Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
“And now, laughed at me, Have the younger in days than I, Whose fathers I have loathed to set With the dogs of my flock.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Also—the power of their hands, why [is it] to me? On them old age has perished.
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
With want and with harsh famine, They are gnawing a dry place [in] the recent night, [In] desolation and ruin,
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
Those cropping mallows near a shrub, And their food [is] root of broom trees.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
They are cast out from the midst (They shout against them as a thief),
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
To dwell in a frightful place of valleys, Holes of earth and clefts.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
They groan among shrubs, They are gathered together under nettles.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
Sons of folly—even sons without name, They have been struck from the land.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
And now, I have been their song, And I am to them for a byword.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
They have detested me, They have kept far from me, And from before me have not spared to spit.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Because He loosed His cord and afflicts me, And the bridle from before me, They have cast away.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
A brood arises on the right hand, They have cast away my feet, And they raise up against me, Their paths of calamity.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
They have broken down my path, They profit by my calamity: He has no helper.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
They come as a wide breach, Under the desolation have rolled themselves.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
He has turned terrors against me, It pursues my abundance as the wind, And as a thick cloud, My safety has passed away.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
And now, in me my soul pours itself out, Days of affliction seize me.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
[At] night my bone has been pierced in me, And my gnawing [pain] does not lie down.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
By the abundance of power, Is my clothing changed, As the mouth of my coat it girds me.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
Casting me into mire, And I have become like dust and ashes.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
I cry to You, And You do not answer me, I have stood, and You consider me.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
You are turned to be fierce to me, With the strength of Your hand, You oppress me.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
You lift me up, You cause me to ride on the wind, And You melt—You level me.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
For I have known You bring me back [to] death, And [to] the house appointed for all living.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Surely not against the heap Does He send forth the hand, Though they have safety in its ruin.
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Did I not weep for him whose day is hard? My soul has grieved for the needy.
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
When I expected good, then comes evil, And I wait for light, and darkness comes.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
My bowels have boiled, and have not ceased, Days of affliction have gone before me.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
I have gone mourning without the sun, I have risen, I cry in an assembly.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
I have been a brother to dragons, And a companion to daughters of the ostrich.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
My skin has been black on me, And my bone has burned from heat,
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
And my harp becomes mourning, And my pipe the sound of weeping.”
