Jobin 6
1 Niin Job vastasi ja sanoi:
And Job answereth and saith: —
2 Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
O that my provocation were thoroughly weighed, And my calamity in balances They would lift up together!
3 Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
For now, than the sands of the sea it is heavier, Therefore my words have been rash.
4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
For arrows of the Mighty [are] with me, Whose poison is drinking up my spirit. Terrors of God array themselves [for] me!
5 Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
Brayeth a wild ass over tender grass? Loweth an ox over his provender?
6 Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
Eaten is an insipid thing without salt? Is there sense in the drivel of dreams?
7 Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
My soul is refusing to touch! They [are] as my sickening food.
8 Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
O that my request may come, That God may grant my hope!
9 Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
That God would please — and bruise me, Loose His hand and cut me off!
10 Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
And yet it is my comfort, (And I exult in pain — He doth not spare, ) That I have not hidden The sayings of the Holy One.
11 Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
What [is] my power that I should hope? And what mine end That I should prolong my life?
12 Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
Is my strength the strength of stones? Is my flesh brazen?
13 Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
Is not my help with me, And substance driven from me?
14 Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
To a despiser of his friends [is] shame, And the fear of the Mighty he forsaketh.
15 Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
My brethren have deceived as a brook, As a stream of brooks they pass away.
16 Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
That are black because of ice, By them doth snow hide itself.
17 Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
By the time they are warm they have been cut off, By its being hot they have been Extinguished from their place.
18 Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
Turn aside do the paths of their way, They ascend into emptiness, and are lost.
19 He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
Passengers of Tema looked expectingly, Travellers of Sheba hoped for them.
20 Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
They were ashamed that one hath trusted, They have come unto it and are confounded.
21 Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
Surely now ye have become the same! Ye see a downfall, and are afraid.
22 Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
Is it because I said, Give to me? And, By your power bribe for me?
23 Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
And, Deliver me from the hand of an adversary? And, From the hand of terrible ones ransom me?
24 Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
Shew me, and I — I keep silent, And what I have erred, let me understand.
25 Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
How powerful have been upright sayings, And what doth reproof from you reprove?
26 Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
For reproof — do you reckon words? And for wind — sayings of the desperate.
27 Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
Anger on the fatherless ye cause to fall, And are strange to your friend.
28 Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
And, now, please, look upon me, Even to your face do I lie?
29 Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
Turn back, I pray you, let it not be perverseness, Yea, turn back again — my righteousness [is] in it.
30 Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
Is there in my tongue perverseness? Discerneth not my palate desirable things?
