Jobin 4
1 Ja Eliphas Temanilainen vastasi ja sanoi,
Saa tog Temaniten Elifaz til Orde og sagde:
2 Jos joku sinun kanssas rupeis puhumaan: mitämaks et sinä sitä kärsi; mutta kuka taitaa vaiti olla?
Ærgrer det dig, om man taler til dig? Men hvem kan her være tavs?
3 Katso, sinä olet monta neuvonut, ja vahvistanut väsyneitä käsiä.
Du har selv talt mange til Rette og styrket de slappe Hænder,
4 Sinun puhees on ojentanut langenneita, ja vapisevaisia polvia vahvistanut.
dine Ord holdt den segnende oppe, vaklende Knæ gav du Kraft —
5 Mutta että se nyt tulee sinun päälles, niin sinä väsyit, ja että se lankesi sinun päälles, niin sinä peljästyit.
Men nu det gælder dig selv, saa taber du Modet, nu det rammer dig selv, er du slaget af Skræk!
6 Tämäkö on sinun (Jumalan) pelkos, sinun uskallukses, sinun toivos ja sinun vakuutes?
Er ikke din Gudsfrygt din Tillid, din fromme Færd dit Haab?
7 Muistele nyt, kussa joku viatoin on hukkunut? eli kussa hurskaat ovat joskus hävinneet?
Tænk efter! Hvem gik uskyldig til Grunde, hvor gik retsindige under?
8 Niinkuin minä kyllä nähnyt olen, ne jotka kyntävät vääryyden, ja onnettomuuden kylvävät, sitä he myös niittävät.
Men det har jeg set: Hvo Uret pløjer og saar Fortræd, de høster det selv.
9 He ovat Jumalan puhalluksen kautta kadonneet, ja hänen vihansa hengeltä hukatut.
For Guds Aand gaar de til Grunde, for hans Vredes Pust gaar de til.
10 Jalopeuran kiljumus, ja julma jalopeuran ääni, ja nuorten jalopeurain hampaat ovat lovistetut.
Løvens Brøl og Vilddyrets Glam Ungløvernes Tænder slaas ud;
11 Vanha jalopeura hukkuu, ettei hänellä ole saalista; ja jalopeuran pojat hajoitetaan.
Løven omkommer af Mangel paa Rov, og Løveungerne spredes.
12 Ja minun tyköni on tullut salainen sana; ja minun korvani on saanut vähäisen siitä.
Der sneg sig til mig et Ord mit Øre opfanged dets Hvisken
13 Kuin minä ajattelin yönäkyjä, kuin uni lankee ihmisten päälle,
i Nattesynernes Tanker, da Dvale sank over Mennesker;
14 Niin pelko ja vavistus tuli minun päälleni, ja kaikki minun luuni peljätettiin;
Angst og Skælven kom over mig, alle mine Ledemod skjalv;
15 Ja henki meni minun sivuitseni; kaikki minun karvani nousivat ruumiissani.
et Pust strøg over mit Ansigt, Haarene rejste sig paa min Krop.
16 Silloin seisoi kuva minun silmäini edessä, jonka kasvoja en minä tuntenut; ja minä kuulin hiljaisen hyminän äänen:
Saa stod det stille! Jeg sansed ikke, hvordan det saa ud; en Skikkelse stod for mit Øje, jeg hørte en hviskende Stemme:
17 Kuinka on ihminen hurskaampi kuin JumaIa? eli joku mies puhtaampi kuin se, joka hänen tehnyt on?
»Har et Menneske Ret for Gud, mon en Mand er ren for sin Skaber?
18 Katso, palveliainsa seassa ei löydä hän uskollisuutta ja enkeleissänsä löytää hän tyhmyyden:
End ikke sine Tjenere tror han, hos sine Engle finder han Fejl,
19 Kuinka enemmin niissä jotka asuvat savihuoneissa, niissä jotka ovat perustetut maan päälle, jotka toukkain tavalla murentuvat?
endsige hos dem, der bor i en Hytte af Ler og har deres Grundvold i Støvet!
20 Se pysyy aamusta ehtoosen asti, niin he muserretaan; ja ennenkuin he sen havaitsevat, he ijankaikkisesti hukkuvat.
De knuses ligesom Møl, imellem Morgen og Aften, de sønderslaas uden at ænses, for evigt gaar de til Grunde.
21 Eikö heidän jälkeenjääneensä pois oteta? he kuolevat, vaan ei viisaudessa.
Rives ej deres Teltreb ud? De dør, men ikke i Visdom.
