più a lungo. Lasciami, perché un soffio sono i miei giorni.

17 Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?

Che è quest'uomo che tu nei fai tanto conto e a lui rivolgi la tua attenzione

18 Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.

e lo scruti ogni mattina e ad ogni istante lo metti alla prova?

19 Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?

Fino a quando da me non toglierai lo sguardo e non mi lascerai inghiottire la saliva?

20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?

Se ho peccato, che cosa ti ho fatto, o custode dell'uomo? Perché m'hai preso a bersaglio e ti son diventato di peso?

21 Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.

Perché non cancelli il mio peccato e non dimentichi la mia iniquità? Ben presto giacerò nella polvere, mi cercherai, ma più non sarò!