< Jobin 32 >

1 Niin ne kolme miestä lakkasivat vastaamasta Jobia, että hän piti itsensä hurskaana.
Kun nuo kolme miestä eivät enää vastanneet Jobille, koska hän oli omissa silmissään vanhurskas,
2 Mutta Elihu Barakelin poika Busista, Ramin sukukunnasta, vihastui Jobin päälle, että hän piti sielunsa hurskaampana Jumalaa,
vihastui buusilainen Elihu, Baarakelin poika, joka oli Raamin sukua; Jobiin hän vihastui, koska tämä piti itseään Jumalaa vanhurskaampana,
3 Ja närkästyi kolmen ystävänsä päälle, ettei he mitään vastausta löytäneet, ja kuitenkin tuomitsivat Jobin.
ja tämän kolmeen ystävään hän vihastui, koska he eivät keksineet vastausta, jolla olisivat osoittaneet Jobin olevan väärässä.
4 Sillä Elihu odotti niinkauvan kuin he puhuivat Jobin kanssa, että he olivat vanhemmat häntä.
Elihu oli odottanut vuoroa puhuakseen Jobille, koska toiset olivat iältään häntä vanhemmat.
5 Kuin Elihu näki, ettei vastausta ollut kolmen miehen suussa, vihastui hän.
Mutta kun Elihu näki, ettei noilla kolmella miehellä enää ollut sanaa suussa vastaukseksi, vihastui hän.
6 Ja näin vastasi Elihu Barakelin poika Busista ja sanoi: minä olen nuori, ja te olette vanhat, sentähden minä häpesin ja pelkäsin osoittaa teille minun taitoani.
Niin buusilainen Elihu, Baarakelin poika, lausui ja sanoi: "Nuori minä olen iältäni, ja te olette vanhat; sentähden minä arkailin ja pelkäsin ilmoittaa tietoani teille.
7 Minä ajattelin: puhukaan vuodet, ja vanhuus osoittakoon taitonsa.
Minä ajattelin: 'Puhukoon ikä, ja vuosien paljous julistakoon viisautta'.
8 Mutta henki on ihmisessä; ja Kaikkivaltiaan henki tekee hänen ymmärtäväiseksi.
Mutta onhan ihmisissä henki, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä.
9 Suuret ei ole taitavimmat, eikä vanhat ymmärrä, mikä oikeus on.
Eivät iäkkäät ole viisaimmat, eivätkä vanhukset yksin ymmärrä, mikä on oikein.
10 Sentähden minäkin puhun. Kuulkaat minua: minäkin osoitan tietoni.
Sentähden minä sanon: Kuule minua; minäkin ilmoitan, mitä tiedän.
11 Katso, minä olen odottanut teidän puhuissanne, minä olen ottanut teidän ymmärryksestänne vaarin, siihenasti että te olisitte osanneet oikeuden.
Katso, minä olen odottanut, mitä teillä olisi sanomista, olen kuunnellut teidän taitavia puheitanne, kunnes olisitte löytäneet osuvat sanat.
12 Ja minä olen ottanut teistä vaarin; ja katso, ei ole yksikään teistä Jobia nuhdellen voittanut, eli hänen sanaansa vastata taitanut.
Niin, minä tarkkasin teitä; mutta katso, ei kukaan ole Jobin sanoja kumonnut, ei kukaan teistä voinut vastata hänen puheisiinsa.
13 Ettette sanoisi: me olemme löytäneet taidon; että Jumala on hänen hyljännyt, ja ei yksikään muu.
Älkää sanoko: 'Meitä vastassa on ilmetty viisaus, vain Jumala voi hänet torjua, ei ihminen'.
14 Sillä ei hän ole minua vastaan puhunut, enkä minä vastaa häntä niinkuin te puhuitte.
Minua vastaan hän ei ole todisteita tuonut, enkä käy hänelle vastaamaan teidän puheillanne.
15 He pelkäävät, ja ei taida silleen mitään vastata, eikä mitään puhua.
He ovat kauhistuneet, eivät enää vastaa; sanat puuttuvat heiltä.
16 Että minä olen odottanut, ja ei he taida mitään puhua; vaan he vaikenivat, ja ei enää vastaa mitään.
Odottaisinko minä, kun he eivät puhu, kun he siinä seisovat enää vastaamatta?
17 Niin minä vastaan kuitenkin osani, ja osoitan tietoni.
Vastaanpa minäkin osaltani, minäkin ilmoitan, mitä tiedän.
18 Sillä minä olen niin täynnä sanoja, että minun henkeni ahdistaa minun vatsaani.
Sillä minä olen sanoja täynnä, henki rinnassani ahdistaa minua.
19 Katso, minun vatsani on niinkuin viina, jonka henki ei avattu ole, joka uudet leilit särkee.
Katso, minun rintani on kuin viini, jolle ei reikää avata, se on pakahtumaisillaan niinkuin nuorella viinillä täytetyt leilit.
20 Minun täytyy puhua, että minä saisin henkeni vetää: minun täytyy avata huuleni ja vastata.
Tahdon puhua, saadakseni helpotusta, avata huuleni ja vastata.
21 En minä muotoa katso, enkä ihmisen mielen perään puhu.
En pidä kenenkään puolta enkä ketään ihmistä imartele.
22 Sillä en minä tiedä (jos minä niin teen), että minun Luojani tempaa äkisti minun pois.
Sillä en osaa imarrella; silloin Luojani ottaisi minut kohta pois."

< Jobin 32 >