Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
Porém agora se riem de mim os de menos idade do que eu, cujos pais eu teria desdenhado de pôr com os cães do meu rebanho.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
De que também me serviria a força das suas mãos? já de velhice se tinham esgotado neles.
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
De míngua e fome andavam sós, e recolhiam-se para os lugares secos, tenebrosos, assolados e desertos.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
Apanhavam malvas junto aos arbustos, e o seu mantimento eram as raízes dos zimbros.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Do meio dos homens foram expulsos, e gritavam contra eles, como contra o ladrão:
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
Para habitarem nos barrancos dos vales, e nas cavernas da terra e das rochas.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Bramavam entre os arbustos, e ajuntavam-se debaixo das ortigas.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
Eram filhos de doidos, e filhos de gente sem nome, e da terra foram expulsos.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
Porém agora sou a sua canção, e lhes sirvo de rifão.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
Abominam-me, e fogem para longe de mim, e do meu rosto não reteem o seu escarro.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Porque Deus desatou o meu cordão, e me oprimiu, pelo que sacudiram de si o freio perante o meu rosto.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
Á direita se levantam os moços; empurram os meus pés, e preparam contra mim os seus caminhos de destruição.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
Desbarataram-me o meu caminho: promovem a minha miséria: não tem ajudador.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
Veem contra mim como por uma grande brecha, e revolvem-se entre a assolação.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Sobrevieram-me pavores; como vento perseguem a minha honra, e como nuvem passou a minha felicidade.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
E agora derrama-se em mim a minha alma: os dias da aflição se apoderaram de mim.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
De noite se me traspassam os meus ossos, e os pulsos das minhas veias não descançam.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
Pela grandeza da força das dores se demudou o meu vestido, e ele como o cabeção da minha túnica me cinge.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Lançou-me na lama, e fiquei semelhante ao pó e à cinza.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
Clamo a ti, porém tu não me respondes: estou em pé, porém para mim não atentas.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Tornaste-te a ser cruel contra mim: com a força da tua mão resistes violentamente.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Levantas-me sobre o vento, fazes-me cavalgar sobre ele, e derretes-me o ser.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
Porque eu sei que me levarás à morte e à casa do ajuntamento determinado a todos os viventes.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Porém não estenderá a mão para o montão de terra, se houve clamor neles contra mim na sua desventura.
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Porventura, não chorei sobre aquele que estava aflito? ou não se angustiou a minha alma pelo necessitado?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Todavia aguardando eu o bem, então me veio o mal, e esperando eu a luz, veio a escuridão.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
As minhas entranhas ferveram e não estão quietas: os dias da aflição me surpreenderam.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
Denegrido ando, porém não do sol, e, levantando-me na congregação, clamo por socorro.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
Irmão me fiz dos dragões, e companheiro dos avestruzes.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
Enegreceu-se a minha pele sobre mim, e os meus ossos estão queimados do calor.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Pelo que se trocou a minha harmonia em lamentação, e o meu órgão em voz dos que choram.
