Jobin 32

1 Niin ne kolme miestä lakkasivat vastaamasta Jobia, että hän piti itsensä hurskaana.

Als nun jene drei Männer es aufgegeben hatten, dem Hiob (darauf) zu antworten, daß er sich selbst für gerecht hielt,

2 Mutta Elihu Barakelin poika Busista, Ramin sukukunnasta, vihastui Jobin päälle, että hän piti sielunsa hurskaampana Jumalaa,

da entbrannte der Zorn des Busiters Elihu, des Sohnes Barachels, aus dem Geschlechte Ram. Gegen Hiob war er in Zorn geraten, weil dieser Gott gegenüber im Recht zu sein behauptete;

3 Ja närkästyi kolmen ystävänsä päälle, ettei he mitään vastausta löytäneet, ja kuitenkin tuomitsivat Jobin.

und gegen dessen drei Freunde war er deshalb in Zorn geraten, weil sie nicht die (rechte) Antwort gefunden hatten, um Hiob als schuldig zu erweisen.

4 Sillä Elihu odotti niinkauvan kuin he puhuivat Jobin kanssa, että he olivat vanhemmat häntä.

Elihu hatte aber mit einer Entgegnung an Hiob an sich gehalten, weil jene älter an Jahren waren als er.

5 Kuin Elihu näki, ettei vastausta ollut kolmen miehen suussa, vihastui hän.

Als Elihu aber sah, daß im Munde der drei Männer keine Widerlegung sich fand, geriet er in Zorn.

6 Ja näin vastasi Elihu Barakelin poika Busista ja sanoi: minä olen nuori, ja te olette vanhat, sentähden minä häpesin ja pelkäsin osoittaa teille minun taitoani.

So nahm denn der Busiter Elihu, der Sohn Barachels, das Wort und sagte: »Noch jung bin ich an Tagen, und ihr seid Greise; darum habe ich mich gescheut und an mich gehalten, euch mein Wissen kundzutun.

7 Minä ajattelin: puhukaan vuodet, ja vanhuus osoittakoon taitonsa.

Ich dachte: ›Das Alter mag reden und die Menge der Jahre Weisheit an den Tag legen!‹

8 Mutta henki on ihmisessä; ja Kaikkivaltiaan henki tekee hänen ymmärtäväiseksi.

Jedoch der Geist ist es in den Menschen und der Hauch des Allmächtigen, der ihnen Einsicht verleiht.

9 Suuret ei ole taitavimmat, eikä vanhat ymmärrä, mikä oikeus on.

Nicht die Bejahrten sind die weisesten, und nicht die Greise (an sich) verstehen sich auf das, was Recht ist.

10 Sentähden minäkin puhun. Kuulkaat minua: minäkin osoitan tietoni.

Darum sage ich: ›Hört mir zu! Laßt auch mich mein Wissen euch kundtun.‹

11 Katso, minä olen odottanut teidän puhuissanne, minä olen ottanut teidän ymmärryksestänne vaarin, siihenasti että te olisitte osanneet oikeuden.

Seht, ich habe auf eure Reden geharrt, habe nach einsichtigen Darlegungen von euch hingehorcht, bis ihr die rechten Worte ausfindig machen würdet,

12 Ja minä olen ottanut teistä vaarin; ja katso, ei ole yksikään teistä Jobia nuhdellen voittanut, eli hänen sanaansa vastata taitanut.

ja, ich habe aufmerksam auf euch achtgegeben; doch seht: keiner hat Hiob widerlegt, keiner von euch auf seine Reden die (rechte) Antwort gegeben.

13 Ettette sanoisi: me olemme löytäneet taidon; että Jumala on hänen hyljännyt, ja ei yksikään muu.

Wendet nur nicht ein: ›Wir sind (bei ihm) auf Weisheit gestoßen: nur Gott kann ihn aus dem Felde schlagen, nicht ein Mensch!‹

14 Sillä ei hän ole minua vastaan puhunut, enkä minä vastaa häntä niinkuin te puhuitte.

Gegen mich hat er ja noch keine Beweisgründe ins Treffen geführt, und nicht mit euren Reden werde ich ihm entgegentreten.«

15 He pelkäävät, ja ei taida silleen mitään vastata, eikä mitään puhua.

»Bestürzt stehen sie da, finden keine Antwort mehr; die Worte sind ihnen ausgegangen!

16 Että minä olen odottanut, ja ei he taida mitään puhua; vaan he vaikenivat, ja ei enää vastaa mitään.

Und da sollte ich warten, weil sie nicht mehr reden, weil sie dastehen, ohne zu antworten?

17 Niin minä vastaan kuitenkin osani, ja osoitan tietoni.

Nein, auch ich will mein Teil erwidern, auch ich will mein Wissen kundtun!

18 Sillä minä olen niin täynnä sanoja, että minun henkeni ahdistaa minun vatsaani.

Denn voll bin ich von Worten; der Geist drängt und beengt mich in meinem Inneren, zu reden.

19 Katso, minun vatsani on niinkuin viina, jonka henki ei avattu ole, joka uudet leilit särkee.

Seht, meiner Brust geht es wie dem Wein, dem man nicht Luft schafft: sie droht zu bersten wie neugefüllte Schläuche.

20 Minun täytyy puhua, että minä saisin henkeni vetää: minun täytyy avata huuleni ja vastata.

Reden will ich, um mir Luft zu schaffen, will meine Lippen auftun und entgegnen!

21 En minä muotoa katso, enkä ihmisen mielen perään puhu.

Ich will dabei für niemand Partei nehmen und keinem Menschen zu Gefallen reden;

22 Sillä en minä tiedä (jos minä niin teen), että minun Luojani tempaa äkisti minun pois.

denn ich verstehe mich nicht darauf, zu Gefallen zu reden: gar bald würde mein Schöpfer mich sonst hinwegraffen.«