Jobin 6

1 Niin Job vastasi ja sanoi:

2 Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,

3 Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.

4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.

5 Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?

6 Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?

7 Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.

8 Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!

9 Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;

10 Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.

11 Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?

12 Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?

13 Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.

14 Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.

15 Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,

16 Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.

17 Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.

18 Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.

19 He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.

20 Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.

21 Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.

22 Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?

23 Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?

24 Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.

25 Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?

26 Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.

27 Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.

28 Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.

29 Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.

30 Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?