Jobin 39
1 Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? Or canst thou observe when the hinds are in labor?
2 Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
Canst thou number the months they fulfill, And know the season when they bring forth?
3 He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
They bow themselves; they bring forth their young; They cast forth their pains.
4 Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
Their young ones are strong; they grow up in the fields; They go away, and return not to them.
5 Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
Who hath sent forth the wild ass free? Who hath loosed the bands of the wild ass,
6 Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
To whom I have given the wilderness for his house, And the barren land for his dwelling-place?
7 Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
He scorneth the tumult of the city, And heedeth not the shouting of the driver;
8 Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
The range of the mountains is his pasture; He seeketh after every green thing,
9 Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
Will the wild-ox consent to serve thee? Will he pass the night at thy crib?
10 Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
Canst thou bind the wild-ox with the harness to the furrow? Or will he harrow the valleys after thee?
11 Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
Wilt thou rely upon him because his strength is great, And commit to him thy labor?
12 Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
Wilt thou trust him to bring home thy grain, And gather in thy harvest?
13 Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
The wing of the ostrich moveth joyfully; But is it with loving pinion and feathers?
14 Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
Nay, she layeth her eggs on the ground; She warmeth them in the dust,
15 Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
And forgetteth that the foot may crush them, And that the wild beast may break them.
16 Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
She is cruel to her young, as if they were not hers; Her labor is in vain, yet she feareth not;
17 Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
Because God hath denied her wisdom, And hath not given her understanding.
18 Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
Yet when she lasheth herself up on high, She laugheth at the horse and his rider.
19 Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
Hast thou given the horse strength? Hast thou clothed his neck with his trembling mane?
20 Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
Hast thou taught him to bound like the locust? How majestic his snorting! how terrible!
21 Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
He paweth in the valley; he exulteth in his strength, And rusheth into the midst of arms.
22 Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
He laugheth at fear; he trembleth not, And turneth not back from the sword.
23 Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
Against him rattle the quiver, The flaming spear, and the lance.
24 Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
With rage and fury he devoureth the ground; He will not believe that the trumpet soundeth.
25 Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
At every blast of the trumpet, he saith, Aha! And snuffeth the battle afar off, —The thunder of the captains, and the war-shout.
26 Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
Is it by thy wisdom that the hawk flieth, And spreadeth his wings toward the south?
27 Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
Doth the eagle soar at thy command, And build his nest on high?
28 Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
He dwelleth and lodgeth upon the rock, Upon the peak of the rock, and the stronghold.
29 Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
From thence he spieth out prey; His eyes discern it from afar.
30 Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
His young ones suck up blood; And where the slain are, there is he.
