Jobin 39
1 Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
Hast thou known the time of The bearing of the wild goats of the rock? The bringing forth of hinds thou dost mark!
2 Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
Thou dost number the months they fulfil? And thou hast known the time of their bringing forth!
3 He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
They bow down, Their young ones they bring forth safely, Their pangs they cast forth.
4 Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
Safe are their young ones, They grow up in the field, they have gone out, And have not returned to them.
5 Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
Who hath sent forth the wild ass free? Yea, the bands of the wild ass who opened?
6 Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
Whose house I have made the wilderness, And his dwellings the barren land,
7 Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
He doth laugh at the multitude of a city, The cries of an exactor he heareth not.
8 Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
The range of mountains [is] his pasture, And after every green thing he seeketh.
9 Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
Is a Reem willing to serve thee? Doth he lodge by thy crib?
10 Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
Dost thou bind a Reem in a furrow [with] his thick band? Doth he harrow valleys after thee?
11 Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
Dost thou trust in him because great [is] his power? And dost thou leave unto him thy labour?
12 Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
Dost thou trust in him That he doth bring back thy seed? And [to] thy threshing-floor doth gather [it]?
13 Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
The wing of the rattling ones exulteth, Whether the pinion of the ostrich or hawk.
14 Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
For she leaveth on the earth her eggs, And on the dust she doth warm them,
15 Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
And she forgetteth that a foot may press it, And a beast of the field tread it down.
16 Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
Her young ones it hath hardened without her, In vain [is] her labour without fear.
17 Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
For God hath caused her to forget wisdom, And He hath not given a portion To her in understanding:
18 Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
At the time on high she lifteth herself up, She laugheth at the horse and at his rider.
19 Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
Dost thou give to the horse might? Dost thou clothe his neck [with] a mane?
20 Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
Dost thou cause him to rush as a locust? The majesty of his snorting [is] terrible.
21 Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
They dig in a valley, and he rejoiceth in power, He goeth forth to meet the armour.
22 Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
He laugheth at fear, and is not affrighted, And he turneth not back from the face of the sword.
23 Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
Against him rattle doth quiver, The flame of a spear, and a halbert.
24 Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
With trembling and rage he swalloweth the ground, And remaineth not stedfast Because of the sound of a trumpet.
25 Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
Among the trumpets he saith, Aha, And from afar he doth smell battle, Roaring of princes and shouting.
26 Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
By thine understanding flieth a hawk? Spreadeth he his wings to the south?
27 Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
At thy command goeth an eagle up high? Or lifteth he up his nest?
28 Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
A rock he doth inhabit, Yea, he lodgeth on the tooth of a rock, and fortress.
29 Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
From thence he hath sought food, To a far off place his eyes look attentively,
30 Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
And his brood gulp up blood, And where the pierced [are] — there [is] he!
