Jobin 39
1 Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
Kennst du die Zeit, da die Steinböcke gebären, oder hast du beobachtet, wann die Hindinnen werfen?
2 Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
Zählst du die Monde, die sie erfüllen sollen, und weißt du die Zeit ihres Gebärens?
3 He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
Sie legen sich nieder, werfen ihre Jungen und sind ihrer Wehen los.
4 Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
Ihre Jungen erstarken, wachsen im Freien auf, verlassen sie und kommen nicht mehr zurück.
5 Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
Wer hat den Wildesel frei laufen lassen, und wer hat die Bande des Wildlings aufgelöst,
6 Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
dem ich die Steppe zur Wohnung angewiesen habe, das salzige Land zum Aufenthalt?
7 Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
Er lacht der lärmenden Stadt, und das Geschrei des Treibers hört er nicht;
8 Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
er ersieht die Berge zu seiner Weide und läuft allen grünen Kräutern nach.
9 Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
Wird der Büffel willig sein, dir zu dienen? Bleibt er an deiner Krippe über Nacht?
10 Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
Kannst du den Büffel mit einem Stricke binden, daß er dir Furchen mache oder hinter dir her den Talgrund egge?
11 Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
Vertraust du ihm wegen seiner großen Kraft und überlässest du ihm deine Arbeit?
12 Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
Rechnest du auf ihn, daß er dir deine Ernte einbringe oder deine Tenne fülle?
13 Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
Die Straußin schwingt fröhlich ihre Flügel; sind es aber fromme Schwingen und Federn?
14 Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
Nein, sie überläßt ihre Eier der Erde und läßt sie im Sande ausbrüten.
15 Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
Sie vergißt, daß ein Fuß sie zertreten und ein wildes Tier sie verderben kann.
16 Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
Sie ist hart gegen ihre Jungen, als gehörten sie ihr nicht; es macht ihr keinen Kummer, wenn sie sich umsonst abgemüht hat;
17 Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
denn Gott hat ihr die Weisheit versagt und ihr keinen Verstand zugeteilt.
18 Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
Zur Zeit, da sie ihre Flügel in die Höhe schlägt, verlacht sie Roß und Reiter.
19 Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
Hast du dem Roß Stärke verliehen und seinen Hals mit der flatternden Mähne umhüllt?
20 Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
Lehrst du es springen wie eine Heuschrecke, daß sein stolzes Schnauben furchtbar klingt?
21 Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
Es scharrt den Boden, freut sich seiner Stärke und läuft den Waffen entgegen;
22 Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
es lacht der Furcht, ist unverzagt und weicht vor dem Schwerte nicht zurück;
23 Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
über ihm klirrt der Köcher, blitzen Speer und Wurfspieß.
24 Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
Es scharrt den Boden mit Ungestüm und bleibt nicht stehen, wenn die Posaune ertönt;
25 Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
sobald die Posaune erklingt, spricht es: Hui! Von ferne wittert es die Schlacht, die Donnerstimme der Führer und das Feldgeschrei.
26 Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
Macht es dein Verstand, daß der Habicht fliegt und seine Flügel gen Süden ausbreitet?
27 Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
Schwingt sich auf dein Geheiß der Adler empor und legt sein Nest in der Höhe an?
28 Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
Er wohnt in Felsspalten und horstet auf Klippen und Bergesspitzen.
29 Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
Von dort aus erspäht er sich Beute, seine Augen schweifen weit umher;
30 Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
seine Jungen schlürfen Blut, und wo ein Aas ist, da ist er.
