Jobin 41
1 Taidatkos vetää Leviatanin ongella, ja sitoa hänen kielensä nuoralla?
Zar loviš Levijatana udicom? Zar ćeš mu jezik zažvalit' užetom?
2 Taidatkos panna ongen hänen sierameensa, ja hänen leukaluunsa pistää naskalilla lävitse?
Zar mu nozdrve trskom probost' možeš ili mu kukom probiti vilicu?
3 Luuletkos, että hän sinua paljon rukoilee, ja liehakoitsee sinun edessäs?
Hoće li te on preklinjat' za milost, hoće li s tobom blago govoriti?
4 Luuletkos, että hän tekee liiton sinun kanssas, saadakses häntä alinomaiseksi orjakses?
I zar će s tobom savez on sklopiti da sveg života tebi sluga bude?
5 Taidatkos leikitä hänen kanssansa niinkuin linnun kanssa, eli sitoa hänen sinun piikais sekaan?
Hoćeš li se s njim k'o s pticom poigrat' i vezat' ga da kćeri razveseliš?
6 Luuletkos hänen kumppaneilta leikattaman, jaettaa kauppamiehille.
Hoće li se za nj cjenkati ribari, među sobom podijelit' ga trgovci?
7 Taidatkos täyttää koko verkkohuoneen hänen nahallansa, eli kalamiesten kokkoin hänen päällänsä.
Možeš li kopljem njemu kožu izbost ili glavu mu probiti ostima?
8 Koska sinä häneen rupeet kädelläs, niin muista, ettäs tulet sotaan, josta et sinä mitään voita.
Podigni de ruku svoju na njega: za boj se spremi - bit će ti posljednji!
9 Katso, hänen toivonsa pettää hänen; sillä koska hän hänen näkee, mukeltaneeko hän pois?
Zalud je nadu u njega gojiti, na pogled njegov čovjek već pogiba.
10 Ei ole niin rohkiaa, kuin tohtii hänen herättää: kuka siis seisoo minun edessäni?
Junaka nema da njega razdraži, tko će mu se u lice suprotstavit'?
11 Kuka on minulle jotakin ennen antanut, että minä sen hänelle maksaisin? Minun ovat kaikki, mitä kaikkein taivasten alla on.
Tko se sukobi s njim i živ ostade? Pod nebesima tog čovjeka nema!
12 Minun täytyy puhua kuinka suuri, kuinka väkevä ja kuinka kaunis hän on.
Prešutjet neću njegove udove, ni silnu snagu, ni ljepotu stasa.
13 Kuka riisuu hänen vaatteensa? Kuka tohtii ruveta hänen hampaisiinsa?
Tko mu smije razodjenut' odjeću, tko li kroz dvostruk prodrijeti mu oklop?
14 Kuka voi avata hänen leukaluunsa, jotka ovat hirmuiset hänen hammastensa ympäri?
Tko će mu ralje rastvorit' dvokrilne kad strah vlada oko zubi njegovih?
15 Hänen suomuksensa ovat pulskiat, kiinnitetyt toinen toiseensa, niinkuin sinetti.
Hrbat mu je od ljuskavih štitova, zapečaćenih pečatom kamenim.
16 Yksi on kiinni toisessa, niin ettei tuuli pääse lävitse.
Jedni uz druge tako se sljubiše da među njima dah ne bi prošao.
17 Ne ovat kiinni toinen toisessansa ja pysyvät yhdessä, ettei heitä taideta eroittaa.
Tako su čvrsto slijepljeni zajedno: priljubljeni, razdvojit' se ne mogu.
18 Hänen aivastamisestansa kiiltää valkeus, ja hänen silmänsä ovat niinkuin aamuruskon silmälaudat.
Kad kihne, svjetlost iz njega zapršti, poput zorinih vjeđa oči su mu.
19 Hänen sunstansa käyvät tulisoitot ulos, ja tuliset kipinät sinkoilevat.
Zublje plamsaju iz njegovih ralja, iskre ognjene iz njih se prosiplju.
20 Hänen sieraimistansa käy ulos savu, niinkuin kiehuvasta padasta ja kattilasta.
Iz nozdrva mu sukljaju dimovi kao iz kotla što kipi na vatri.
21 Hänen henkensä on niinkuin tulinen hiili, ja hänen suustansa käy liekki ulos.
Dah bi njegov zapalio ugljevlje, jer mu iz ralja plamenovi suču.
22 Hänen kaulansa on vahva; ja se on hänen ilonsa, kuin hän tekee jotakin vahinkoa.
U šiji leži sva snaga njegova, a ispred njega užas se prostire.
23 Hänen lihansa jäsenet ovat kiinni toinen toisessansa, ne ovat hänessä kiinni, ettei hän liikuteta.
Kad se ispravi, zastrepe valovi i prema morskoj uzmiču pučini.
24 Hänen sydämensä on kova niinkuin kivi, ja niin vahva kuin alimmainen myllyn kivi.
Poput pećine srce mu je tvrdo, poput mlinskoga kamena otporno.
25 Kuin hän korottaa itsensä, niin väkevät peljästyvät; kuin hän joutuu edes, niin ei siellä armoa ole.
Pregibi tusta mesa srasli su mu, čvrsti su kao da su saliveni.
26 Jos hänen tykönsä mennään miekalla eli keihäällä, aseilla eli haarniskoilla, niin ei hän itsiänsä liikuta.
Zgodi li ga mač, od njeg se odbije, tako i koplje, sulica i strijela.
27 Ei hän rautaa tottele enempi kuin kortta, eikä vaskea enempi kuin lahopuuta.
Poput slame je za njega željezo, mjed je k'o drvo iscrvotočeno.
28 Ei häntä nuolet karkota, ja linkokivet ovat hänelle niinkuin akanat.
On ne uzmiče od strelice s luka, stijenje iz praćke na nj k'o pljeva pada.
29 Vasara on hänen edssänsä niinkuin korsi; hän pilkkaa liehuvia keihäitä.
K'o slamčica je toljaga za njega, koplju se smije kad zazviždi nad njim.
30 Ja hän taitaa maata terävällä kivellä, hän makaa terävällä niinkuin sontatunkiolla.
Crepovlje oštro ima na trbuhu i blato njime ore k'o drljačom.
31 Hän saattaa syvän meren kiehumaan niinkuin padan, ja liikuttaa yhteen niinkuin voiteen.
Pod njim vrtlog sav k'o lonac uskipi, uspjeni more k'o pomast u kotlu.
32 Hänen jälkeensä polku valkenee; hän tekee syvyydet sangen harmaaksi.
Za sobom svijetlu ostavlja on brazdu, regbi, bijelo runo bezdan prekriva.
33 Ei ole maalla hänen vertaistansa; hän on tehty pelkäämättömäksi.
Ništa slično na zemlji ne postoji i niti je tko tako neustrašiv.
34 Hän katsoo kaikki korkiat ylön; hän on kaikkein ylpeiden kuningas.
I na najviše on s visoka gleda, kralj je svakome, i najponosnijim.”
