Jobin 32
1 Niin ne kolme miestä lakkasivat vastaamasta Jobia, että hän piti itsensä hurskaana.
Da hörten die drei Männer auf, Hiob zu antworten, weil er sich für gerecht hielt.
2 Mutta Elihu Barakelin poika Busista, Ramin sukukunnasta, vihastui Jobin päälle, että hän piti sielunsa hurskaampana Jumalaa,
Aber Elihu, der Sohn Baracheels von Bus, des Geschlechts Rams, ward zornig über Hiob, daß er seine Seele gerechter hielt denn Gott.
3 Ja närkästyi kolmen ystävänsä päälle, ettei he mitään vastausta löytäneet, ja kuitenkin tuomitsivat Jobin.
Auch ward er zornig über seine drei Freunde, daß sie keine Antwort fanden und doch Hiob verdammten.
4 Sillä Elihu odotti niinkauvan kuin he puhuivat Jobin kanssa, että he olivat vanhemmat häntä.
Denn Elihu hatte geharrt, bis daß sie mit Hiob geredet hatten, weil sie älter waren als er.
5 Kuin Elihu näki, ettei vastausta ollut kolmen miehen suussa, vihastui hän.
Darum, da er sah, daß keine Antwort war im Munde der drei Männer, ward er zornig.
6 Ja näin vastasi Elihu Barakelin poika Busista ja sanoi: minä olen nuori, ja te olette vanhat, sentähden minä häpesin ja pelkäsin osoittaa teille minun taitoani.
Und so antwortete Elihu, der Sohn Baracheels von Bus, und sprach: Ich bin jung, ihr aber seid alt; darum habe ich mich gescheut und gefürchtet, mein Wissen euch kundzutun.
7 Minä ajattelin: puhukaan vuodet, ja vanhuus osoittakoon taitonsa.
Ich dachte: Laß das Alter reden, und die Menge der Jahre laß Weisheit beweisen.
8 Mutta henki on ihmisessä; ja Kaikkivaltiaan henki tekee hänen ymmärtäväiseksi.
Aber der Geist ist in den Leuten und der Odem des Allmächtigen, der sie verständig macht.
9 Suuret ei ole taitavimmat, eikä vanhat ymmärrä, mikä oikeus on.
Die Großen sind nicht immer die Weisesten, und die Alten verstehen nicht das Recht.
10 Sentähden minäkin puhun. Kuulkaat minua: minäkin osoitan tietoni.
Darum will ich auch reden; höre mir zu. Ich will mein Wissen auch kundtun.
11 Katso, minä olen odottanut teidän puhuissanne, minä olen ottanut teidän ymmärryksestänne vaarin, siihenasti että te olisitte osanneet oikeuden.
Siehe, ich habe geharrt auf das, was ihr geredet habt; ich habe aufgemerkt auf eure Einsicht, bis ihr träfet die rechte Rede,
12 Ja minä olen ottanut teistä vaarin; ja katso, ei ole yksikään teistä Jobia nuhdellen voittanut, eli hänen sanaansa vastata taitanut.
und ich habe achtgehabt auf euch. Aber siehe, da ist keiner unter euch, der Hiob zurechtweise oder seiner Rede antworte.
13 Ettette sanoisi: me olemme löytäneet taidon; että Jumala on hänen hyljännyt, ja ei yksikään muu.
Sagt nur nicht: “Wir haben Weisheit getroffen; Gott muß ihn schlagen, kein Mensch.”
14 Sillä ei hän ole minua vastaan puhunut, enkä minä vastaa häntä niinkuin te puhuitte.
Gegen mich hat er seine Worte nicht gerichtet, und mit euren Reden will ich ihm nicht antworten.
15 He pelkäävät, ja ei taida silleen mitään vastata, eikä mitään puhua.
Ach! sie sind verzagt, können nicht mehr antworten; sie können nicht mehr reden.
16 Että minä olen odottanut, ja ei he taida mitään puhua; vaan he vaikenivat, ja ei enää vastaa mitään.
Weil ich denn geharrt habe, und sie konnten nicht reden (denn sie stehen still und antworten nicht mehr),
17 Niin minä vastaan kuitenkin osani, ja osoitan tietoni.
will ich auch mein Teil antworten und will mein Wissen kundtun.
18 Sillä minä olen niin täynnä sanoja, että minun henkeni ahdistaa minun vatsaani.
Denn ich bin der Reden so voll, daß mich der Odem in meinem Innern ängstet.
19 Katso, minun vatsani on niinkuin viina, jonka henki ei avattu ole, joka uudet leilit särkee.
Siehe, mein Inneres ist wie der Most, der zugestopft ist, der die neuen Schläuche zerreißt.
20 Minun täytyy puhua, että minä saisin henkeni vetää: minun täytyy avata huuleni ja vastata.
Ich muß reden, daß ich mir Luft mache; ich muß meine Lippen auftun und antworten.
21 En minä muotoa katso, enkä ihmisen mielen perään puhu.
Ich will niemands Person ansehen und will keinem Menschen schmeicheln.
22 Sillä en minä tiedä (jos minä niin teen), että minun Luojani tempaa äkisti minun pois.
Denn ich weiß nicht zu schmeicheln; leicht würde mich sonst mein Schöpfer dahinraffen.
