Jobin 6
1 Niin Job vastasi ja sanoi:
Job antwoordde, en sprak:
2 Jos minun surkeuteni punnittaisiin, ja minun kärsimiseni yhtä haavaa laskettaisiin vaa´an päälle,
Ach, mocht mijn wrevel worden gewogen, Maar tegelijk met mijn leed op de weegschaal gelegd:
3 Niin se olis raskaampi kuin santa meressä; sentähden ovat minun sanani nielletyt ylös.
Want omdat het zwaarder is dan het zand aan de zee, Daarom gingen ook mijn woorden de perken te buiten.
4 Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat minussa, joiden myrkky särpää minun henkeni; ja Jumalan kauhistus tarkoittaa minua.
Ja, de pijlen van den Almachtige blijven in mij steken, Mijn geest zuigt er het gif van op; De verschrikkingen Gods Stellen zich tegen mij in slagorde op!
5 Huutaako metsä-aasi, kuin hänellä ruohoja on? ammuuko härkä, kuin hänellä on ruokaa?
Balkt soms de woudezel bij het gras Of loeit het rund bij zijn kribbe?
6 Syödäänkö mautointa ilman suolaa? eli maistaako valkuainen munan ruskuaisen ympäriltä?
Kan het laffe zonder zout worden gegeten, Of is er smaak aan het wit van een ei?
7 Jota minun sieluni ennen kuoitti, se on nyt minun ruokani minun kipuni tähden.
Neen, ik weiger, het aan te raken, Ze zijn voor mij een walgelijke spijs!
8 Jospa minun rukoukseni tapahtuis, ja Jumala antais minulle, mitä minä toivon!
Ach, dat mijn bede werd verhoord, En dat God mijn wens mocht vervullen;
9 Että Jumala tahtois ja löis minun rikki, ja päästäis kätensä särkemään minua;
Dat het God behaagde, mij te verpletteren, Zijn hand zich bewoog, om mij weg te maaien.
10 Niin olis minulla vielä sitte lohdutus, ja minä vahvistuisin sairaudessani, ellei hän säästäisi minua: en ole mitään kuitenkaan kieltänyt pyhän puhetta.
Dat zou een troost voor mij zijn, En ik danste ondanks mijn leed: "Hij spaart mij niet, Omdat ik den Heilige mijn wens niet verzweeg!".
11 Mikä on minun väkeni, että minä voisin toivoa? ja mikä on minun loppuni, että minun sieluni vois kärsiväinen olla?
Want wat is mijn kracht, dat ik nu nog zou wachten, Wat mijn uitzicht, dat ik langer zou leven?
12 Onko minun väkeni kivinen? eli minun lihani vaskinen?
Is mijn kracht soms als die van een steen, Is mijn vlees soms van brons?
13 Ei ole minulla missään apua; ja minun saatuni on pois ajettu minulta.
Ben ik niet geheel van redding verstoken, Is iedere hulp mij niet ontzegd?
14 Joka ei osoita lähimmäisellensä laupiutta, hän hylkää Kaikkivaltiaan pelvon.
Maar wie zijn vriend barmhartigheid weigert, Verzaakt de vrees voor den Almachtige!
15 Minun veljeni ovat rikkoneet minua vastaan, niinkuin oja ja niinkuin väkevä virta ohitse menneet,
Toch zijn mijn broeders als een beek onbetrouwbaar, Als een stortbeek, die wegstroomt:
16 Jotka ovat kauhiat jäästä, ja jotka lumi peittää.
Die bedekt zijn met ijs, Of bedolven onder sneeuw;
17 Kuin helle heitä ahdistaa, pitää heidän nääntymän, ja kuin palava on, pitää heidän katooman paikastansa.
Zodra de hitte komt, drogen zij uit, Zodra het warm wordt, zijn ze verdwenen.
18 Heidän polkunsa poikkeevat pois; he raukeevat tyhjään ja hukkuvat.
Ze buigen af van de weg, die ze gaan, En verliezen zich in de woestijn;
19 He katsoivat Temanin tietä, rikkaan Arabian polkuja he toivoivat.
De karavanen van Tema zien er naar uit, De convooien van Sjeba hebben er hun hoop op gevestigd:
20 Mutta heidän pitää häpiään tuleman, ratki surutoinna ollessansa; ja heidän pitää häpeemän siihen tultuansa.
Maar ze worden in hun verwachting beschaamd, Staan bij hun aankomst te schande.
21 Sillä ette nyt mitään ole; ja että te näette surkeuden, pelkäätte te.
Zo zijt gij voor mij nu geworden: Gij aanschouwt mijn ellende, en beangst deinst gij terug!
22 Olenko minä sanonut: Tuokaat minulle! eli antakaat minun edestäni lahjoja teidän tavarastanne?
Heb ik gevraagd: Geeft mij iets ten geschenke, Of staat mij van uw vermogen iets af;
23 Ja pelastakaat minua vihollisten kädestä, ja vapahtakaat minua tyrannein käsistä?
Of redt mij uit de hand van den vijand, Bevrijdt mij uit de greep der tyrannen?
24 Opettakaat minua, minä olen ääneti, ja jota en minä tiedä, niin neuvokaat minua.
Neen, onderricht mij, en dan zal ik zwijgen; Laat mij inzien, waarin ik heb gedwaald!
25 Kuinka vahvat ovat oikeuden puheet? kuka teissä on se, joka sitä laittaa taitaa?
Hoe zoet zijn woorden, die oprecht zijn gemeend, Maar hoe grievend de berisping van u!
26 Te ajattelette sanoja, ainoastaan nuhdellaksenne, ja teette sanoillanne epäileväisen mielen.
Meent gij, mijn woorden te moeten berispen: Woorden van een wanhopige, die in de wind zijn gesproken?
27 Te karkaatte köyhän orvon päälle, ja kaivatte lähimmäisellenne kuoppaa.
Wilt gij het lot over een onschuldige werpen, En de staf breken over uw vriend?
28 Mutta että te nyt tahdotte, niin katsokaat minun päälleni, jos minä teidän edessänne valhettelen.
Welnu dan, wilt mij aanhoren: Ik lieg u toch niet in het gezicht.
29 Palatkaat nyt, olkoon pois vääryys: Tulkaat jälleen; minun vastaukseni pitää oikia oleman.
Bezint u, en laat er geen onrecht geschieden; Bezint u, mijn onschuld zal blijken!
30 Onko minun kielessäni vääryyttä? eikö minun suulakeni ymmärrä vaivoja?
Is er soms onrecht op mijn tong, Of kan mijn gehemelte de rampen niet proeven;
