Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
But now they that are younger than I have me in derision, whose fathers I disdained to set with the dogs of my flock.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
Yea, the strength of their hands, whereto should it profit me? men in whom ripe age is perished.
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
They are gaunt with want and famine; they gnaw the dry ground, in the gloom of wasteness and desolation.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
They pluck salt-wort with wormwood; and the roots of the broom are their food.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
They are driven forth from the midst of men; they cry after them as after a thief.
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
In the clefts of the valleys must they dwell, in holes of the earth and of the rocks.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
Among the bushes they bray; under the nettles they are gathered together.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
They are children of churls, yea, children of ignoble men; they were scourged out of the land.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
And now I am become their song, yea, I am a byword unto them.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
They abhor me, they flee far from me, and spare not to spit in my face.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
For He hath loosed my cord, and afflicted me, and they have cast off the bridle before me.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
Upon my right hand rise the brood; they entangle my feet, and they cast up against me their ways of destruction.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
They break up my path, they further my calamity, even men that have no helper.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
As through a wide breach they come; in the midst of the ruin they roll themselves upon me.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Terrors are turned upon me, they chase mine honour as the wind; and my welfare is passed away as a cloud.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
And now my soul is poured out within me; days of affliction have taken hold upon me.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
In the night my bones are pierced, and fall from me, and my sinews take no rest.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
By the great force of my disease is my garment disfigured; it bindeth me about as the collar of my coat.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
He hath cast me into the mire, and I am become like dust and ashes.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
I cry unto Thee, and Thou dost not answer me; I stand up, and Thou lookest at me.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
Thou art turned to be cruel to me; with the might of Thy hand Thou hatest me.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
Thou liftest me up to the wind, Thou causest me to ride upon it; and Thou dissolvest my substance.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
For I know that Thou wilt bring me to death, and to the house appointed for all living.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Surely none shall put forth his hand to a ruinous heap, neither because of these things shall help come in one's calamity,
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
If I have not wept for him that was in trouble, and if my soul grieved not for the needy.
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
Yet, when I looked for good, there came evil; and when I waited for light, there came darkness.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
Mine inwards boil, and rest not; days of affliction are come upon me.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
I go mourning without the sun; I stand up in the assembly, and cry for help.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
I am become a brother to jackals, and a companion to ostriches.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
My skin is black, and falleth from me, and my bones are burned with heat.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Therefore is my harp turned to mourning, and my pipe into the voice of them that weep.
