< Jobin 30 >

1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
Pero ahora se ríen de mí personas mucho más jóvenes que yo; personas a cuyos padres no pondría a trabajar con mis perros pastores.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Son demasiado débiles para serme útiles y están agotados.
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
Adelgazados por el hambre y la necesidad, tratan de comer la tierra seca en el desierto oscuro y desolado.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
Allí recogen hierbas del desierto y las hojas de los arbustos, y comen las raíces de las retamas.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Fueron expulsados de la comunidad.
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
La gente gritaba tras ellos como si fueran ladrones. Tienen que vivir en barrancos peligrosos, en cuevas y entre las rocas.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Gritan como animales entre los arbustos; se acurrucan entre la maleza para refugiarse.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
Son gente insensata, sin nombre, que ha sido expulsada de la tierra.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
Pero ahora se burlan de mí en sus cantos; ¡me he convertido en un chiste para ellos!
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
Me desprecian y rehúyen; no dudan en escupirme a la cara.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Dios ha aflojado la cuerda de mi arco y me ha humillado.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
La chusma se levanta contra mí, y me hace correr; como una ciudad sitiada planifican formas de destruirme.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
Cortan mi vía de escape; provocan mi caída y lo hacen sin ayuda de nadie.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
Entran por una amplia brecha; se precipitan mientras el muro se derrumba.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Me invaden los terrores; mi honor se lo lleva el viento; mi salvación se desvanece como una nube.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
Y ahora mi vida se desvanece; cada día la desesperación me atenaza.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
Por la noche mis huesos agonizan; el dolor me roe y no cesa.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
Dios me agarra bruscamente por la ropa; me tira del cuello de la camisa.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Me ha arrojado al barro; me ha humillado como polvo y ceniza.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
Dios, clamo a ti, pero no respondes; me presento ante ti, pero ni siquiera te fijas en mí.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Te has vuelto cruel conmigo; usas tu poder para hacerme sufrir.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Me levantas y me llevas en el viento; me arrojas en el torbellino.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
Sé que me llevas a la muerte, al lugar donde van todos los vivos.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
¿Quién querría dar una patada a un hombre cuando está abatido, cuando claman por ayuda en su momento de dificultad?
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
¿No lloré por los que pasaban por momentos difíciles? ¿No me afligí por lo que sufrían los pobres?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Pero cuando busqué el bien, sólo vino el mal, y cuando esperé la luz, todo lo que vino fue oscuridad.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
En mi interior hay confusión, nunca se detiene; me enfrento a días de desesperación.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
Estoy tan deprimido; ver el sol no ayuda. Me pongo de pie en la asamblea y clamo por ayuda.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
Soy como un hermano de los chacales, un compañero de los búhos.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
Mi piel se ennegrece sobre mí; y mis huesos arden dentro de mí.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Mi lira sólo toca canciones tristes, y mi pipa es la voz de los que lloran.

< Jobin 30 >