Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
“But now those who are younger than I have me in derision, whose fathers I considered unworthy to put with my sheep dogs.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Of what use is the strength of their hands to me, men in whom ripe age has perished?
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
They are gaunt from lack and famine. They gnaw the dry ground, in the gloom of waste and desolation.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
They pluck salt herbs by the bushes. The roots of the broom tree are their food.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
They are driven out from among men. They cry after them as after a thief,
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
so that they live in frightful valleys, and in holes of the earth and of the rocks.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
They bray among the bushes. They are gathered together under the nettles.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
They are children of fools, yes, children of wicked men. They were flogged out of the land.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
“Now I have become their song. Yes, I am a byword to them.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
They abhor me, they stand aloof from me, and don’t hesitate to spit in my face.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
For he has untied his cord, and afflicted me; and they have thrown off restraint before me.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
On my right hand rise the rabble. They thrust aside my feet. They cast their ways of destruction up against me.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
They mar my path. They promote my destruction without anyone’s help.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
As through a wide breach they come. They roll themselves in amid the ruin.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Terrors have turned on me. They chase my honor as the wind. My welfare has passed away as a cloud.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
“Now my soul is poured out within me. Days of affliction have taken hold of me.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
In the night season my bones are pierced in me, and the pains that gnaw me take no rest.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
My garment is disfigured by great force. It binds me about as the collar of my tunic.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
He has cast me into the mire. I have become like dust and ashes.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
I cry to you, and you do not answer me. I stand up, and you gaze at me.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
You have turned to be cruel to me. With the might of your hand you persecute me.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
You lift me up to the wind, and drive me with it. You dissolve me in the storm.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
For I know that you will bring me to death, to the house appointed for all living.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
“However doesn’t one stretch out a hand in his fall? Or in his calamity therefore cry for help?
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Didn’t I weep for him who was in trouble? Wasn’t my soul grieved for the needy?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
When I looked for good, then evil came. When I waited for light, darkness came.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
My heart is troubled, and doesn’t rest. Days of affliction have come on me.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
I go mourning without the sun. I stand up in the assembly, and cry for help.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
I am a brother to jackals, and a companion to ostriches.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
My skin grows black and peels from me. My bones are burned with heat.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Therefore my harp has turned to mourning, and my pipe into the voice of those who weep.
