Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
"Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat-
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."
