Jobin 30
1 Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;
“But now they mock me, men younger than I am, whose fathers I would have refused to entrust with my sheep dogs.
2 Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;
What use to me was the strength of their hands, since their vigor had left them?
3 Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,
Gaunt from poverty and hunger, they gnawed the dry land, and the desolate wasteland by night.
4 Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:
They plucked mallow among the shrubs, and the roots of the broom tree were their food.
5 He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.
They were banished from among men, shouted down like thieves,
6 He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.
so that they lived on the slopes of the wadis, among the rocks and in holes in the ground.
7 Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,
They cried out among the shrubs and huddled beneath the nettles.
8 Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.
A senseless and nameless brood, they were driven off the land.
9 Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.
And now they mock me in song; I have become a byword among them.
10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.
They abhor me and keep far from me; they do not hesitate to spit in my face.
11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.
Because God has unstrung my bow and afflicted me, they have cast off restraint in my presence.
12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.
The rabble arises at my right; they lay snares for my feet and build siege ramps against me.
13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.
They tear up my path; they profit from my destruction, with no one to restrain them.
14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.
They advance as through a wide breach; through the ruins they keep rolling in.
15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.
Terrors are turned loose against me; they drive away my dignity as by the wind, and my prosperity has passed like a cloud.
16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.
And now my soul is poured out within me; days of affliction grip me.
17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.
Night pierces my bones, and my gnawing pains never rest.
18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.
With great force He grasps my garment; He seizes me by the collar of my tunic.
19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.
He throws me into the mud, and I have become like dust and ashes.
20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.
I cry out to You for help, but You do not answer; when I stand up, You merely look at me.
21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.
You have ruthlessly turned on me; You oppose me with Your strong hand.
22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.
You snatch me up into the wind and drive me before it; You toss me about in the storm.
23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.
Yes, I know that You will bring me down to death, to the place appointed for all the living.
24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.
Yet no one stretches out his hand to a ruined man when he cries for help in his distress.
25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.
Have I not wept for those in trouble? Has my soul not grieved for the needy?
26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.
But when I hoped for good, evil came; when I looked for light, darkness fell.
27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.
I am churning within and cannot rest; days of affliction confront me.
28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.
I go about blackened, but not by the sun. I stand up in the assembly and cry for help.
29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.
I have become a brother of jackals, a companion of ostriches.
30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.
My skin grows black and peels, and my bones burn with fever.
31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
My harp is tuned to mourning and my flute to the sound of weeping.
