Jobin 6
1 Niin Job vastasi ja sanoi:
Hiob antwortete und sprach:
2 Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
Wenn man doch meinen Unmut wöge und mein Leiden zugleich in die Waage legte!
3 Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
Denn nun ist es schwerer als Sand am Meer; darum gehen meine Worte irre.
4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
Denn die Pfeile des Allmächtigen stecken in mir: derselben Gift muß mein Geist trinken, und die Schrecknisse Gottes sind auf mich gerichtet.
5 Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
Das Wild schreit nicht, wenn es Gras hat; der Ochse blökt nicht, wenn er sein Futter hat.
6 Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
Kann man auch essen, was ungesalzen ist? Oder wer mag kosten das Weiße um den Dotter?
7 Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
Was meine Seele widerte anzurühren, das ist meine Speise, mir zum Ekel.
8 Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
O, daß meine Bitte geschähe und Gott gäbe mir, was ich hoffe!
9 Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
Daß Gott anfinge und zerschlüge mich und ließe seine Hand gehen und zerscheiterte mich!
10 Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
So hätte ich nun Trost, und wollte bitten in meiner Krankheit, daß er nur nicht schonte, habe ich doch nicht verleugnet die Reden des Heiligen.
11 Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
Was ist meine Kraft, daß ich möge beharren? und welches ist mein Ende, daß meine Seele geduldig sein sollte?
12 Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
Ist doch meine Kraft nicht steinern und mein Fleisch nicht ehern.
13 Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
Habe ich doch nirgend Hilfe, und mein Vermögen ist dahin.
14 Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
Wer Barmherzigkeit seinem Nächsten verweigert, der verläßt des Allmächtigen Furcht.
15 Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
Meine Brüder trügen wie ein Bach, wie Wasserströme, die vergehen,
16 Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
die trübe sind vom Eis, in die der Schnee sich birgt:
17 Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
zur Zeit, wenn sie die Hitze drückt, versiegen sie; wenn es heiß wird, vergehen sie von ihrer Stätte.
18 Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
Die Reisezüge gehen ab vom Wege, sie treten aufs Ungebahnte und kommen um;
19 He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
die Reisezüge von Thema blicken ihnen nach, die Karawanen von Saba hofften auf sie:
20 Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
aber sie wurden zu Schanden über ihrer Hoffnung und mußten sich schämen, als sie dahin kamen.
21 Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
So seid ihr jetzt ein Nichts geworden, und weil ihr Jammer sehet, fürchtet ihr euch.
22 Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
Habe ich auch gesagt: Bringet her von eurem Vermögen und schenkt mir
23 Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
und errettet mich aus der Hand des Feindes und erlöst mich von der Hand der Gewalttätigen?
24 Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
Lehret mich, so will ich schweigen; und was ich nicht weiß, darin unterweist mich.
25 Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
Warum tadelt ihr rechte Rede? Wer ist unter euch, der sie strafen könnte?
26 Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
Gedenket ihr, Worte zu strafen? Aber eines Verzweifelten Rede ist für den Wind.
27 Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
Ihr fielet wohl über einen armen Waisen her und grübet eurem Nachbarn Gruben.
28 Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
Doch weil ihr habt angehoben, sehet auf mich, ob ich vor euch mit Lügen bestehen werde.
29 Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
Antwortet, was recht ist; meine Antwort wird noch recht bleiben.
30 Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
Ist denn auf meiner Zunge Unrecht, oder sollte mein Gaumen Böses nicht merken?
