Jobin 39
1 Tiedätkös, koska metsävuohet poikivat, eli oletkos havainnut peurat käyvän tiineenä?
Knowest thou the time when the wild goats bring forth among the rocks, or hast thou observed the hinds when they fawn?
2 Oletkos lukenut heidän kuukautensa, koska ne täydellänsä ovat? eli tiedätkös ajan, koska he poikivat?
Hast thou numbered the months of their conceiving, or knowest thou the time when they bring forth?
3 He kumartavat heitänsä poikiessansa, ja ajavat sen pois, josta heillä kipu on.
They bow themselves to bring forth young, and they cast them, and send forth roarings.
4 Heidän poikansa vahvistuvat ja kasvavat jyvistä: ne menevät ulos, ja ei palaja heidän tykönsä.
Their young are weaned and go to feed: they go forth, and return not to them.
5 Kuka on metsä-aasin antanut niin vapaana käydä? kuka on metsä-aasin siteen päästänyt?
Who hath sent out the wild ass free, and who hath loosed his bonds?
6 Jolle minä olen erämaan huoneeksi antanut ja korven asuinsiaksi.
To whom I have given a house in the wilderness, and his dwellings in the barren land.
7 Hän katsoo ylön kaupungin pauhinaa: vartian huutoa ei hän kuule.
He scorneth the multitude of the city, he heareth not the cry of the driver.
8 Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.
He looketh round about the mountains of his pasture, and seeketh for every green thing.
9 Luuletkos yksisarvisen palvelevan sinuas, ja makaavan yötä sinun seimelläs?
Shall the rhinoceros be willing to serve thee, or will he stay at thy crib?
10 Taidatkos sitoa yksisarvisen vaolle köydellä, niin että hän kiskois ketoa laaksossa sinun perässäs?
Canst thou bind the rhinoceros with thy thong to plough, or will he break the clods of the valleys after thee?
11 Taidatkos sinus luottaa häneen, ehkä hän paljon voi, ja jättää työs hänen haltuunsa?
Wilt thou have confidence in his great strength, and leave thy labours to him?
12 Uskotkos hänen siemenes kotia tuovan, ja riihees kokoovan?
Wilt thou trust him that he will render thee the seed, and gather it into thy barnfloor?
13 Ovatko riikinkukkoin sulat kauniimmat kuin nälkäkurjen sulat?
The wing of the ostrich is like the wings of the heron, and of the hawk.
14 Joka munansa jättää maahan, ja antaa maan lämpimän hautoa niitä.
When she leaveth her eggs on the earth, thou perhaps wilt warm them in the dust.
15 Hän unohtaa ne tallattavan, ja että peto kedolla ne rikkois.
She forgetteth that the foot may tread upon them, or that the beasts of the field may break them.
16 Hän on niin kova poikiansa vastaan, kuin ei ne hänen olisikaan: Ei hän tottele turhaan työtä tehdä.
She is hardened against her young ones, as though they were not hers, she hath laboured in vain, no fear constraining her.
17 Sillä Jumala on häneltä taidon ottanut pois, ja ei ole antanut hänelle ymmärrystä.
For God hath deprived her of wisdom, neither hath he given her understanding.
18 Kuin hän ylentää itsensä korkeuteen, nauraa hän hevosta ja miestä.
When time shall be, she setteth up her wings on high: she scorneth the horse and his rider.
19 Taidatkos antaa hevoselle väen, eli taidatkos kaunistaa hänen kaulansa hirnumisella?
Wilt thou give strength to the horse, or clothe his neck with neighing?
20 Taidatkos peljättää hänen niinkuin heinäsirkan? peljättävä on hänen sieramiensa päristys.
Wilt thou lift him up like the locusts? the glory of his nostrils is terror.
21 Hän kaivaa maata kavioillansa, on riemuinen väkevyydessänsä, ja menee sota-aseita vastaan.
He breaketh up the earth with his hoof, he pranceth boldly, he goeth forward to meet armed men.
22 Hän nauraa pelkoa ja ei hämmästy, eikä pakene miekkaa.
He despiseth fear, he turneth not his back to the sword,
23 Ehkä vielä viini kalisis häntä vastaan, ja keihäät ja kilvet välkkyisivät;
Above him shall the quiver rattle, the spear and shield shall glitter.
24 Hän korskuu, pudistelee ja kaivaa maata, ja ei tottele vasikitorven helinää.
Chasing and raging he swalloweth the ground, neither doth he make account when the noise of the trumpet soundeth.
25 Kuin vaskitorvi heliästi soi, luihkaa hän: hui, ja haastaa sodan taampaa, niin myös päämiesten huudon ja riemun.
When he heareth the trumpet he saith: Ha, ha: he smelleth the battle afar off, the encouraging of the captains, and the shouting of the army.
26 Lentääkö haukka sinun ymmärryksestäs, ja hajoittaa siipensä etelään käsin?
Doth the hawk wax feathered by thy wisdom, spreading her wings to the south?
27 Lentääkö kotka sinun kädestäs niin korkialle, että hän tekee pesänsä korkeuteen?
Will the eagle mount up at thy command, and make her nest in high places?
28 Hän asuu vuorilla ja yöttelee vuorten kukkuloilla ja vahvoissa paikoissa.
She abideth among the rocks, and dwelleth among cragged flints, and stony hills, where there is no access.
29 Sieltä hän katsoo ruan perään, ja hänen silmänsä näkevät kauvas.
From thence she looketh for the prey, and her eyes behold afar off.
30 Hänen poikansa särpävät verta; ja kussa raato on, siellä myös hän on.
Her young ones shall suck up blood: and wheresoever the carcass shall be, she is immediately there.
