Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
But now they who are younger than I in years laugh at me, whose fathers I scorned to put as equals with the dogs of my flocks.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Yea, what possible use can the strength of their hands be unto me, over whom old age hath passed fruitlessly?
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
Who suffer for want and famine in solitude; who flee into the wilderness [where all is] darkness, ruin, and desolation;
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
Who crop off mallows by the bushes, and have broom-bush roots as their bread;
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
Who are driven forth from among [men], who are shouted after as though they were thieves,
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
To dwell in the caverns of the valleys, in holes of the earth, and on naked cliffs.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Among the bushes they shriek; under briers they are huddled together,
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
The children of the worthless, yea, the children of the nameless, who were outcasts from the land.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
But now I am become their song, and I am become a byword unto them.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
They loathe me, they keep themselves far from me, and from my face they withhold not their spittle.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Because he hath loosened the cord of my bow, and afflicted me, they have also cast off the bridle before me.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
Against my right hand rise up this swarm of worthless youths: they push away my feet, and they level against me their calamity-bringing paths.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
They destroy my footpath, they help forward my downfall, without any one to aid them.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
As [through] a broad breach they come: amidst a loud noise they rolled themselves along.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Terrors have turned their face against me; they chase like the wind my glory: and like a cloud is my happiness passed away.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
And now my soul is poured out over me; the days of affliction have seized on me;
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
All night it holloweth out my bones out of my body; and my pursuers take no rest.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
Through the Almlghty's power is my garment made unknown: like the opening of my coat hath he enclosed me.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
He hath cast me into the mire, and I am become like dust and ashes.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
I cry aloud unto thee, but thou answerest me not: I stand up, and thou fixest thy regard against me.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Thou art changed into a cruel master toward me: with the strength of thy hand thou assailest me.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Thou liftest me up to the wind; thou causest me to pass away, and dissolvest in me all wise counsel.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
For I know that thou wilt bring me back to death, and to the house of assembly for all the living.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
But doth not a man stretch out his hand among ruins? or doth one not cry out therefrom [for help] when he meeteth his downfall?
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Did I not weep for him that was hard pressed by misfortune? was not my soul grieved for the needy?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
That I hoped for good, but there came evil; and I waited for light, and there came darkness!
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
My bowels heave, and rest not: the days of affliction have overcome me.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
I walk about mournfully without sunlight: when I rise up, in the assembly, I cry with pain.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
I am a brother to [howling] monsters, and a companion to ostriches.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
My skin hangeth down black from me, and my bones are burnt from heat.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
And thus is changed to mourning my harp, and my pipe to the sound of weeping.
