Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
“Mas agora, aqueles que são mais jovens do que eu me ridicularizaram, cujos pais eu considerava indignos de colocar com meus cães de ovelha.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
De que me serve a força de suas mãos? homens em que a idade madura pereceu?
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
They são gafanhotos da falta e da fome. Eles roem o solo seco, no meio da escuridão do desperdício e da desolação.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
Eles depenam ervas salinas junto aos arbustos. As raízes da árvore da vassoura são seu alimento.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Eles são expulsos do meio dos homens. Choram atrás deles como depois de um ladrão,
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
so que eles vivem em vales assustadores, e em buracos da terra e das rochas.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Eles se vangloriam entre os arbustos. Elas são reunidas sob as urtigas.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
Eles são filhos de tolos, sim, filhos de homens maus. Eles foram açoitados para fora da terra.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
“Agora me tornei a canção deles. Sim, eu sou uma palavra de ordem para eles.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
Eles me abominam, eles se distanciam de mim, e não hesite em cuspir na minha cara.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Pois ele desatou seu cordão, e me afligiu; e eles se livraram da contenção diante de mim.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
À minha direita, levante a multidão. Eles empurram meus pés para o lado. Eles lançam seus caminhos de destruição contra mim.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
Eles estragam meu caminho. Eles promovem minha destruição sem a ajuda de ninguém.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
Como através de uma ampla brecha, eles vêm. Eles se enrolam em meio à ruína.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Os terroristas se voltaram contra mim. Eles perseguem minha honra como o vento. Meu bem-estar faleceu como uma nuvem.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
“Agora minha alma está derramada dentro de mim. Os dias de aflição se apoderaram de mim.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
Na estação noturna meus ossos são trespassados em mim, e as dores que me roem não descansam.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
Minha peça de vestuário está desfigurada por uma grande força. Me prende como o colarinho da minha túnica.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Ele me lançou na lama. Eu me tornei como poeira e cinzas.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
Eu choro para você, e você não me responde. Eu me levanto e você me olha de frente.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Você se tornou cruel para mim. Com o poder de sua mão, você me persegue.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Você me levanta até o vento e me leva com ele. Você me dissolve na tempestade.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
Pois eu sei que você me trará à morte, para a casa designada para todos os habitantes.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
“Entretanto, não se estende uma mão em sua queda? Ou em sua calamidade, portanto, clamando por ajuda?
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Eu não chorei por ele que estava em apuros? Minha alma não ficou de luto pelos necessitados?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Quando procurei o bem, então veio o mal. Quando esperei pela luz, veio a escuridão.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
Meu coração está perturbado, e não descansa. Dias de aflição vieram sobre mim.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
Vou de luto sem o sol. Eu me levanto na assembléia e clamo por ajuda.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
Sou um irmão de chacais, e um companheiro de avestruzes.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
Minha pele cresce preta e se descasca de mim. Meus ossos estão queimados com o calor.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Por isso, minha harpa se transformou em luto, e meu cachimbo na voz daqueles que choram.
