Jobin 7
1 Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
Hath not man a life of labour upon earth? and are not his days like the days of a hireling?
2 Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja työnsä loppua,
As a bondman earnestly desireth the shadow, and a hireling expecteth his wages,
3 Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
So am I made to possess months of vanity, and wearisome nights are appointed to me.
4 Kuin minä levätä panin, sanoin minä: Koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
If I lie down, I say, When shall I rise up, and the darkness be gone? and I am full of tossings until the dawn.
5 Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
My flesh is clothed with worms and clods of dust; my skin is broken, and suppurates.
6 Minun päiväni ovat lentäneet nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
My days are swifter than a weaver's shuttle, and are spent without hope.
7 Muista, että minun elämäni on tuuli, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
Remember thou that my life is wind; mine eye shall no more see good.
8 Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
The eye of him that hath seen me shall behold me no [more]: thine eyes are upon me, and I am not.
9 Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen, (Sheol h7585)
The cloud consumeth and vanisheth away; so he that goeth down to Sheol shall not come up. (Sheol h7585)
10 Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
He shall return no more to his house, neither shall his place know him again.
11 Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
Therefore I will not restrain my mouth: I will speak in the anguish of my spirit; I will complain in the bitterness of my soul.
12 Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
Am I a sea, or a sea-monster, that thou settest a watch over me?
13 Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
When I say, My bed shall comfort me, my couch shall ease my complaint;
14 Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
Then thou scarest me with dreams, and terrifiest me through visions;
15 Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
So that my soul chooseth strangling, death, rather than my bones.
16 Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
I loathe it; I shall not live always: let me alone, for my days are a breath.
17 Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
What is man, that thou makest much of him? and that thou settest thy heart upon him?
18 Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
And that thou visitest him every morning, triest him every moment?
19 Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
How long wilt thou not look away from me, nor let me alone till I swallow down my spittle?
20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
Have I sinned, what do I unto thee, thou Observer of men? Why hast thou set me as an object of assault for thee, so that I am become a burden to myself?
21 Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.
And why dost not thou forgive my transgression and take away mine iniquity? for now shall I lie down in the dust, and thou shalt seek me early, and I shall not be.
